Alkuräjähdys käynnistää yhteisesti varhaisnuorten ja nuorten toiminnan
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Alkuräjähdys käynnistää yhteisesti varhaisnuorten ja nuorten toiminnan

Kotka-Kymin seurakunnan kasvatustyö järjestää nuorten ja varhaisnuorten yhteisen syksyn starttitapahtuman Alkuräjähdyksen sunnuntaina 3.9. klo 14–20 Kotkan seurakuntakeskuksella ja Kotkan kirkolla.

Alkuräjähdys tapahtuma on suunnattu erityisesti varhaisnuorille ja nuorille ja heidän perheilleen. Tapahtumassa tarjolla on musiikkia, toiminnallisia rasteja, rentoa yhdessäoloa, riparimuisteluita ja iltamessu.

– Tapahtuma haluttiin järjestää erityisesti siksi, että seurakuntien yhdistymisen myötä varhaisnuoriso- ja nuorisotyö yhdistetään nyt tästä syksystä alkaen koko Kotkan alueelle. Alkuräjähdys nimi sopii hyvin siihen, että nyt kaikki alkaa uudelta pöydältä yhdessä, kertoo Kotka-Kymin seurakunnan seurakuntapastori Elise Hasanen.

Tähän syksyyn asti varhaisnuorten ja nuorten toiminta on jatkunut entisten seurakuntien toiminta-alueittain, jotta esimerkiksi kerhot ja isoskoulutukset eivät muutu kesken toimintakauden. Syksystä alkaen varhaisnuorten ja nuorten toiminta yhdistyy koko Kotkan alueelle.

Alkuräjähdys tapahtumassa ovat mukana kaikki kasvatuksen työntekijät, joten tapahtumassa pääsee helposti tutustumaan kerhoissa, leireille ja nuortentoiminnassa mukana oleviin työntekijöihin. Tapahtumassa järjestetään muun muassa isosinfo isoskoulutuksen aloittaville ja sitä jatkaville, kouluikäiset pääsevät testaamaan mitä kerhoissa tehdään kerhorastien avulla sekä rippikoululaiset pääsevät muistelemaan riparimuistoja. Tarjolla on myös lettujenpaistoa.

Tapahtumassa esiintyy sub junioriltakin tuttu juontaja ja laulaja Pekka Laukkarinen klo 14 Kotkan seurakuntakeskuksella. Laukkarisen konsertti on suunnattu erityisesti varhaisnuorille. Riparimuistelot aloitetaan klo 16. Myöhemmin seurakuntakeskuksella klo 18 esiintyy kls. Kls.:n esiintyminen on suunnattu erityisesti nuorille. Alkuräjähdyksen päättää yhteinen nuortenmessu Kotkan kirkossa klo 19.

 

Alkuräjähdys
Kotka-Kymin seurakunnan varhaisnuorten ja nuorten syksyn yhteinen startti sunnuntaina 3.9. klo 14–20 Kotkan seurakuntakeskuksella ja Kotkan kirkossa.
klo 14 Pekka Laukkarinen
klo 16 Riparimuistelot
klo 18 kls.
klo 19 Nuortenmessu Kotkan kirkossa.