Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Tulevaa pyhäpäivää, jonka aihe on Jeesus antaa elämän, kutsutaan myös syksyn pääsiäiseksi. Sen evankeliumitekstit käsittelevät kuoleman vallan voittanutta Jeesusta. Näin kesän taittuessa syksyyn pyhän aihe liittyy myös vuoden kiertoon, joka omalla ihmeellisellä tavallaan muistuttaa meitä paitsi elämän kiertokulusta myös Jumalan uutta luovasta voimasta.
Syksyn alussa todistamme vielä sen parhaita puolia, kuten lehtien kaunista väriloistoa. Kuitenkin jo pian lehdet irtoavat, putoavat maahan ja maatuvat. Päivät pimenevät ja kylmenevät. Syksy muistuttaa meitä elämän katoavaisuudesta, josta itsekin olemme osallisia.
Syksyn vastinparina kevät puhuu meille siitä, miten Jumala luo uutta ja antaa kristityille toivon, joka kantaa kuolemankin yli. Kuitenkin syksyn pääsiäinen saapuu jo nyt muistuttamaan meitä siitä, että Jeesus on voittanut kuoleman vallan. Jumalan kautta vielä kerran se, mikä on katoavaa, pukeutuu katoamattomuuteen ja mikä on kuolevaa, pukeutuu kuolemattomuuteen.
Maini Salmi
Kirjoittaja on kasvatuksen pappi Kotka-Kymin seurakunnassa.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä