Mistä seurakunnan luottamushenkilöt päättävät?
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Mistä seurakunnan luottamushenkilöt päättävät?

Seurakuntavaaleissa valitaan seurakunnan toimintaa suunnittelevat, kehittävät ja ohjaavat kirkkovaltuuston ja seurakuntaneuvoston jäsenet. Seurakuntien luottamushenkilöt suunnittelevat, kehittävät ja ohjaavat seurakunnan toimintaa. 
Seurakuntavaaleissa valittavat luottamushenkilöt päättävät monista keskeisistä seurakunnan/seurakuntayhtymän toimintaan, hallintoon ja talouteen liittyvistä asioista.

Luottamushenkilöt päättävät esimerkiksi

  • seurakunnan kirkollisveroprosentista, talousarvioista ja monista muista talousasioista rakennushankkeista 
  • avustuksista
  • monista työntekijävalinnoista ja uusista viroista.
  • seurakunnan toiminnan painotuksista
  • seurakunnan tilojen käytöstä

Luottamushenkilöt äänestävät myös kirkolliskokousvaaleissa eli valitsevat päättäjät kirkon ylimpään päättävään elimeen. Kirkolliskokous päättää esimerkiksi kirkon oppiin liittyvistä kysymyksistä ja koko kirkon taloudesta.

Seurakuntien ja seurakuntayhtymien päätösenteko

Kirkkovaltuusto

Kirkkovaltuusto on seurakunnan ylin päättäjä, joka johtaa itsenäisen seurakunnan toimintaa. Kirkkovaltuusto tekee seurakunnan taloutta ja viranhaltijoita koskevat tärkeimmät päätökset ja valitsee jäsenet kirkkoneuvostoon. Kirkkovaltuuston päätösvaltaan kuuluvat esimerkiksi päätökset seurakunnan toiminnan ja talouden päälinjoista, kirkollisvero, rakennushankkeet ja uudet virat. Kirkkovaltuuston erityiseen toimivaltaan kuuluu kappalaisen valinta sekä valtuutettujen äänioikeus hiippakuntavaltuuston, kirkolliskokousedustajien ja piispan vaalin maallikkovalitsijoitten vaalissa.

Kirkkovaltuusto valitsee kirkkoneuvoston, joka vastaa käytännön johtamisesta ja valmistelee asiat kirkkovaltuuston päätettäväksi. Seurakuntayhtymässä päätösvaltaa käyttää seurakuntavaaleilla valittava yhteinen kirkkovaltuusto.

Kirkkoneuvosto

Kirkkoneuvosto johtaa seurakunnan toimintaa ja toimii kirkkovaltuuston valmistelu- ja täytäntöönpanoelimenä. Kirkkoneuvosto vastaa seurakunnan yleisestä hallinnosta ja on seurakunnan taloudenhoitaja. Kirkkoneuvosto edustaa seurakuntaa suhteessa valtioon ja muihin viranomaisiin, solmii seurakunnan sopimukset ja edustaa oikeudellisissa toimissa. Kirkkoneuvosto valitsee suurimman osan seurakunnan viranhaltijoista.

Seurakuntayhtymään kuuluvissa seurakunnissa kirkkoneuvoston sijaan valitaan seurakuntaneuvosto, jonka jäsenet valitaan seurakuntavaaleissa. Myös seurakuntaneuvoston puheenjohtajana on kirkkoherra. Seurakuntaneuvoston tehtävät ovat sekoitus kirkkovaltuuston ja kirkkoneuvoston toimivaltaa. Seurakuntayhtymän valmistelu- ja toimeenpanoelimenä toimii yhteinen kirkkoneuvosto, jonka yhteinen kirkkovaltuusto valitsee. Kirkkoneuvosto toimii siis molemmissa tapauksissa.