Maanantai 12.06.2017
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Iltaohjelmassa leikittiin. Viola isonen selittää sääntöjä.

Maanantai 12.06.2017

Pitkä leiripäivä väsyttää jopa leiriläisiä

Huono sää pakotti oleskelemaan sisällä onneksi tekemistä löytyi sisältäkin. Kuvassa isonen Jere käyttää diaboloa.

Leiri alkoi yhteisellä laudeksella, josta jatkoimme lauluhetkellä. Lauluhetken jälkeen kokoonnuimme luokkaan, jossa kertasimme säännöt ja leiriläiset saivat mahdollisuuden vaikuttaa leirin ohjelmaan. Tästä lähdimme lounaalle.

    Päivän työskentelyn aiheena oli luomiskertomus, josta leiriläiset tekivät oman versionsa sellaisena, kuin he sen ystävälleen kertoisivat. Työskentelyjen välissä oli raamis, jossa leiriläiset laativat ympäristösääntöjä leirille. He kävivät myös ottamassa ulkona kuvia erillaisten vaatimusten mukaan, joita katsottiin Jannen johdolla toisessa työskentelyssä. Leirikahvit ovat leirillämme kahden ja neljän välillä, jossa voi käydä tuona aikana milloin vain.

    Päivänskabana tänään oli vuorossa keksihaaste, jossa keksi piti saada makuuasenossa otsalta suuhun käyttämällä, vain pelkkiä kasvon lihaksia. Skabasta mentiin suoraan päivälliselle. Ruokana oli lihapullia ja perunoita, sekä jälkiruokana jäätelöä. Ruuan jälkeen alkoivat talkoot, joissa siivotaan yleisiä tiloja, sekä valmistellaan leirimessua. Leirimessun jälkeen oli saunat, joiden yhteydessä sai käydä uimassa. Uimareita oli kourallinen huonosta säästä huolimatta.

   Saunojen jälkeen vuorossa oli iltaohjelma, jossa isoset leikittivät ja laulattivat leiriläisiä. Iltaohjelmalta mentiin iltapalalle, jonka jälkeen oli jäljellä vain iltahartaus ennen nukkumaanmenoa.

Leiriläiset suorittamassa päivänskabaa.