Su 18.3.2018 Ei tartte auttaa
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Kuva: Seppo Sirkka

Su 18.3.2018 Ei tartte auttaa

Vuosia sitten asuin hetken Irlannissa. Tuo syksy oli opiskelijavaihdon lisäksi korkeakoulu avun saamiseen. Epäilevä katse kadun kulmassa toi aina paikalle ihmisen, joka kysyi, voiko auttaa. Kartan avaaminen oli kuin huuto, että täällä on turisti pulassa, tulkaa auttamaan. Itsenäiselle ja pärjäävälle suomalaiselle tämä huomio oli välillä liikaa. Joskus teki mieli vastata: ”kyllä minä pärjään, löydän kyllä perille itsekin.”

 

Avun vastaanottaminen ei ole helppoa. Suomalainen luonne ajaa helposti ajattelemaan V.A Koskenheimon runon sanoin: ”Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin, yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot.” Elämä kuitenkin opettaa, että kaikesta ei pysty selviytymään yksin. Ympärillä olevat ihmiset tuovat turvaa ja kantavat silloin, kun itse on heikoilla. Usein enkeleitä on ihmisenmuotoisia.

 

Vanhassa testamentissa Hanna rukoili sanoin: ” Omin voimin ei yksikään menesty.” Toisten ihmisten lisäksi tarvitsemme Jumalaa. Omin voimin emme menesty, mutta Jumalan ja toisten ihmisten avulla kaikki on mahdollista.

 

Marjo Kiljunen

Kotka-Kymin seurakunnan pappi