Arkkupeiton alla kaikki samanarvoisia

Kirjonta tuntui hetki hetkeltä hengellisemmältä työltä.

Teksti: Hannele Niemi

Nainen pitää käsissään vaaleaa peittoa.
Liisa Alon kirjoma arkkupeitto vihittiin käyttöön Pyhtään kauniissa keskiaikaisessa kivikirkossa. Kuva: Hannele Niemi

 

– Minua vaivasi pitkään tunne, että jotain puuttui.

Pyhtään seurakunnassa diakonissana 37 vuotta palvellut Liisa Alo oli jäämässä eläkkeelle vuonna 2003. Mielessä pyöri menneitä: Kuinka ulkosaarten asukkaat toivat mantereelle hautajaisiin mukanaan omat siunaushiekat. Miten itsetehty, usein vaatimaton arkku sai koristeekseen sukukalleuden, kauniin kankaan.

Siitä se löytyi: Seurakuntaan piti saada oma arkkupeitto!

Alo esitteli ideansa silloiselle kirkkoherra Markku Suhoselle, joka ryhtyi asian puolestapuhujaksi.

Tuore eläkeläinen ja käsityöihminen sopisi peiton tekijäksi. Alkuvuodesta 2005 Liisa Alolla oli kaikki arkkupeiton ainekset: Suomen Käsityön Ystävien malli, jonka oli suunnitellut taiteilija Raija Rastas, valkoinen villakangas ja muliinilankaa.

Työ vei täysin mukanaan

Hanke herätti kiinnostusta. Alo päätti kuitenkin tarttua haasteeseen yksin.

Kirjonnassa piisasi puuhaa ilman aikataulujakin kuukausiksi. Päivät kotipöydän ääressä sujuivat sukkelaan. Taustalla soi virolainen luostarimusiikki, ajatuksissa risteilivät niin kolmen pikarililjan symboloimat Pyhä Kolminaisuus ja kaiken katoavaisuus kuin valkoisen kuvaama kuoleman puhtaus.

– Työ vei täysin mukanaan.

Vuonna 2006 arkkupeitto suojaliinoineen vihittiin käyttöön Pyhtään kirkossa.

Alo huokaa, miten maailma muuttuu koko ajan kiivaampaa tahtia. Ihmiset joutuvat yhä tiukemmalle. Valintoja pitää punnita vielä elämän viime taipaleellakin, myös taloudellisin perustein.

– Kun päälle voi asetella kauniin peiton, ei tarvitse surra arkun hintaa tai ulkonäköä.

Peitontekijä harmittelee, että kovin harva seurakuntalainen taitaa tästä mahdollisuudesta tietää.

– Itse en ole ollut yksissäkään hautajaisissa, joissa arkkupeittoa olisi käytetty, sanoo ensi vuonna 80 täyttävä Alo.

Arkku liinalla peitettynä Kymin kirkossa.
Kotka-Kymin seurakunnan arkkupeitossa kuvioina on taittunut viljankorsi, ympyröitä ja ristejä. Kuva: Ismo Karstinen

Ihminen kuin viljankorsi

Karhulalainen Sirkka Suntio näki paikallisissa kirkollisissa etsintäkuulutuksen arkkupeiton tekijöistä. Ja ilmoittautui oitis.

– Me talkoolaiset kokoonnuimme Kymin vanhassa seurakuntatalossa tekemään ”pomomme” Pirjo Osolan suunnittelemaa mallia. Peiton luonnonvalkoinen villakangas kudottiin kangaspuissa.

Arkkupeittoja valmistui lopulta kaksi, vuosina 2007 ja 2008. Ensimmäistä säilytetään Kymin kirkon sakastissa, toinen kiertää tarpeen mukaan Metsäkulman ja Laajakosken väliä.

Kuvioina on kirkollisia symboleita; kultalangalla kirjailtu taittunut viljankorsi, ympyröitä ja ristejä.

– Se oli mielenkiintoinen työ, josta minulle suurimmaksi jäi ajatus: Tämän peiton alla olemme kaikki samanarvoisia.

Suntio muistelee, että ensimmäinen arkkupeiton alla siunattu oli Kotkan entinen kaupunginjohtaja Pauli Sutela vuonna 2008.

– Myös mieheni saateltiin viimeiselle matkalleen peiton alla tämän vuoden tammikuussa. Sen alla minäkin lähden.

Vannoutunut käsityöihminen pitää arkkupeittoja käsityöpiirinsä suurimpana saavutuksena.

– Lopputulos on rauhallinen ja hyvännäköinen.

Pieni arkku liinalla peitettynä.
Kotka-Kymin seurakunta tarjoaa arkkupeiton myös pienille vainajille. Kuva: Hanna Hietanen

Peitto myös pienimmille

Tässä maailmanajassa ajatellaan paljon ympäristöä ja ekologisuutta. Tuhkaus on yhä useamman valinta. Toisin kuin arkku, peitto ei haihdu savuna ilmaan. Kotka-Kymin seurakunnassa arkkupeittoja säilytetään kunnioittaen tangon päällä.

Seurakunnan tuorein arkkupeitto on tehty pienistä pienimmille.

Ajatus syntyi sairaalapastori Hanna Hietaselle, joka tunsi arkkupeittoperinteen jo entuudestaan.

Keskussairaalan kappelissa säilytettävän peiton käyttömahdollisuutta tarjotaan lapsensa menettäneille perheille. Kangas asettuu niin laatikon kuin pikkuarkun päälle.

– Arkkupeitto on nyt osa kokonaisuutta, jolla jäähyväistilanteesta pyritään tekemään mahdollisimman kaunis ja lohduttava.

Vauvapeitollekin löytyi omasta seurakunnasta vapaaehtoinen tekijä. Pirjo Osolan valmistama arkkupeitto luovutettiin käyttöön 23.9.2022, valtakunnallisena Kuolleiden lasten muistopäivänä.