Rippikoulu?
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Rippikoulu?

Rippikoulu toteutetaan puolen vuoden aikana, ja sen laajuus on 80 tuntia. Sen aikana tutustutaan evankelis-luterilaiseen uskoon ja seurakunnan toimintaan ja pohditaan elämän tärkeitä kysymyksiä.

Rippikoululainen osallistuu seurakunnan jumalanpalveluksiin, toimintaan ja erilaisiin tapahtumiin. Hän tutustuu myös seurakunnan työntekijöihin ja työntekijät tutustuvat häneen. Seurakunnan tilat ja kokoontumispaikat tulevat tutuiksi.

Useimmiten rippikouluun liittyy noin viikon mittainen leirijakso, mutta voit osallistua myös päivärippikouluun.

Oppimisen tai muista erityistä huomiota vaativista haasteista kannattaa jutella ajoissa rippikoulun työntekijöiden kanssa, jotta ne voidaan ottaa huomioon rippikoulun toteuttamisessa. Erityisryhmille järjestetään myös omia rippileirejä ja -kouluja.

 

Erilaisia rippikouluja

Rippikouluja on monenlaisia. Rippikoulun voi käydä kaupungissa, leirillä tai jopa ulkomailla. Kaikki rippikoulut kestävät puolisen vuotta eli yhteisiä kokoontumisia on jo ennen varsinaista leiri- tai kaupunkirippikoulujaksoa.

• Alkujakson kokoontumisia on noin kymmenen. Ne kuuluvat olennaisesti jokaiseen rippikouluun ja ovat siksi pakollisia rippikoulun suorittamiseksi.

• Monimuotoista opiskelua on 80 tuntia rippikouluryhmästä tai suoritustavasta riippumatta.

• Rippikoulun opetussuunnitelman mukaan rippikouluryhmän suurin koko on 25 oppilasta.

Voit ilmoittautua vuoden 2018 rippikouluihin, mikäli täytät 15 vuotta vuoden 2018 loppuun mennessä. Jos olet aloittanut koulusi vuotta aiemmin, pääset rippikouluun kotiseurakuntasi kirkkoherran luvalla.

 

Rippikouluun voit tulla mielihyvin, vaikka et kuuluisi kirkkoon tai sinua ei olisi kastettu.

Jos et kuulu kirkkoon tai sinua ei ole kastettu

• Kirkkoon kuulumaton on liityttävä kirkkoon ennen konfirmaatiota.

• Jos sinua ole kastettu lapsena, niin ennen konfirmaatiota sinut täytyy kastaa.

Näissä tilanteissa kannattaa ottaa yhteyttä oman rippikouluryhmän pappiin heti sen jälkeen, kun saat tiedon siitä, mihin rippikouluryhmään sinut on valittu.

Kutsu ja ilmoittautuminen

Rippikoulut käynnistyvät vuosittain syyskuussa, kun nuorten koteihin lähetetään rippikouluun ilmoittautumiskirjeet. Kirjeen saavat postitse kaikki Kotka-Kymin seurakuntaan kuuluvat, seuraavana vuonna 15 täyttävät nuoret. Muille (esim. toisten seurakuntien jäsenet ja kirkkoon kuulumattomat) ilmoittautumismateriaali lähetetään pyydettäessä. Rippikouluun ilmoittaudutaan netin kautta.

Ilmoittautumisajan päätyttyä rippikoululaiset jaetaan rippikouluryhmiinsä. Vaikka kaikki pyritään ensisijaisesti sijoittamaan ykköstoiveena olleeseen rippikouluun, se ei läheskään aina ole käytännössä mahdollista. Kullekin leirille kun mahtuu vain rajallinen määrä osallistujia.

Haun yhteydessä saa esittään toiveen kaverista, jonka kanssa haluaa samaan rippikouluun. Tämä tapahtuu kaverikoodilla. Ilmoittautuessasi saat kaverikoodin, jonka sitten haluamasi kaveri voi laittaa omaan ilmoittautumislomakkeeseensa. Kun olet laittanut koodin,muista painaa hae nappia!

Tiedon siitä, mihin rippikouluun on tullut sijoitetuksi, nuori saa postitse lokakuun lopussa. Ryhmien ensimmäiset kokoontumiset ovat marraskuussa.


Rippikoulun hinta muodostuu ruokamaksuista. Päivärippikoulun hinta on 55 euroa ja leirin hinta on 120 euroa.

Rippikoulut laskutetaan etukäteen. Päivärippikoulu ennen hiihtoloman intensiivijaksoa ja leirimuotoiset rippikoulut toukokuussa.