Jukka Lopperi eläkkeelle
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Jukka Lopperi eläkkeelle

Entisen Langinkosken seurakunnan kirkkoherra ja  Kotka-Kymin seurakunnan kappalainen Jukka Lopperi jää eläkkeelle.

-Oli kivaa olla Langinkosken seurakunnan kirkkoherrana, tuumaa Kotka-Kymin seurakunnan kappalainen, lokakuun alussa eläkkeelle jäävä Jukka Lopperi.

Seurakuntien yhdistymisen myötä kirkkoherruus vaihtui kappalaisen työhön. Siinä oli hyvätkin puolensa.

-Se oli paluuta normaaliin papin työhön, ja hallinnolliset hommat ja vastuu kaikesta loppuivat. Se helpotti kummasti.

Lähtöliturgiansa Jukka Lopperi piti Langinkosken kirkon messussa 1. syyskuuta.

 

Kirkkoherrana möin ja lopetin…

Jukka Lopperi tuli Langinkosken seurakunnan kappalaiseksi vuonna 1985. Sitä ennen hän työskenteli Nastolassa nuorisotyössä. -Se työ oli minulle vaikeaa.

Langinkoskella hän kävi läpi koko seurakuntatyön kirjon. Kun kirkkoherra Raimo Vänskä jäi eläkkeelle vuonna 2006, Lopperi valittiin kirkkoherraksi. Pesti kesti 10 vuotta.

-Virkaurani aikana on myyty leirikeskus, Ruonalan kirkko, lopetettu Langinkosken seurakunta ja myös oma virkani kirkkoherrana on lopetettu.

-Meillä oli Langinkoskella erittäin hyvä työ-yhteisö. Ongelmia oli, mutta ne hoidettiin. Tämä oli myös edeltäjieni perua.

Kun Lopperi meni sunnuntaisin messuun, jossa oli 100-120 henkeä, hän tunsi ihmisistä noin 95 prosenttia, joskus kaikki.

-Olin varmasti erilainen kirkkoherra kuin kaksi edeltäjääni, Toivo Lemmetyinen ja Raimo Vänskä olivat. Olin asiakeskeinen, hommien piti hoitua ja asioiden mennä eteenpäin. Kuuntelin työntekijöitä ja keskinäinen luottamus säilyi.

-En varmasti onnistunut kirkkoherrana aina. Monesti iskin päätä seinään.

Hyvään aikaan eläkkeelle

-Pääsen hyvään aikaan eläkkeelle. Olen tehnyt työtä seurakunnissa melkein 40 vuoden ajan ja antanut sen, mitä olen voinut antaa.

-Mietin, kuinka paljon saarnoja olen pitänyt, ja onko maailma niistä muuttunut? Liturgina olen saanut siunata ja rukoilla ihmisten puolesta. Minulla on edelleen rukouslista, keiden puolesta rukoilen, Jukka Lopperi kertoo.