Levolle lasken Luojani – Valtakunnallista iltarukous viikkoa vietetään tällä viikolla
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Kuva: Emilia Mänttäri

Levolle lasken Luojani – Valtakunnallista iltarukous viikkoa vietetään tällä viikolla

Lapsuuden iltarukous seuraa usein aikuisuuteen. Monesti iltarukous on ihmisen keskustelua Jumalan kanssa, ilman valmiita sanoja.

Suomessa vietetään iltarukousviikkoa 1.-8.10. Iltarukousviikko alkaa enkelten ja lasten pyhänä tunnetusta Mikkelinpäivästä. Iltarukousviikkoon voi osallistua sosiaalisessa mediassa a aihetunnisteella #iltarukous.

Iltarukous voi olla kiitosta, avun pyyntöä, rakkaiden ihmisten muistamista ja siunaamista. Se on rauhoittumista kohti yötä ja huolien laskemista Taivaan isän kädelle. Iltarukous on ollut suomalaisten vahvin henkilökohtainen oman hengellisyyden harjoittamisen keino. Sellaisena se onkin mitä tärkein. Ennen nukkumaanmenoa on turvallista laittaa itsensä Jumalan voiman lataukseen omin tai tutun rukouksen sanoin. Tapa on vähenemään päin. Ne joille iltarukous on ollut tärkeä, eivät ehkä ole edes tulleet ajatelleeksi, ettei suvun pienten kanssa ehkä muisteta rukoilla illalla.

Monen ihmisen lapsuuden iltarukous kulkee mukana koko elämän ajan.

-Isoveli keksi itse oman iltarukouksen. Pitihän minunkin keksiä omani, Johanna, 32, kertoo.

Oman iltarukouksensa alun hän poimi uskonnon kirjasta: ”Jumala sinä olet suuri ja voimakas, sinä olet luonut kaiken. Saan sanoa sinua isäksi.”

-Lisäsin sen perään, että ”luo myös minun yöni ihanaksi”. Tämä on minun iltarukoukseni yhä edelleen. Mitä sitä uutta keksimään, Johanna hymyilee.

 

”Tule Jeesus lapses luo, armos siunaukses suo. Tue pientä horjuvaa, johda tietä oikeaa.” Näin kuului Emilian lapsuuden iltarukous.

-Sitten äiti aina sanoi: enkeliunia, oman kullan kuvia. Lopuksi aina minä tai veljeni saatiin sanoa: Kun mummi oli pieni, niin mummin äiti sanoi niin. Ja tästä kinastelimme aina veljeni kanssa, että kumpi saa tämän aina sanoa iltarukouksen lopuksi, Emilia muistelee.

”Levolle lasken luojani” oli Marian lapsuuden iltarukous. Sen sanat jäivät hänelle hieman hämäriksi. Mitä tarkoitti "jos sijaltain en nousisi"?

Silti hänen mielestään on tärkeää, että omat lapset rukoilevat tuon saman iltarukouksen. -En selittänyt heille tuota outoa lausetta, ennen kuin he itse kysyivät sitä.

-Tytärteni kanssa olemme rukoilleet sitä pidempään, poikani teki jo pienenä tenän koko iltarukouksen kanssa. Uskon, että vanhemmalla tyttärelläni on edelleen oma iltarukouksensa, mutta varmaan hän lähinnä kertoilee Jumalalle päivän asioista, kyselee neuvoja ja muistaa kaikkia läheisiään.

-Niin teen minäkin joka ilta. Kun tiedän, että jollakin on vaikeaa, otan hänet mukaan iltarukoukseeni. Uskon rukouksen voimaan ja olen kokenut sen itsekin monta kertaa.

Maria miettii, että iltarukouksista, eikä muustakaan rukoilemisesta, ei yleensä puhuta.

-Luulen kuitenkin, että hyvin monet rukoilevat, monet myös aina iltaisin, kuten silloin lapsena, vaikka rukoukset ovat varmaan paljon muuttuneet.

Lapsen iltarukouksia

”Sylihisi Jeesus-rakas / nukkua mun taasen suo. / Ota hellään huomahasi / koti kallis, rakkaat vanhempani (ja sitten sisarukset nimeltä mainiten).

”Minä (lapsen nimi) pienoinen / illan tullen rukoilen. / Pienet kädet yhteen liitän, / taivaan Isää aina kiitän.

”Päivän leikit taakse jää / minua jo väsyttää. / Kiitos että nukkumaan / peiton alle mennä saan. /
Hyvää yötä Jumala / siunaa meitä kaikkia.


”Tule, Jeesus, lapses luo / armos, siunaukses suo. / Tue pientä horjuvaa / johda tietä oikeaa.”

”Siunaa Jeesus pientä lasta / katso puoleen taivahasta. / Suojaa siivin enkelin, / suurin, puhtain, valkoisin.

”Kiitos, että lapsenasi / olen, Isä, suojassasi, / muistat minut nimeltä, / olet aina lähellä.”

"Tämä pieni sydän tässä,/ nämä pienet kädet tässä, / sinua on kiitämässä. / Kun sä meille ruuan annat, / kaikesta sä huolta kannat. /Taivaan isä siunaa meitä, /anna poluillemme enkeleitä. "