Nainen elämänsä kaarella -luento- ja keskustelutilaisuudet
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Nainen elämänsä kaarella -luento- ja keskustelutilaisuudet

Marjaliisa Koskensalo luennot Karhulan seurakuntakeskuksessa alkavat 25.9. Luento- ja keskustelutilaisuuksissa käsitellään naisen elämänkaareen, itsetuntemuksen ja tunteisiin liittyviä kokemuksia.

 

Luento- ja keskustelutilaisuuksissa käsitellään naisen elämänkaareen, itsetuntemuksen ja tunteisiin liittyviä kokemuksia.

Illoissa pohdimme yhdessä, miten perimä, lapsuus tai mallioppiminen ohjaa tämänhetkistä elämää. Voi olla, että kaikki on päällisin puolin hyvin, mutta jokin kaihertaa. Ei ole hyvä olla yksin, mutta parisuhdekaan ei oikein toimi. Lisäksi voi olla erilaisia pikuu remppoja, joihin ei oikein löydy syytä, ehkä uni ei maistu, työt stressaavat liikaa, masentaa tai ahdistaa jne. Perimmältään kyse voi olla siitä, ettei osaa/uskalla elää itsensä näköistä elämää.

 

Ensimmäinen ilta käsittelee lapsuuden merkitystä aikuisen elämässä ja sitä, miten tunnetilat toistuvat elämänkaaren eri vaiheissa.

Tilaisuudet järjestetään Karhulan seurakuntakeskuksessa 25.9., 23.10., 20.11. ja 4.12. klo 17.30-20.00

Luennoitsija tunne-/taideterapeutti Marjaliisa Koskensalo

 

Tilaisuudet on tarkoitettu vain naisille ja vapaaehtoinen osallistumismaksu 5 €/kerta menee Kirkon Ulkomaanavun kautta Naisten Pankin tukemiseen.