Salaisessa Puutarhassa

Näin viikonloppuna Suomenlinnan kesäteatterin näytelmän Salainen puutarha. Se perustuu F.H. Burnettin samannimiseen nuortenkirjaan vuodelta 1911. Siinä orpo, synkän setänsä synkkään kartanoon muuttanut Meeri löytää kartanon tiluksilta salaisen ruusupuutarhan. Se on ollut lukittuna kymmenen vuotta, sedän vaimon kuolemasta lähtien.

Ruusutarha ei ole ainut, joka on kartanossa lukkiutuneena ja piilossa. Siellä asuu myös Konsta, Meerin serkku, jolle on aina kerrottu, että hän on sairas ja voimaton, eikä hän saa edes mennä ulos heikkoutensa vuoksi. Konstan oma tahtokin on kuihtunut. Myös setä itse on lukinnut sydämensä vaimonsa kuoleman aiheuttaman surun vuoksi, eikä hän kykene kohtaamaan Konsta-poikaansa muuten kuin öisin, tämän nukkuessa.

Kertomus siitä, miten nämä lukot vähitellen avautuvat ja miten sekä ruusutarha että ihmisten sydämet pääsevät kukoistamaan, on koskettava ja aina ajankohtainen. Ihminen tarvitsee luontoa voidakseen parantua ja voida hyvin. Lapsen uskallus puhua asioista, joista aikuiset haluaisivat vaieta, saa liikkeelle sukupolvien taakan hellittämisen. Kädestä pitäminen, toisen näkeminen, uteliaisuus ja usko tekevät ihmeitä traumojen jähmettämille sydämille.

Ja kristittynä ajattelen, että kaiken tämän hyvän takana vaikuttaa pohjimmiltaan Jumala, Suuri Puutarhuri. Tällaista hyvää toivon myös sinun syksyysi. Ja taidanpa tarttua Salainen puutarha -kirjaan pimenevien iltojen iloksi.

Johanna Tanska
Kirjoittaja on perheneuvoja Kotka-Kymin seurakunnassa.