Kirkkoherra Juha Ropposen saarna virkaanasettamismessussa 23.2.2025
Paljon on Kymijoessa virrannut vettä hetkestä, kun ensimmäistä kertaa astuin tähän kirkkoon. Nyt, yli 40 vuotta myöhemmin, nousen saarnastuoliin kirkkoherran virkaanasettamismessussa. Terveiset vaan äidille ja isälle.
No niin, pidelkää hatuistanne kiinni.
Viime aikoina, jokainen, joka seuraa uutisia, on varmasti ollut ymmällään. Maailma tuntuu kulkevan käsittämättömään suuntaan, historian virheet uhkaavat toistaa itseään.
Tällä viikolla suurvallat ovat jakaneet Eurooppaa keskenään. Ukrainan kansalta, joka taistelee olemassaolostaan, ei ole kysytty mitään. Kuinka moni on joutunut kärsimään ohjusten osuessa siviilikohteisiin, sairaaloihin, voimaloihin, kouluihin?
Samaan aikaan Lähi-idässä suunnitellaan pakkosiirtoa, jossa gazalaiset karkotetaan rikkipommitetulta alueelta.
Molemmat ovat sotarikoksia.
Ilmastonmuutoksesta on varoitettu jo yli puolen vuosisadan ajan. Tänä päivänä uhka on muuttunut todeksi.
Näistä tulevat sukupolvet tulevat meidät tuomitsemaan.
Samalla äänensävyt ovat koventuneet. Niin netissä, kotimaassa, Euroopassa kuin koko maailmassa. Vastakkainasettelun kasvua on vaikea olla näkemättä. On me vastaan muut.
Niin kauan, kuin minä olen elänyt, suomalaisuuden vahvuutena on ollut yhteenkuuluvuuden tunne, samassa veneessä oleminen, luottamus toisiimme.
Ehkä jotakin olennaista on nyt muuttumassa. Enää ei kuuluta samalla tavalla yhteen kuin ennen, ei edes tavoitella sitä. Kun äänensävyt kovenevat, toisen kuuleminen vähenee. Syntyy asetelma me vastaan muut. Itsekkyys kasvaa, toisen kunnioittaminen vähenee. Yhteinen veneemme on alkanut keinua. Jos keinuminen jatkuu, saatamme itsemme vaaraan.
Vääränlaisen omanarvontunteen juuret ovat syvällä. Jopa kuulemamme kuuluisa Kylväjävertaus voi ruokkia sen kasvua. Alun perin se oli tarkoitettu vahvistamaan uskossaan vainottuja Kristuksen seuraajien joukkoa.
Hyvään maahan pudonnut siemen tarkoittaa niitä, jotka sanan kuultuaan pysyvät siinä puhtain ja ehein sydämin ja kestävinä tuottavat satoa.
Kylväjävertauksessa Siemen on Jumalan sana, maaperät ovat erilaisia ihmisiä. Vertaus vahvisti kuulijaa, me olemme oikeassa. Emme ole kuin nuo muut, kelvottomat.
Ei ole sinänsä väärää tuntea olevansa oikeassa. Mutta jos samalla korostamme muiden olevan väärässä, vastakkainasettelun siemen on kylvetty. Yhteys ihmisten välillä katkeaa.
Palataanpa tähän päivään.
Jumala ei ole pahan takana. Paha on yleensä ihmisen omaa tekoa. Ihminen saattaa syytellä korvaan kuiskivaa Saatanaa, mutta Saatanakaan ei pakota ihmistä pahaan, tyytyy vain houkuttelemaan.
Kipu, sairaus, menetys ja kuolema kuuluvat elämään, ne eivät johdu pahuudesta. Paha on sitä mitä ihminen tekee vastoin omaatuntoaan toiselle ihmiselle ja luonnolle. Miksi Jumala sallii ihmisen tehdä pahaa eikä estä meitä? Siksi, että Jumala on antanut meille vapauden valita.
On hyvä muistaa, että kukaan ihminen ei ole läpeensä paha. Runoilija Eino Leinon Hymyilevän Apollon sanoin: Ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista. Paljon hyvää on rinnassa jokaisen, vaikk' ei aina esille loista.
Joten kukaan ei ole läpeensä paha. Ihminen on heikko, pelkäävä, itsekäs. Saatanan kykyä houkutella pahaan ei kannata aliarvioida. Paha tarjoilee auliisti itseään.
Tuntuu, että tuo ei niin mukava seuralaisemme on viime aikoina onnistunut työssään. Uuden Testamentin käyttämä nimi pahuudelle on diapolos, suomeksi erilleen heittäjä. Tänä päivänä ehkä osuvammin vastakkain asettelija.
Kun vastakkainasettelu ympärillämme voimistuu, on viisautta ymmärtää, että minun ei aina tarvitse olla oikeassa. Samassa veneessä matkatessa oleellista on kuuntelu, toiseen tutustuminen ja toistemme arvostaminen, ei aina oikeassa oleminen.
