Hallintojohtaja Jorma Korpela puhui Tuomasmessussa
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Hallintojohtaja Jorma Korpela puhuu aiheesta ”Yksi vähäisimmistä – lähimmäisyys arjessa”. Kuva: Seppo JJ Sirkka

Hallintojohtaja Jorma Korpela puhui Tuomasmessussa

Puheen aiheena on ”Yksi vähäisimmistä – lähimmäisyys arjessa”.

Yksi vähäisimmistä – lähimmäisyys arjessa oli hallintojohtaja Jorma Korpelan puheen aiheena Tuomasmessussa Kotkan seurakuntakeskuksessa sunnuntaina 13. marraskuuta klo 18.oo. Liturgina oli Maarit Alhosaari ja musiikista vastasi Marko Taipale musiikkiryhmän kanssa.
Jorma Korpelan koko puhe on luettavissa alla.

Tuomasmessu kuuluu kirkon kokeileviin erityisjumalanpalveluksiin. Messu on saanut nimensä apostoli Tuomaasta, joka epäili Jeesuksen ylösnousemusta. Messun nimi viestii, että tilaisuuteen ovat kaikki etsijät tervetulleita. Tuomasmessu on syntynyt Suomessa.

Tuomasmessun ydin on ehtoollinen. Esirukousjakson aikana voi jättää esirukouspyynnön rukousalttarille tai pyytää henkilökohtaista keskustelua ja rukousta. Messussa käytetään uusimuotoista hengellistä musiikkia, kuten ranskalaisen Taizé-yhteisön piirissä syntyneitä lauluja. Messun toteuttamisesta vastaa vapaaehtoisten tiimi.

 

Hallintojohtaja Jorma Korpelan puhe ”Lähimmäisyys arjessa” julkaistaan tässä kokonaisuudessaan. Puheensa Korpela piti Tuomasmessussa Kotkassa isänpäivänä 13. marraskuuta 2016.

 

”Minun oli nälkä ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon ja te otitte minut luoksenne. ”

Minulla on lompakossani ystävältä saatu sininen rukoushelmi, pyhän huolettomuuden helmi. Helmi muistuttaa minua siitä, että en käpertyisi liikaa itseeni murehtimalla omaa osaani vaan luottavaisin mielin pystyisin arjessa pysähtymään ja tarvittaessa kulkemaan matkakumppanina lähimmäisen vierellä.

Vietämme valvomisen sunnuntaita. Valvomisen vastakohtana, nukkumisena, on välinpitämättömyys siitä, mitä ympärillämme toisille ihmisille tapahtuu. Näemme ja koemme epäoikeudenmukaisuutta. Kohtelemme toisiamme väärin, emme välitä vaan vaikenemme ja katsomme muualle.  Toivon valo mielissämme alkaa hiipua.  Kuitenkin aina on joukossamme niitä, jotka varautuvat ja jaksavat välittää. Kuulevat hiljaiset avunpyynnöt. Kuulevat ja ryhtyvät tekoihin.

Evankeliumitekstissä pyyntöön Herra avaa meille vastataan: totisesti, minä en tunne teitä. Mistä kristityn arjessa sitten tunnistaa? Mitkä asiat ohjaavat toimintaamme?

Arkkipiispa Kari Mäkinen puhuessaan yhteiskuntamme vaikuttajille määritteli sitä, mikä on ollut ratkaisevaa suomalaisen hyvinvoinnin rakentamisessa. Taloudellinen vaurastuminen on ollut merkityksellistä. Mutta sitä paljon ratkaisevampaa on ollut yhteiskunnan eettinen ja inhimillinen kantovoima, jonka hän kiteytti kultaiseen sääntöön: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille .” Kari Mäkisen mukaan kyseessä on yhteinen taju siitä, mihin hyvä elämä perustuu. Elämän perustarpeet kuuluvat jokaiselle asemasta, kyvyistä ja suorituksista riippumatta.

Eettisestä perustasta on noussut terveydenhuollon ja sosiaaliturvan kehitys, tasa-arvon ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vahvistuminen sekä naisten, lasten, vammaisten ja monien vähemmistöjen aseman paraneminen.

Näin uskonpuhdistuksen juhlavuonna meille muistutetaankin siitä, että reformaatio ja luterilaisuus loivat perustan pohjoismaiselle yhteisvastuun hyvinvointivaltiolle ja demokratiakäsitykselle.

Kohtalokasta Mäkisen mukaan on, jos syntyy inhimillinen ja eettinen kestävyysvaje. Sellainen syntyy asenteiden kovetessa, eriarvoisuuden kasvaessa ja ihmisten jäädessä oman pärjäämisensä varaan. Yhteiskunnan tilaa on arvioitava aina heikoimman näkökulmasta, Mäkinen korostaa.

Marraskuun alussa Hesari avasi kaksi hyvin erilaista todellisuutta tämän ajan Suomesta.

Maanantain lehti kertoi kyselynsä perusteella köyhän elämästä lehdelle kirjoitettujen kokemuksien perusteella. Vastaukset lehti tiivisti näin. Köyhän ihmisen elämässä on yksinäisyyttä, kitkuttelua, nälkää, epävarmuutta, epätoivoa ja joskus harvoin toivo.

  ”Vielä nyt jotenkin selvitään, mutta entä jos sairastuu, ainoa talvitakki repeää tai lapsen polkupyörä varastetaan ”

Keskiviikon Hesari julkisti verotietoja.  Menestyneiden ihmisten tarinoita huippuna  45 miljoonan euron vuositulot. Arkkipiispan sanoin  yhteiskunnan tilaa on arvioitava aina heikoimman näkökulmasta.

