Su 12.5.2019 Apupyörät
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Su 12.5.2019 Apupyörät

Apupyörät
”Isii joko kohta on valmista?” kysyi esikoiseni, kun etsin työkalupakista jakoavainta, jolla saisi irrotettua polkupyörästä apupyörät. Ilmassa oli jännityksen tuntua. Kun sopiva avain löytyi ja apupyörät oli saatu irti, lähdettiin ajelemaan.
Tuohon pyöräilyyn mahtui monenlaisia tunteita niin iloa, naurua ja hymyä kuin surua, harmistusta ja kiukkua. Itse ei voinut kuin antaa ohjeita, tyrkätä vauhtia ja kannustaa. Niin ja lohduttaa ja puhaltaa kaatumisten jälkeen. Lapsensa puolesta ei voi opetella pyöräilemään.
Alkoihan se sitten pikkuhiljaa sujua. Tanko ei enää vispannut niin paljon, liikkeelle alettiin päästä itsenäisesti ja vauhti nopeutui. Ja omasta suusta pääsivät sanat: ”odota, ei niin lujaa!”.
Ajattelen, että vanhemmuudessa on jotain samaa kuin lapsen pyörällä ajon opettelussa. Kun lapsen ikä ja taidot karttuvat, on annettava ohjeiden lisäksi lisää vastuuta ja tehtäviä. Tyrkättävä liikkeelle ja kannustettava. Mutta samalla kaatumisen varalta ollaan valmiina auttamaan ylös, tukemaan ja lohduttamaan.
Ville Holopainen, kirjoittaja työskentelee Haminan seurakunnan varhaisnuorisotyönpappina

Kuva: Esther Merbt