Monesti auttaisi, jos katsoisimme erimielisyyksiä ikuisuuden näkökulmasta, kuten Jumala näkee meidät.
Jumala ei ole vain pilvien päällä oleva isähahmo. Jumala on maailmassa vaikuttava hyvyys, kauneus ja lämpö.
Vaikka maailmassa on paljon hyvää, maailmassa on myös pahuutta. Molemmat kuuluvat elämään. Emme usein yllä siihen mitä tavoittelemme. Me tahriinnumme, menemme rikki, hukumme itseemme. Sen tähden hyvyyttä on kaikin voimin edistettävä. Meidän velvollisuutemme on tehdä se, mitä ihminen voi tehdä muiden hyväksi. Loppu jää Jumalan armoon.
Hyvyys vahvistuu levitessään. Mitä enemmän saan kokea hyvyyttä, sitä helpompaa hyvää on jakaa eteenpäin. Hyvyys synnyttää meihin lämpöä ja myötätuntoa. Vahvistaa uskoa huomiseen, luo toivoa, joka kantaa eteenpäin. Hyvyydessä Jumala tulee todeksi ihmisten maailmassa. On helppoa vastata hyvään hyvällä. Mutta jaksammeko vastata hyvällä myös pahaan?
Meistä jokainen on kutsuttu ponnistelemaan hyvän puolesta. Toivo syntyy vastaanottamastamme rakkaudesta. Luottamus syntyy koetusta turvallisuudesta. Toivo ja luottamus kasvaa, kun jaamme kokemaamme hyvää. Ehkä elämän tarkoitus on juuri uskaltaa elää Uskoen, toivoen ja rakastaen.
Usko ei tarkoita toisen yläpuolelle asettumista eikä varmuutta omasta itsestämme, vaan usko on rohkeutta elää epävarmuuden kanssa. Uskon vastakohta ei ole tieto, vaan epätoivo.
Kaikki mitä maailmassa tehdään, tehdään toivon voimalla. Toivo kannattelee ja pitää kiinni hyvässä. Toivo vahvistuu toistemme kanssa ja muuttuu Jumalan läsnäoloksi.
Ihmiselle on luontaista etsiä Jumalaa sieltä, missä on ylhäisyyttä, kunniaa ja valtaa. Jumalan rakkaus taitaa kuitenkin olla toisenlaista. Jumalan toimii siellä, missä on vähäistä ja rikkinäistä. Se ulottuu sinne missä luottamus itseemme ja suhde toisiimme on särkynyt. Jeesuksen äidin, Neitsyt Marian valinta on tästä hyvä esimerkki. Jumala katsoi tavalliseen, pieneen, vähäiseen ja köyhään. Koska Jumala on myötätuntoinen meitä pieniä ja vaillinaisia ihmisiä kohtaan, meidänkin tulee suhtautua toisiimme samalla myötätunnolla.
Uskon, toivon ja rakkauden kasvu synnyttää hyvää. Raamattu puhuu yhdeksästä Hengen hedelmästä. Ne ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Vaali ja kasvata niitä. Silloin meihin kylvetyt siemenet MUUTTUVAT sanoista TEOIKSI. Näin Jumalan läsnäolo, Kristus meissä, tulee näkyväksi jo tässä maailmassa.
Kylväjävertauksella on edelleen paljon annettavaa tämän päivän ihmiselle. Se toimii kuin PEILI, josta voimme tarkastella omaa elämäämme. Kirkko on hyvä paikka, jossa pysähtyä ja nähdä itsemme tuosta peilistä. Millainen maaperä minä olen tänään? Olenko tienlaita, kallio, ohdake vai hyvä maaperä? Vahvistuuko kohtaamani hyvä minussa, kykenenkö lisäämään toivoa ympärilläni? Vai olenko kuin tienlaita, kallio ja ohdake, johon kylvetty siemen kuivuu, hiljalleen lakastuu, ja kasvu pysähtyy.
Kirkon tehtävänä on puhua Kristuksesta ja kylvää Jumalan siemeniä ihmisen elämään. Saada aikaan kasvua.
Vaikka olette tänään saapuneet kirkkoherran virkaan asettamiseen, joudun tuottamaan teille pettymyksen. Kirkkoherra ei ole mikään herra. Kirkon herra on Kristus. Ruotsiksi virka on kyrkoherde, kirkkopaimen. Vaikka paimenen työ ei ole enää tätä päivää, sen ydin on yhä ajankohtainen. Paimen suojelee laumaa, näyttää suunnan ja huolehtii, ettei kukaan eksy tai jää jälkeen. Siksi en kaipaa muodollisuuksia tai herroittelua. Toivon mieluummin monia kohtaamista ja aitoja, elämänmakuisia keskusteluja, joissa kuuntelemme ja kunnioitamme toisiamme.
