Makuelämyksiä maailmalta
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Nibras Al-Saeedin ja Mustafa Al-Saedin valmistamat munakoisorullat ja lihariisinyytit saivat Meijän keittiön ruokailijoilta paljon kehuja. Kuva: Elina Tuuliainen

Makuelämyksiä maailmalta

Kaveriksi minulle – hankkeen maahanmuuttajanuoret Nibras ja Mustafa loihtivat herkullisen illallisen Meijän keittiön ruokailijoille.

Langinkosken kirkon Toivonsalista leijailee herkullinen tuoksu. Munakoisorullat ja lihariisinyytit valmistuvat parhaillaan uunissa. Jälkiruoaksi tarjoillaan suussa sulavaa suklaakakkua. Ruoanlaitto on aloitettu jo hyvissä ajoin, sillä viikon pääkokit, 19-vuotias Nibras Al-Saeed sekä 22-vuotias Mustafa Al-Saedi haluavat, että ruoka on valmiina heti, kun ensimmäiset ruokailijat saapuvat Meijän keittiöön.

Nuoret ovat olleet mukana Työ- ja elinkeinoministeriön rahoittamassa Kaveriksi minulle – hankkeessa, joka käynnistyi helmikuussa 2018. Hankkeen tarkoituksena on ollut etsiä kavereita ja kasvattaa tukiverkkoa yksin Suomeen saapuneille maahanmuuttajanuorille. Kaiken kaikkiaan toiminnassa on ollut säännöllisesti 40 nuorta ja 30 vapaaehtoista.
– Olemme käyneet onkimassa ja mökkeilleet Höyterissä. Lisäksi vietimme päivän Linnanmäellä, pelasimme biljardia ja teimme saariretken, Nibras ja Mustafa luettelevat viime kuukausien tapahtumia.

Nuorilla miehillä oli alusta alkaen selvät sävelet, mitä ruokaa Meijän keittiössä tarjoiltaisiin, kun tiedossa oli heidän vastuupäivänsä. Hankkeen koordinaattori Suvi-Tuuli Miilunpalon mukaan Nibras ja Mustafa olivat tapansa mukaan ahkeroineet koko päivän.
– Reseptit olivat täysin heidän valikoimiaan. Pojille oli tärkeää, että he itse saivat olla vastuussa ruoanlaitosta. Ruokaa tehtiin sydämellä, Suvi-Tuuli toteaa.

Molemmilla miehillä riittää intohimoa ruoanlaittoon. Nibras opiskelee ammattikoulussa kokiksi ja hänen tulevaisuuden tavoitteenaan on perustaa arabialaiseen ruokaan erikoistunut ravintola. Mustafa käy tällä hetkellä iltalukiota, mutta on myös aloittamassa kokin ammattitutkintoon johtavaa koulutusta. Myöhemmin nuori mies haluaisi opiskella arkkitehdiksi, mutta ensin on ylioppilaskirjoitusten vuoro.
– Tiedän jo, että aion kirjoittaa matematiikan, äidinkielen, englannin, biologian, fysiikan ja kemian. Samalla, kun opiskelen tulevaisuudessa arkkitehdiksi, voin tehdä myös kokin töitä, Mustafa kertoo.

Erinomainen ruoanlaittotaito lukeutuukin molempien miesten vahvuuksiin. Sen todistivat useat Meijän keittiön ruokailijat, jotka yksi toisensa jälkeen kävivät kehumassa nuorukaisten valmistamaa ateriaa. Mustafa ja Nibras ottivat kehut iloissaan vastaan.
– Kiitos, kyllähän se hyvältä tuntuu, pojat hymyilevät.