Su 7.4.2019 Moi! Mikä meno?
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Su 7.4.2019 Moi! Mikä meno?

”Moi! Mikä meno?” Tämä on ehkä eniten käyttämäni lausahdus töissä. Kysyn nuorilta jatkuvasti miten he voivat. Tokihan sitä on kohteliasta kysyä, mutta ennen kaikkea kysyn sitä siksi, että minua aidosti kiinnostaa vastaus ja haluan toisen tietävän sen. Usein vastaus on pelkkä: ”Hyvä meno!”, mutta kun ihminen tiedostaa, että minua kiinnostaa hänen vointinsa, voi se myöhemmin johtaa myös syvällisempiin keskusteluihin.

Tätä me ihmiset tarvitsemme myös arjessa lisää: voinnin kyselyä, aitoa kiinnostusta, välittämistä. Tänään on kärsimyksen sunnuntai. Se muistuttaa paitsi Jeesuksen kärsimystiestä, myös meidän ihmisten kärsimyksistä. Niitä on monenlaisia. Elämme hyvin erilaisissa todellisuuksissa ja elämäntilanteissa ihan jo pelkästään täällä Kymenlaaksossa, puhumattakaan koko Suomessa tai maailmassa.

Päivän psalmilauseessa puhutellaan Jumalaa sanoin: ”Sinun luonasi olen turvassa.” Totta! Mutta toivon, että kaikilta löytyisi läheltä myös ihmisiä, joille voisi nämä sanat kärsimyksenkin keskellä osoittaa. Siispä kysellään toisiltamme ”Mikä meno?” ja ollaan läsnä.

Elise Hasanen

kirjoittaja työskentelee Kotka-Kymin seurakunnassa rippikoulutyön pappina

 

 

Kuva: Seppo Sirkka