Jiajun Yu
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Jiajun Yu

 

 

Morjesta!

Olen 19-vuotias Kotkan lyseon lukiosta tänä keväänä valmistuva ylioppilas. Tänä kesänä täytän 20 vuotta.

Lähtöjäni olen Kiinasta, mutta olen asunut täällä Kotkassa viimeiset 18 vuotta. Olen kiinnostunut luonnontieteistä ja aion hakea teknilliselle alalle yliopistoon.  Käyn vapaa-ajalla uimassa ja kuntosalilla. Lisäksi harrastuksiini on kuulunut pianonsoitto jo 13 vuoden ajan, joten minua voi pyytää leireillä säestäjäksi.

Luonteeltani olen tunnollinen, järjestelmällinen ja joskus liian pikkutarkka, mutta hetkestä nauttiva ja innokas. Olen valmis tekemään mitä vain, että riparilaiset viihtyvät "Ristarilla".

Toimin tänä kesänä mediaisosena Ristiniemi 6 -leirillä. Aikaisemmin olen isostellut Ristiniemi II -leirillä 2014 ja ollut isoveljenä Ristiniemi 3 -leirillä. Isoskoulutuksen olen suorittanut vuosina 2013-2015.