Enkelilapsen äiti

Kotkalainen Marju Niskanen menetti alle 3-vuotiaan tyttärensä 16 vuotta sitten. Vaikka suru on yhä läsnä, hän on löytänyt elämästään kosolti onnea ja iloa. Niskanen toimii myös muiden lastensa menettäneiden kokemusasiantuntijana.

Teksti ja kuvat: Ville Vanhala

Nainen istuu pianon edessä, pianon päällä kuva, kukkia ja kynttilöitä.
Oman tyttärensä menettänyt kotkalainen Marju Niskanen osaa 16 vuoden jälkeen tragediasta iloita taas elämästään.

 

Valokuvat ovat vierekkäin pianon päällä: pieni, kameraan suoraan katsova tyttö näyttää tomeralta ja iloiselta. Tyttö on nimeltään Pinja.

Reilut 16 vuotta sitten, vain kahden vuoden ja seitsemän kuukauden ikäisenä, Pinjasta tuli kotkalaisen Marju Niskasen enkelilapsi.

57-vuotias Niskanen kertoo jo oppineensa elämään lapsen menettämisen jälkeistä uutta elämää. Hän kuitenkin myöntää, että ei pääse surustaan eläessään eroon. Yksittäiset hetket ja tunnelmat nostattavat hänen mielensä pintaan muistoja Pinjasta.

– Tuskin lakkaan koskaan kysymästä, että miksi Pinjan piti kuolla niin pienenä, Niskanen sanoo.

Avautuneet kyynelkanavat

Pinja menehtyi Helsingin seudun yliopistollisen keskussairaalan Lastenklinikalla akuutin myelooisen leukemian komplikaatioiden aiheuttamaan sepsikseen vain viikon kuluttua siitä, kun hän oli saanut diagnoosin sairaudestaan.

Marju Niskasen muistikuvat hänen tyttärensä kuolemasta ovat katkonaisia, mutta tarkkoja. Hän kertoo nähneensä monitorissa sydämenpysähtymisen merkkinä juosseen suoran viivan. Niskanen muistaa verenpunaisen tuolin, mihin hänet istutettiin ja sairaanhoitaja piti häntä hartioista kiinni.

Oman lapsen kuoleman hyväksyminen oli raskasta ja vaati aikaa.

Niskanen kertoo heikoimpina hetkinään saaneen ajatuksia jopa oman elämänsä päättämisestä.

– Ajaessani ajattelin, että pienellä ratin kääntämisellä auto päätyy rekan alle, hän kertoo

– Oikeasti en halunnut kuolla, sillä elävät lapseni tarvitsivat vielä äitiään.

Niskasella on kotinsa perintönä vahva uskonnollinen vakaumus.  Hänelle Jumala edustaa rakkautta ja armoa. Niskanen sanoo uskonsa kantaneen hänet takaisin elämään.

– Musiikki antaa minulle lohtua ja rauhaa. Musiikki avaa kyynelkanavat vielä nytkin helpottavalle itkulle.

Valtaa tunteille

Varhaiskasvatuksen opettajana kotkalaisessa Otsonkallion päiväkodissa jo yli kaksi vuosikymmentä työskennellyt Marju Niskanen on avoimesti keskusteleva ja herkästi naurava nainen.

Syksyn pimenevänä iltana hän tunnelmoi sytyttelemällä kynttilöitä kotinsa huoneisiin ja lasitetulle parvekkeelle.

Tunteelliseksi tunnustautuvalla Niskasella helähtää herkästi myös nauru, mutta surun ja ikävän yllättäessä, hän sallii itsensä olla tunteen tilassa.

– Suru tulee ja menee. En pelkää, että putoaisin enää surun synkkään kaivoon.

Pinja-tyttären kuoleman jälkeen Niskanen jäi sairauslomalle ja oli noin vuoden päivät pois työelämästä. Hän kävi terapiassa, mutta kieltäytyi lääkkeistä. Koko perhe, johon kuuluivat aviomiehen lisäksi kolme lasta, oli surusta lamaannuksissa.

Kolmisen vuotta Pinjan kuoleman jälkeen Niskanen ja hänen miehensä päätyivät avioeroon.

– Suru ei tullut väliimme, mutta surun myötä esiin nousi vanhoja asioita, joita emme pystyneet käsittelemään yhdessä.

Naurua sururyhmässä

Marju Niskanen toimii tätä nykyä kotkalaisen Mari Heiskasen kanssa Lapsikuolemaperheiden vertaistukiryhmän Käpy ry:n kokemusasiantuntijana ja he pitävät yhdessä myös Kotkassa lapsensa menettäneiden sururyhmää.

Niskanen kertoo, että kaikki eivät pysty käsittelemään lapsensa menettämisestä syntynyttä surua edes kymmenen vuoden kuluttua lapsen kuolemasta.

– Suru on yhtä yksilöllistä kuin surija. Jokainen käsittelee suruaan omaan tahtiinsa.

Vertaistukiryhmän kokemusasiantuntijana Niskanen on kuuntelija, joka antaa surevalle ihmiselle aikaa ja tilaa purkaa tunteitaan. Lisäksi Niskanen haluaa omalla esimerkillään näyttää, että surusta huolimatta elämästä löytyy vielä iloa ja onnea.

– Voi olla vaikea uskoa, mutta sururyhmissä myös nauretaan toisinaan ihan mahdottomasti, Niskanen kertoo.

Niskanen on löytänyt elämäntehtävänsä lastensa menettämistä surevien rinnalla kulkijana.

– Miellän tehtävän erittäin tärkeäksi. Tiedän äitejä, jotka eivät ole koskaan palautuneet surustaan tavalliseen arkeen saatikka sitten elämän iloon.

Lohtua lapsenlapsesta

Marju Niskanen elää nykyään uudessa avioliitossa ja helmikuusta lähtien hän on ollut myös mummi.

Perheeseen syntynyt lapsi on herättänyt Niskasessa muistoja pienenä kuolleesta tyttärestä, mutta hänen mukaansa lapsenlapsesta on ollut hänelle valtavasti iloa ja myös lohtua.

Niskanen rohkaisee myös muita ihmisiä kohtaamaan rehellisesti tunteensa ja näyttämään ne myös muille.

– Kaikki tunteet ovat meille sallittuja. Vihaa ja katkeruutta on kuitenkin vaikea tuoda esiin, vaikka tietäisi, että niiden purkaminen olisi huojentavaa.

Niskanen sanoo kulkevansa suruineen ja iloineen omaa polkuaan, jonka varrelta hän toivoo saavansa vielä pitkään uusia kokemuksia elämäänsä.

– Kun saisi elää vanhaksi, niin että muisti pelaisi ja jalka edes jollain lailla nousisi, hän naurahtaa.