Teen työtäni seurakuntakeskuksessa ja päivittäin näen seurakuntaväkeä, matkakumppaneita, jotka aidosti ja lämpimästi kulkevat vapaaehtoisina apua tarvitsevan vierellä, menevät rohkeasti tilanteisiin, joihin muut eivät ehdi tai halua mennä. Heidän elämänsä on vähäeleistä mutta rohkeaa ja iloista, apua tarvitsevan ihmisen kohtaamista. Toimintaa, joka kasvaa uskosta, rakkaudesta ja luottamuksesta.  He ovat kultaisen säännön hiljaisia sankareita kantaen mukanaan monia lähimmäisten heille kertomia ilon ja huolen aiheita.

Uusi Kotka-Kymin seurakunta tavoittelee ihmisläheistä seurakuntayhteisöä, visionamme on Armon sanoja ja rakkauden tekoja. Kahdenkeskistä kuuntelua , läsnäoloa ripareilla, kerhoissa, sairaalassa. Ihmisten arjessa.

Lähimmäisemme ovat aivan meitä lähellä ja sitten matkojen takana. Aleppon kellot soittivat suruaan sodan väkivallasta. Kotkassa sadat turvapaikanhakijat ovat saaneet tukea kymmeniltä suomen kieltä opettavilta vapaaehtoisilta. Kotoutumisen tukena on monia vapaaehtoisia ja kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet tarvitsevat kuuntelijaa, tukea ja rohkaisua.

Sain olla pari vuotta sitten mukana  Kirkon Ulkomaanavun opintomatkalla Haitissa. Hauras ja köyhä valtio oli vähitellen toipumassa vuoden 2010 maanjäristyksen vaurioista.  Vierailimme monilla kouluilla. Koulurakennukset on rakennettu ottaen huomioon maan erityiset luonnonolosuhteet. Nämä yhteisöjen koulut tarjoavat opetusta köyhien alueiden lapsille. Tulin vakuuttuneeksi siitä, että kestävälle ja laajasti vaikuttavalle kehitykselle antavat vahvan perustan koulutus ja laadukas opetus. 

Muistissani on automatka koululle. Näkymä, kun ajamme Aspamin  koululle. Poikkeamme kapealle kujamaiselle kadulle.  Ahdasta, pieniä rakennuksia, muurit ympärillä, harmaata betonia, harkkoja, ruosteisia aaltopeltejä suojana,  siellä täällä kirkkaaksi maalattua puupintaa. Pysähdymme ja edessämme on koulun portti, aidattu piha-alue ja siistit koulurakennukset. Kokonaisuus on kuin keidas keskellä autiomaata. Ympärillä köyhyyttä, turvattomuutta ja väkivaltaa. Pian meidät ympäröivät koulun oppilaat  iloisesti vieraita tervhtien. Opettajat kertovat koulun toiminnasta, kiittävät suomalaisia lahjoittajia ja kiittävät Jumalaa.

Koulu antaa opetuksen lisäksi turvapaikan koulun lapsille ja estää nuoria syrjäytymästä. Koulumaksuja jää maksamatta mutta työhön sitoutuneet opettajat jatkavat vaikka palkan saaminen on epävarmaa. Erään rehtorin sanoin: Emme sulje nuorelta koulun porttia, koska samalla avaisimme hänelle ovea vankilaan.

Ajaessamme tuolloin koululta huomaamme kaupungin keskustan katukuvassa iloisia ilmeitä, monenlaista tekemistä. Toivo ja luottamus olivat läsnä. Hurrikaanin ja tulvien vuoksi, Kirkon ulkomaanapu kerää tällä hetkellä avustuksia ruoka-apuun köyhille haitilaisille.

Kriisiavun lisäksi tarvitaan järjestöjen pitkäkestoista sitoutumista avustustyöhön, joka luo perustaa kestävälle, hyvälle tulevaisuudelle. Antaa ihmisille toivon paremmasta.  Tuossa työssä ei voi vain piipahtaa, on jäätävä kumppaniksi yhdessä suunnittelemaan ja konkreettisesti rakentamaan uutta sortuneen tilalle. Tähän meillä pitäisi olla varaa tässäkin ajassa. 

 

Muutama vuosi sitten minulle oli tärkeä  piispa Martin Lönnebon kirja ” Elämän kangas”. Herkkää ja puhuttelevaa tekstiä. Uskosta hän kirjoittaa: Usko on sitä, että sallit Jumalan siipien peittävän kaiken: epäilyn, ja syyllisyyden, onnen ja onnettomuuden, tunteet ja ajatukset, unet ja tahdon sekä kaiken sen, mitä elämä on sinulle antanut lähimmäisten ja tehtävien kautta. Usko on kätkeytymistä Jumalan salaisuuteen. Usko on jäämistä Jumalan vahvan luomissiiven ja armonsiiven valoisaan, lämpimään suojaan.

Martin Lönnebo kehottaa meitä näin: Maailmassa, jossa elät, sinun  tulee olla suojaavat siivet ihmisille ja eläimille, kasveille ja kaikelle luodulle. Et voi jättää ketään laupeutesi ulkopuolelle. Ja sinun tulee elää nöyryydessä. Tämä on erityisiä tehtäviäsi maan päällä.”

Uskoon ja armoon liittyy siis vahvasti toiminta ja rohkeus olla suojaavat siivet kaikelle. Ketään et voi jättää ulkopuolelle, Lönnebo kirjoittaa. Tarvitaan herkkyyttä ja rohkeutta yhtä aikaa.

 

”Totisesti kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.”

 

Jorma Korpela