Älä suojele lasta hänen tarvitsemaltaan tiedolta

Myös kuolemasta voi, ja pitää, kertoa avoimen rehellisesti.

Teksti ja kuva Hannele Niemi

Nainen nojaa harmaan rakennuksen seinään.
Maiju Niemelä näkee työssään elämän koko kirjon.

 

Kuolemana. Jos puhutaan pois nukkumisesta, lapsi voi alkaa pelätä omaa ja läheisen nukahtamista.

Jos lasta pyritään suojelemaan salaamalla asioita tai käyttämällä kiertoilmauksia, saattaa tämä kehitellä mielessään kauhukuvia tai kuolemanpelon. Pahinta on, jos lapsi kuulee menetykseen liittyviä asioita perheen ulkopuolelta. Se voi viedä perusluottamuksen aikuisiin: Mitä muuta he minulta salaavat?

– Raskaista asioista kerrottaessa pitää huomioida lapsen ikä. Mitä pienempi, sitä vähemmän puhetta ja enemmän syliä. 12-vuotias alkaa jo ymmärtää kuoleman merkitystä, sanoo Kymsoten erityissosiaalityöntekijä Maiju Niemelä.

Aina perheen ehdoilla

Myös Kotkassa ja vuodesta 2002 Kouvolan perheneuvolassa työskennellyt perhe- ja paripsykoterapeutti saa työssään todistaa perheiden selviytymisiä rankimmistakin elämänvaiheista: Kun perheenjäsen sairastuu vakavasti, kuolee äkillisesti, tekee itsemurhan…

– Koko perhe voi tulla tänne puhumaan rauhassa, vanhemmat irtautua toviksi arjesta. Autamme vaikeiden asioiden kertomisessa, kannustamme puhumaan kipeimmistäkin kokemuksista. Niistä voi tulla tärkeitä yhteisiä hetkiä. Teemme työtä kodeissa, tekemällä asioita yhdessä.

– Toimimme aina perheen ehdoilla. Perhe on elämänsä paras asiantuntija.

Niemelä kannustaa ottamaan lapsia mukaan sairaalaan, hautajaisiin, katsomaan vainajaa – turvallisesti valmistellen, lohduttaen, lähellä pitäen.

– Lapselle on oltava rehellinen, hän vaistoaa peittelyt ja huolestuu. Aikuinen saa näyttää surunsa ja selittää sitä, kauniita sanoja käyttäen. Rankimpia yksityiskohtia ei lapselle tarvitse kertoa.

Arki jatkuu tuttuna

”Äiti on vakavasti sairas, lääkärit auttavat häntä sairaalassa.”
”Mummon sydän ei kestänyt enää.”
”Veli ei jaksanut enää elää, koska elämä tuntui liian raskaalta.”

Surun käsittelemiseen voi käyttää kirjoja, satuja, valokuvia. Piirtää, laulaa, leikkiä.

Lapselle on tärkeää, että arki jatkuu tuttuna. Mennään kouluun, päiväkotiin, kavereille. Jos vanhemmat eivät surultaan jaksa, vetovuoron ottavat lähipiirin aikuiset. Useimmilla perheillä on läheisiä, jotka tahtovat auttaa.

Maiju Niemelä muistuttaa, että perheneuvolan ohella Kymenlaaksossa on monenlaisia surussa auttamisen ammattilaisia: sosiaali- ja kriisipäivystystä, terveyden- ja oppilashuollon sekä seurakunnan osaajia.

Ehkä tähtenä taivaalla

Tärkeintä on, että perhettä ja lasta ei jätetä yksin. Lapsen surun kuuluu tulla huomatuksi. Ainahan se ei tule esiin puheena, vaan kiukkuna. Menetys voi aktivoida aiemmat surut.

Lapsen kysymyksiin pitää vastata, mutta kuolemaa voi käsitellä lohdullisesti.

