Ei koko elämä ole surua

Sudanissa jatkuvat sodat ovat vieneet turvallisuuden tunteen. Chol Nyibong on huolissaan sukulaisistaan, mutta uskoo, että elämässä pitää keskittyä hyvään.

Teksti ja kuva: Heidi Nevalainen

Mies ja nainen keltalehtisen puun alla.
Eteläsudanilainen Chol Nyibong on asunut Suomessa 16 vuotta. Täällä on hänen mielestään kylmää, mutta turvallista. Kuvaan hän sai seurakseen Kotka-Kymin seurakunnan maahanmuuttajatyön koordinaattori Maarit Koskensalo-Tiaisen.

 

Haastatteluun saapuu iloinen, hymyilevä mies. Ensimmäisiä asioita, joita hän itsestään kertoo, on se, että hänellä on ihana iso perhe, kuusi lasta. Ja koulutusta, tradenomin ja lähihoitajan koulutus. Tradenomin papereilla ei löytynyt töitä, mutta lähihoitajana hän sai paikan kotkalaisesta hoivakodista.

Tuntuu vähän ikävältä latistaa tunnelma, mutta nyt pitäisi puhua sodasta, pelosta ja turvattomuudesta. Siitä, millaista on elää sodan keskellä, epävarmoissa oloissa. Koska tämä mies on kokenut senkin.

Sudanilaisesta eteläsudanilaiseksi

Chol Nyibong tuli Suomeen 16 vuotta sitten. Silloin hän vielä saattoi sanoa olevansa kotoisin Sudanista.

– Tulin Suomeen sudanilaisena, nyt olen eteläsudanilainen.

Etelä-Sudan on maailman nuorin valtio – se itsenäistyi Sudanista vasta vuonna 2011. Sitä ennen oli sodittu jo pitkään. Ensimmäinen sisällissota alkoi jo 1950-luvulla. Se päättyi 70-luvulla, mutta 80-luvulla alkoi uusi sota.

Millaista elämä sotaisassa maassa oli?

– Sen voi jakaa kahteen: oli hyvä puoli ja huono puoli. Hyvä oli perhe. Huono se, että oli sotaa ja surullisia asioita. Sota pakotti meidät pois omalta alueelta, turvallisuusasiat oli sellaiset, että oli pakko lähteä, Nyibong sanoo hiljaa.

Pitikö Sudanissa pelätä?

– Jos turvallisuus puuttuu, niin on se tietysti pelottavaa. Et koskaan tiedä, milloin tilanne voi muuttua aggressiiviseksi.

Kristittyä ei palkattu

Sotaa käytiin Etelä-Sudanin alueella ja Nyibong perheineen pakeni pohjoiseen. Ongelmana oli, että Pohjois-Sudan oli muslimien aluetta ja Nyibong oli kristitty.

– Oli syrjimistä, rasismia, kaikkea mikä on pahaa. Koulussa oli pakko opiskella islamin uskontoa. Sellaista oli minun lapsuus.

Kristittyjen syrjiminen jatkui myöhemminkin. Kun Nyibong haki töitä, hän aloitti työhakemuksensa sanoilla, joilla hän aina aloittaa kirjeet: ”Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”.

– Työnantaja katsoi hakemusta ja veti rastit päälle. Hän oli muslimi.

Politiikka tuo ongelmat

Sodassakin sanottiin olevan kyse uskonnoista, mutta Chol Nyibong ajattelee, ettei se ole koko totuus. Kun vedotaan uskontoon, saa valtio tukea sotaan muilta muslimimailta. Tavalliselle ihmiselle ei uskonnon merkitys välttämättä ole samanlainen.

– Jos Sudanissa muslimi ja kristitty kohtaa, ei se ole ongelma. Etelä-Sudanissa saattoi olla niinkin, että on veljekset, joista toinen on muslimi ja toinen kristitty. Naapurissa voi asua muslimi ja olla kirkko ja moskeija vierekkäin, eikä se ole ongelma.

Vasta sitten, kun mukaan astuu politiikka ja valtio, asiasta tulee ongelma.

Auttaminen on kulttuuriasia

Suomessa sudanilaisilla on tiivis yhteisö, jossa ei kysytä, mitä uskontoa kukin edustaa. Vaikka kotimaasta on joutunut pakenemaan uskonnon vuoksi, ei sillä täällä enää ole merkitystä.

Ja sudanilaisessa kulttuurissa toisien auttamiseen on vahvat perinteet. Esimerkiksi kun valtio ei päästänyt kaikkia lapsia kouluun, päätettiin opetusta järjestää itse. Myös Chol Nyibong päätyi opettajaksi lukion jälkeen.

– Meidän kulttuuriin kuuluu, että autetaan toisia. Vaikka emme ole rikkaita, silti autetaan.

Parhaillaan mies on mukana järjestämässä keräystä, jonka avulla Pohjois-Sudanin pakolaisleireillä olevat lapset pääsisivät kouluun.

Usko antaa voimaa

Rauha ei oikein kestä Sudanissa, toteaa Nyibong.

– Vuonna 2013 alkoi kolmas sota, joka on nyt Etelä-Sudanin sota (sisällissota). Ensimmäinen sota oli sitä, että ei ollut tasa-arvoista. Nyt taistelevat heimot ja se on paljon pahempi.

Suomessa ulkoministeriö ohjeistaa Etelä-Sudaniin liittyen: Poistu välittömästi maasta.

Chol Nyibongin sukulaiset ja melkein koko heimo on paennut ja elää nyt YK:n pakolaisleirillä. Heidän tilanteensa on surullinen, eikä sen seuraaminen ole helppoa. Mistä Nyibong saa voimaa jaksaa?

Vastaukseksi mies tekee ristinmerkin.

– Minä olen uskonnollinen ja isänikin oli. Hän usein sanoi, että et sinä voi muuttaa maailmaa.

Isä opetti, että niin huonot kuin hyvätkin asiat elämässä tulevat Herralta. Toisaalta vaikuttaa siltä, että tämä mies keskittyy elämässään positiivisiin puoliin.

– Ei koko elämä ole sotaa tai surullisia asioita, Nyibong vastaa.