On hyvä myös muistaa, että seurakunta ei ole rakennukset, ei edes kirkkorakennukset. Seurakunta elää, vaikka Kotkan kirkon korjaus kestää vielä ensi vuoteen. Kotka-Kymin seurakunta ei myöskään ole seurakunnan työntekijät. Seurakunta olemme me. Meistä jokainen on osa Kotka-Kymin seurakuntaa. Siksi meidän jokaisen tehtävänä on luoda tässä kaupungissa toivoa toivottomuuden keskelle, olla majakkana pimeällä merellä, olla armollisuuden lähde. Me työntekijät olemme teitä varten. Seurakunnan yhteinen tehtävä on olla kaupungin vaikuttavin hyvän tekijä.
Vaikka meitä on paljon, lähes 30 tuhatta, onko meistä tarttumaan haasteeseen? On tärkeää ymmärtää, että asioihin voi suhtautua monella tavalla. Vaikka en voi aina vaikuttaa olosuhteisiin, oman asenteeni voin valita. Se puolestaan vaikuttaa miten koen elämäni. Muutos voi tuntua mahdottomalta, mutta vain siihen asti, kunnes ryhdyn toimimaan. Jokaisella meillä on mahdollisuus tehdä pieniä tekoja, viedä asioita haluttuun suuntaan.
Mikä siis lääkkeeksi tähän epävarmuuden aikaan? Vastaus on luottamus, kuunteleminen ja yhteistyön voima. Toivosta nousee kyky kohdata tulevaisuus. Vaikka emme voi tietää, mitä edessä on, voimme kohdata huomisen luottaen siihen, että Jumalaa kuullen ja yhdessä toistemme kanssa selviämme kaikesta.
Luottamus pitää yllä avoimuutta ja yhteyttä toisiimme. Epävarmuus luo muureja, luottamus kantaa niiden yli.
Siksi meillä jokaisella on tehtävä: tuoda toivoa, lisätä luottamusta ja rohkaista elämään ilman pelkoa
On tärkeää muistaa, että emme ole yksin. Kristus kulkee edellämme. Elämän tarkoitus ei ole pyrkiä täydellisyyteen, ei tulla edes parhaaksi mahdolliseksi ihmiseksi, vaan seurata Kristusta.
Tässä eripuraisuuden ja rikkinäisyyden maailmassa on olemassa myös paljon hyvää. Silti on hyvä muistaa, että jokainen on heikko, ainakin joskus. Ja elämään kuuluvat virheet. Sen tähden emme saa olla toisillemme ehdottomia ja ankaria. Älä siis anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita paha hyvällä.
Samalla on hyvä pitää mielessä, että meistä kukaan ei ole kuolematon. Elämä on melko lyhyt. Me olemme täällä vain hetken, ja seuraavassa hetkessä meitä ei enää ole. Pidä siis hyvää huolta saamistasi päivistä, ne ovat arvokkaita. Käytä niitä elämiseen. Välitä elämästäsi, ainoasta lahjasta, jota Herramme ei anna kahta kertaa.
Meillä seurakuntana on myös yhteiskunnallinen tehtävä. Ymmärtää mihin olemme menossa, jos jatkamme nykyistä menoa. Meidän pitää varmistaa, että oikeudenmukaisuus ei jää vain sanoiksi.
Siksi Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen. Sen turvin yhteinen tehtävämme on vahvistaa toivoa paremmasta. Ja opetella olemaan armollisia toisia, luomakuntaa, mutta myös itseämme kohtaan.
Meidän kotkalaisten oma suuri kirjailija, Toivo Pekkanen, kirjoitti armollisuudesta kirjassa Lapsuuteni:
”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi, sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä tuomiolla teidät tuomitaan, ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan. Olin nähnyt, että viha synnytti vain toista vihaa, eikä koskaan oikeutta. Olin nähnyt voittajia ja voitettuja ja olin nähnyt senkin, etteivät he voineet tulla toimeen ilman toisiaan. Voittajien luoma valtiokaan ei voinut panna käyntiin tehdastaan ilman voitettuja. Ja omassa ruumiissani minä olin kokenut sen, ettei kärsimys kukistu vihasta. Vihasta se päinvastoin kasvaa, leviää, muuttuu yhä hallitsevammaksi. Siellä säkkiteltassamme minä ajattelin, että ensimmäiseksi täytyisi opettaa hävittämään juuri viha.”
Pekkasella on yhä sanottavaa omana aikanamme. Toivottavasti kirja käännetään niin hebreaksi, venäjäksi kuin englanniksi. Aivan kuten Raamattu, jossa itse Jumala puhuu sekä menneille, nykyiselle, että tuleville sukupolville.
Saarnan lopuksi haluan muistuttaa, ettei kukaan ajattelisi elämästään mitä sen on väliä. Meidän elämällä on suurta väliä. Jokaisen elämällä on suurta väliä. Kaikesta mitä teemme, meistä jää jälki.
Pidä huoli, että sinun jättämä jälki on kaunis.
Kristus meitä siinä auttakoon.