Parikan hautausmaa

Hautakiviä, nurmialuetta ja hiekkapolkuja. Keskellä muutama suuri puu.

Parikantie 81, 48710 Kotka

044 750 0232

Parikan hautausmaa on perustettu 1910-luvulla. Hautauksia on ollut vuodesta 1913 lähtien. Hautausmaan on suunnitellut arkkitehti Ola Manström. Hautausmaan siunauskappeli on valmistunut vuonna 1960. Kappelin on suunnitellut arkkitehti Lauri Heinänen.

Parikalla on myös Kymen krematorio, joka on valmistunut vuonna 1973. Krematorio on myös arkkitehti Lauri Heinäsen suunnittelema. Parikan hautausmaan uurnalehto on vihitty käyttöön vuonna 1975. Uurnalehdon on suunnitellut hortonomi Arto Pulkkinen.

Parikan hautausmaan kokonaispinta-ala on 23,3 hehtaaria, mistä varsinaisessa hautausmaakäytössä on noin 10 hehtaaria. Parikan hautausmaa on suurin seurakunnan hautausmaista. Parikalla on vuosittain lähes 300 hautausta.

Parikan hautausmaa sijaitsee Koivulan kaupunginosassa. Matkaa Parikalta Kotkan keskustaan on noin 10 kilometriä ja Karhulaan neljä kilometriä.

 

YouTube-video