Villasukkakirkossa muistetaan viime vuonna kastettuja
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Kirkkohetkessä ripustetaan villasukka kastepuuhun muistoksi kasteesta. Aikuisille kastetuille on varattuina isommat sukat.

Villasukkakirkossa muistetaan viime vuonna kastettuja

Villasukkakirkko Langinkosken kirkossa to 10.1. klo 11.

Langinkosken kirkossa järjestetään Villasukkakirkko to 10.1 klo 11, jolloin muistetaan viime vuonna kastettuja. Kirkkoon voi saapua villasukat jalassa tai villasukkia voi myös lainata kirkosta. Varhaiskasvatuksen ohjaaja Kirsi Tuomisen mukaan Villasukkakirkko pidetään Kotkassa nyt toista kertaa. Jatkossa villasukkakirkkoja tullaan pitämään kaksi kertaa vuodessa, sillä Kotka-Kymin seurakunnassa kastetaan noin 300 lasta ja aikuista vuoden aikana.
– Ajatus on lähtenyt siitä, että meillä on tapana muistaa kaikkia kastettuja jollain tavalla kasteen jälkeen. Villasukkakirkossa ripustamme isompaan kastepuuhun pienen villasukan muistoksi kasteesta. Sukan saa pitää itsellään muistutuksena yhteisestä kirkkohetkestä ja kasteesta. Olemme varautuneet myös aikuisiin kastettuihin, joille jaamme isommat sukat, Tuominen kertoo.

Kirkkohetki kestää puoli tuntia ja on rakenteeltaan kevyempi kuin messu. Luvassa on yhteistä laulua sekä lauluyhtye Helmikellojen esiintyminen. Tilaisuuden päätteeksi on kahvitus Toivonsalissa.
– Tarkoituksena on luoda mukava tunnelma, josta jää kaikille hyvä mieli. Mukaan kannattaa tulla, jos haluaa löytää seurakunnasta paikan, missä on mukava käydä pienen lapsen kanssa. Täällä voi löytää uusia ystäviä ja samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä, Tuominen sanoo.