Hyvä, paha luppo(aika)
Olin taannoin lomalla nauttien niin luposta kuin luppoajasta.
Molemmat tuottivat minulle iloa, niin se oksilta roikkuva luppo, eli menninkäisen partatuppo, kuin luppoaikakin eli mahdollisuus olla jouten.
Luppometsässä on helppo hengittää, ilma on puhdasta. Samoin on mielestäni luppoajalla. Se on odotuksista tai vaatimuksista vapaata aikaa olla ja ihmetellä, tehdä tai olla tekemättä, ehkä jopa aikaa jättää ”aivot narikkaan”.
Luppo ei juuri ajan saatossa ole muuttunut. Edelleen se kertoo olemassaolollaan luonnon hyvinvoinnista ja edelleen syövät porot tarvittaessa luppoa, jos jäkälää ei ole riittävästi saatavilla. Luppoaika puolestaan ei aina ole merkinnyt toivottua tai voimavaroja tuottavaa ajanjaksoa. Todellisuudessa päinvastoin, aiemmin luppoaika merkitsi monelle niukkaa ja huolta tuottavaa aikaa.
Elämän luppoaikana, olipa se hyvää tai pahaa, kyllä pärjätään, kun huomataan olemassa oleva elämän rikkaus.
Jäkälä nosti pikarinsa hauraan
ja sade täytti sen, ja pisarassa
kimalsi taivas tuulta pidättäen.
Jäkälä nosti pikarinsa hauraan:
Nyt malja elämämme rikkaudelle.
– Helvi Juvonen
Sari Reinikainen
Kirjoittaja on sairaalapastori Kotka-Kymin seurakunnassa.
