Su 14.10.2018 Kantapäät
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Su 14.10.2018 Kantapäät

Lapsi kiepsahtaa yöllä kainaloon. Aamulla tyynyn vierestä löytyvät varpaat.
Silitän vielä nukkuvan lapsen jalkoja: nilkkoja, jalkapöytiä, varpaita, kantapäitä. Mietin, miten monta askelta näillä jaloilla on jo kävelty. Kantapäät ovat vielä pehmeät mutta eivät enää samanlaiset kuin vauvana, silkinsileinä. Kantapäissä tuntuu jo kovettumaa. Lapsi täytti vasta yhdeksän, mutta jo nyt elämä on painanut merkkejään hänen jalkoihinsa.

Sukkia jalkaan vetäessä mietin omia jalkojani ja niiden tallaamia kilometrejä. Kantapäissä on jo aika paljon enemmän elämän merkkejä. Mietin askelia – ja askelia. Elämän teitä ja vaiheita, konkreettisia ja kuvannollisia. Sitä kun kasvaminen sai kengät puristamaan ja sitä kun oli lähdettävä kauas, kuljettava omaan suuntaan.

Isoäidin pöydällä on purkki Emännän jalkavoidetta. Oma selkä ei taivu enää rasvaamaan jalkoja vaan tarvitaan apua. On känsää ja kovettumaa, painaumia ja jälkiä, elettyä elämää. Kilometrit jäävät laskematta mutta paljon niitä on oltava, vuosia on kasassa jo kohta 90. Kaikkia vaiheita hän ei enää muista, joistakin olen kuullut kertomuksia. Jotkut polut jäävät jälkipolvilta salatuksi.

Psalminkirjoittaja toteaa: ”Herra ei anna sinun jalkasi horjua, väsymättä hän varjelee. Herra varjelee kaikki sinun askeleesi, sinun lähtösi ja tulosi nyt ja aina” (Ps. 121). Suljen rukoukseeni pienet varpaat, rukoilen siunausta elämän matkalle. Suljen rukoukseeni vanhat jalat, pyydän varjelusta elämän loppuun asti. Omankin elämäni kuiskaan Jumalalle: Siunaa askeleeni, tieni, matkani ja koko elämäni.

Anna-Tiina Järvinen
Kirjoittaja on Kotka-Kymin seurakunnan kirkkoherra

Kuva: Anna-Tiina Järvinen