”Äiti kuoli ja seuraa sinua nyt enkelinä. Tai tähtenä taivaalla.” Hautausmaalla voi käydä yhdessä viemässä kirjeitä ja kukkia, näyttämässä uusia lenkkareita, kertomassa kuulumisia. Mitä tahansa, mikä tuo lohtua.

– Aikuinen saa myös sanoa, ettei tiedä, jos ei tiedä, mitä vastata.

Sekä aikuisen että lapsen suruun mahtuu moninaisia tunteita: Iloa, syyllisyyttä siitä, että on iloinen. Vihaa, pelkoa, kateutta… Kaikki kuuluvat elämään.

Tilanteet ovat koskettavia, ja ammattiauttajallakin on tunteensa.

– Mutta niiden pitää olla hallittuja, ettei perhe joudu lohduttamaan minua.

– Tässä työssä on tärkeää ymmärtää elämän haavoittuvuus ja muistaa myös tulevaisuus. Tehtävämme on tuoda toivoa, tietoa ja lohtua. Kulkea perheen rinnalla, kunnes se taas jaksaa jatkaa omin voimin matkaa.

---

 

Lastenkirjat kertovat kuolemasta

Kuolemaa voi käsitellä lapsen kanssa myös kirjojen avulla. Aihetta käsitellään varmasti useammassakin hyvässä kirjassa, mutta tässä muutama vinkki.

Surusaappaat (Päivi Franzon & Suvi Airola)

Eemillä on maailman paras keinu- ja kalakaveri: hänen kurttuposkinen mummonsa. Sitten mummo sairastuu ja kuolee. Perheenjäsenet yrittävät peittää surua toisiltaan ja Eemikin yrittää päästä muistosta eroon. Eemi kuitenkin oppii, että vaikeat asiat on helpompi hyväksyä, kun niistä uskaltaa puhua.

Akselin suru (Mari Kujanpää)

Akseli on perheen ahkerin käymään mummin luona palvelutalossa. Kun mummi kuolee, suru on musertavaa. Onneksi Akselin paras kaveri Mitja ei anna surun pelottaa itseään pois, vaan jakaa Akselin kanssa leikin ja mielikuvituksen mahtavan ilovoiman.

Millainen on taivas? (Monika Vikström-Jokela, Heli Pukki)

Joku on ehkä sanonut, että kun kuolemme, menemme taivaaseen. Mutta missä taivas on ja minkälaista siellä on? Kertomus veneretkestä luo lapsentajuisen ja turvallisen kuvan elämästä ja kuolemasta. Kirja sopii lapselle, joka pohtii elämän suuria kysymyksiä.

Sateenkaaren värinen saunatonttu (Annuska Dal Maso, Riitta Dal Maso & Pia Krasavina)

Viisivuotias Max tietää, että ystävä kuolee pian, mutta hän ei oikein ymmärrä, mitä kuolema on. Aikuiset vastaavat, että ihmistä ei enää ole, ja se hämmentää Maxia. Hän alkaa selvittää, mitä ihmiselle kuollessa tapahtuu. Kirjan lopussa on Ohjeita aikuisille -teksti, jossa kerrotaan, miten lapset ymmärtävät kuoleman.

Jutellaanko? (Aino Juusola)

Tämä kirja ei ole lapselle, vaan hänen vanhemmilleen. Aikuiselle saattaa olla hankalaa puhua lapselle vaikeista asioista, kuten erosta tai kuolemasta. Kipeätkin asiat on silti tärkeä ottaa puheeksi. Teos tarjoaa vanhemmille työkaluja vaikeiden asioiden käsittelyyn.

Vesta-Linnea mieli mustana (Tove Appelgren & Salla Savolainen)

Tämä kirja ei kerro lapsen lähimmäisen kuolemasta, vaan lapsen melankoliasta ja kuolemaan liittyvistä ajatuksista. Kirjassa kuvataan tarkasti lapsen tunteita ja päähenkilö innostaa jopa sisaruksensa leikkimään hänen hautajaisiaan.