Su 17.2.2019 Mummolan herkkuja
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Su 17.2.2019 Mummolan herkkuja

Mummulassa sai aina herkkuja, toisin kuin kotona. Oli kettukarkit, jäätelöt ja limonadia pitkin päivää. Koska meitä lapsenlapsia oli useampia, tähän liittyi aina valtava epäoikeudenmukaisuuden kokemus. Niin paljon hyvää ei maailmassa olekaan, etteikö vähän harmittaisi, että joku toinen saattoi saada hiukan enemmän.

Kerran tätä kitistessäni isoisä näytti Raamatusta kohdan, jossa isäntä maksaa työmiehille samaa palkkaa ihan riippumatta siitä, minkä verran he ovat töitä tehneet. Pappa sanoi sitä epäoikeudenmukaista isäntää Jumalaksi ja ehdotti, että antaisin asian hautua parikymmentä vuotta ja tulisin joskus aikuiseksi kasvettuani hänelle kertomaan, onko tähän oikeudenmukaisuustouhuun tullut mitään tolkkua.

Tänään muistin sen keskustelun ja huomasin, ettei sitä ole paljon tolkkua tullut mihinkään. Turtumus tässä on tullut. Tähän ikään mennessä olen jo ehtinyt tottua siihen, että aina eivät kettukarkit mene tasan. Ei sitä aina jaksa edes huomata eikä siitä välittää.

Sen verran suhde oikeudenmukaisuuteen on lapsuudesta muuttunut, että en ehkä osaa sitä oikeudenmukaisuutta niin kaivatakaan. Kun peiliin katsoo, sieltä tuijottaa mies, joka olisi aivan lirissä, jos paha saisi palkkansa ja tekojaan mitattaisiin oikeudenmukaisuuden vaa’alla. Juuri siinä on minulle kristinuskon viehätys. Se, että jokainen, joka uskoo, voisi pelastua teoistaan huolimatta, tuntuu epäoikeudenmukaiselta ja hyvä niin. Oikeudenmukaisella Jumalalla minä en nimittäin tekisi yhtään mitään. Sellaisella ei ole minulle muuta annettavaa kuin tulta, tulikiveä ja vinoilu päälle.

En minä sitä osaa pelätä, että sen enempää Jumala kuin tämä maailmakaan kohtelisivat minua epäoikeudenmukaisesti. Sitä minä pelkään, että sittenkin saisin ansioni mukaan.

Samuli Suonpää
Kirjoittaja on toimittaja ja uskontojen ystävä

Kuva Mario Hofer