Kotkan kirkko 120 vuotta
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Kotkan kirkko vihittiin käyttöön ensimmäisenä adventtisunnuntaina vuonna 1898 eli 120 vuotta sitten. Kuva: Erkko Vuorensola

Kotkan kirkko 120 vuotta

Kotkan kirkko täytti ensimmäisenä adventtina kunniakkaat 120 vuotta. Vuonna 1898 käyttöön vihityn kirkon on suunnitellut aikakautensa merkittävimpiin kirkkoarkkitehteihin kuulunut Josef Daniel Stenbäck.
– Kotkan kirkon rakentaminen on aikanaan ollut tavattoman rohkea ja vaativa teko. Rakennuksena se on merkittävä maamerkki, mutta se on myös paljon enemmän kuin rakennus. Se on rakennettu Jumalan kunniaksi ja hyvin monenlaisissa historian vaiheissa sinne on kokoonnuttu hakemaan voimaa, etsimään lohdutusta, iloitsemaan ja kiittämään, Kotka-Kymin seurakunnan pappi ja papiston esimies Hannu Marttila toteaa.

Kirkon rakentaminen oli edellytys sille, että Kotkaan saatiin oma seurakunta. Aiemmin 1870-luvulla Kotkansaarelle muodostunut saha- ja satamayhteiskunta oli kuulunut kirkollisesti, hallinnollisesti ja oikeudellisesti Kymin kuntaan. Kirkollisiin oloihin oltiin kuitenkin tyytymättömiä, sillä jumalanpalveluksia pidettiin saarella vain joka kolmas tai neljäs sunnuntai. Kaste- ja vihkitodistuksen hakeminenkin otti yhden kokonaisen työpäivän varsinkin talvella, kun matka Kymin kirkolle tuli taittaa hevoskyydillä tai jalan.
– Itsenäistyäkseen seurakunta tarvitsee oman kirkon ja hautausmaan. Ja on totta, että Kymin papit kävivät vain harvoin pitämässä jumalanpalveluksia Kotkassa tuohon aikaan, ja kulkuyhteydetkin olivat hankalia. Kaupungin kasvaessa oli aika luonnollista, että haluttiin myös oma seurakunta, Marttila jatkaa.

Kirkko valmistui ajallaan, mutta aiheutti urakoitsijalle ylimääräisiä kuluja. Harjannostajaisissa rakentajille tarjottiin 258 voileipää, 250 kuppia kahvia, 250 pulloa virvokkeita, 100 sikaria ja 100 paperossia ajan hengen mukaisesti. Punatiilinen kirkko edustaa uusgoottilaista tyyliä, jota koristaa alttarikuorin ikkunoiden lasimaalaukset ja sivulaivojen rosetti- ja ruusuikkunat, jotka hankittiin aina Saksasta asti. Kotkan kirkon valaisimet ovat tiettävästi ensimmäiset kotimaassa valmistetut sähkötoimiset kirkkovalaisimet. Suurimmassa keskikruunussa on 36 lamppua.

– Kaikkine koristeineen se on minusta erittäin kaunis ja samalla juhlava, mutta silti hyvin kotoisan tuntuinen kirkko. Näyttävin yksityiskohta on Pekka Halosen maalaama alttaritaulu sekä niin ikään sen vastapäätä olevat barokkiurut.

Myös Kotkan kirkon uruilla on syytä juhlaan, sillä ne vihittiin käyttöön kirkon täyttäessä sata vuotta vuonna 1998. Kirkon barokkiurut ovat Martti Porthanin mestarinäyte ja merkittävät niin Suomen kuin eurooppalaisen urkurakennuksen nykyhistoriassa. Ne edustavat saksalaisen urkurakentamisen mestarin Gottfried Silbermannin luomaa rakennusperinnettä. 20 vuotta täyttäviä urkuja juhlistettiin Kotkan Urkuviikolla marraskuun lopussa.

 

Lisätietoja Kotkan kirkon historiasta löydät teoksesta:

Kaisu Harjunpää, Kotkan kirkko 1898-1998.