Haaviston kyläkirkko on rakas

Haaviston ja Vastilan väki pitää hyvää huolta omasta kirkostaan. Vapaaehtoiset hoitavat kirkkokahvit, tuovat kukat alttarille ja sytyttävät kynttilät.

Teksti ja kuva: Ulla-Maija Sievinen

Leila Nurmiranta istuu Haaviston kirkon penkissä

 

Haaviston kyläkirkko on osoitus siitä, miten ihmiset ovat ottaneet pienen, viihtyisän kirkon omakseen. Kyläläiset olivat perustamassa jo sen edeltäjää, rukoushuonetta, ja kylän väki on pitänyt siitä huolta. Kaikenlaiset työt maan raivauksista kukkien tuomiseen alttarille on hoidettu omin voimin.

Eipä ihme, että sinne kokoonnutaan kiitollisin mielin – vaikkapa laulamaan kauneimpia joululauluja. Se onkin monien mielestä se kaikkein tunnelmallisin tilaisuus.

Hirsitalkoita ja ompeluseuroja

Haaviston ja Vastilan kyläläiset alkoivat suunnitella rukoushuonetta 1920-luvulla. Talvisodan kynnyksellä piirustukset olivat jo valmiina, mutta sota keskeytti rakentamisen ja inflaatio iski pahasti rahastoon. Väki jatkoi rahan keruuta järjestämällä esimerkiksi tukkitalkoita ja ompeluseuroja.

– Silloin kuuluttiin Ruotsinpyhtään seurakuntaan, joka tuli mukaan toteuttamaan rukoushuonetta, kertoo haavistolainen Leila Nurmiranta. Niinpä rukoushuone vihittiin käyttöön vuonna 1953, ja vuonna 1964 se vihittiin kirkoksi.

Nykyisin Haaviston kyläkirkko on osa Pyhtään seurakuntaa.

Neljässä polvessa työtä kirkon hyväksi

Leila Nurmiranta ja hänen miehensä Asko Nurmirannan suvun elämä on ollut monin tavoin kytköksissä kyläkirkkoon, nyt jo neljässä polvessa.

Askon isoisä Eevert Näkki ja vaimo Emilia muuttivat Haavistoon Vehkalahdelta. Haavistossa oli vahva, evankelisen liikkeen virittämä seurakuntaelämä, ja tilaisuuksiin kokoonnuttiin seuratalolle. Pian tilat jäivät pieniksi.

Näkit olivat perustamassa rukoushuonetta, jossa Emilia sitten piti pyhäkoulua, ja hän jatkoi sitä kirkon vihkimisen jälkeenkin. He asuivat kirkon lähelle rakentamassaan talossa.

Aikanaan siihen muuttivat Asko Nurmirannan vanhemmat, Oiva ja Elvi Nurmiranta, jotka hoitivat kyläkirkon suntion tehtäviä. Elvi siivosi, hoiti tarjoiluja kylän toisten naisten kanssa ja huolehti kukat alttarille. Oiva hoiti lämmityksen öljykamiinalla siihen asti, kun kirkkoon asennettiin sähkölämmitys. Oiva hoiti myös ehtookellojen soiton vuosikymmenien ajan, samoin lumityöt.

Kun oli vaikkapa hautausmaajuhlat, naiset toivat tarjottavat kodeistaan. Uunit olivat kodeissa kuumina, ja pullat ja piirakat paistuivat.

Hautausmaa sijaitsee hieman kauempana, pellon takana.

Pyhäkoulua vuodesta 1978 lähtienHaaviston kirkko.

Sitten taloon asettuivat asumaan Asko ja Leila Nurmiranta, ja he ovat jatkaneet suvun työtä kyläkirkolla.

– Olen pitänyt pyhäkoulua vuodesta 1978 lähtien, ja nyt olen lopettelemassa. On mukava nähdä entisiä pyhäkoululaisia, kun he tulevan laulamaan kauneimpia joululauluja, Leila Nurmiranta kertoo.

Asko ja Leila siirtyivät asumaan kauemmaksi, ja heidän tilalleen muuttivat perheen poika Ilkka Nurmiranta ja hänen vaimonsa Marjo. He ovat nyt ottaneet suntiovastuuta. Kirkko lämpiää ja kukat tulevat alttarille, ja naiset hoitavat edelleen kirkkokahvitukset ja miehet lumityöt.

Tilaisuuksien, vaikkapa siunauksien, järjestelyissä ovat mukana myös omaiset.

– Kyläkirkko on ollut täällä todella tärkeä. Ruotsinpyhtään kirkolle oli entisaikaan pitkä matka, omia autoja ei ollut eikä sinne linja-autoilla päässyt. Täällä oltiin aika syrjässä, Leila Nurmiranta kertoo.

Alussa kirkossa pidettiin jumalanpalvelus kerran kuussa, nyt kunkin kaksoispyhän toisena päivänä. Rakkaisiin perinteisiin kuuluu jouluaaton hartaus, jota myös Ruotsinpyhtään entinen kirkkoherra Hannu Marttila lämmöllä muistelee.

Kaunis ja arvokas tunnelma

Myös Pyhtään kirkkoherra Marjo Kujala puhuu Haaviston kyläkirkosta lämpimästi.

– Siellä jos missä aistii, miten tärkeä oma kirkko ja myös hautausmaa ihmisille on, ja se on tavattoman arvokasta. Ennen koronaa siellä oli kirkon ympäristön siistimistalkoot. He eivät vaadi, että seurakunnan pitää hoitaa kaikki asiat, vaan tarttuvat itse toimeen.

Kujalan mukaan tällaista yhteisöllisyyttä oli ennen aikaan enemmänkin.

– Usein he, jotka ovat myöhemmin muuttaneet kylään, eivät koe työtä oman kirkon hyväksi niin tärkeänä. Mutta Haaviston kyläkirkkoon saapuu esimerkiksi jouluaaton tai juhannuspäivän hartauteen myös jo muualle muuttaneita ihmisiä lapsineen.

Jouluna Haaviston kyläkirkossa aistii vahvana sen kauniin ja arvokkaan tunnelman:

– Suuret lumiset kuuset ympäröivät kirkkoa, Leila, Asko, Ilkka ja Marjo sytyttävät ulkona kynttilöitä ja kynttilöiden lämpimät liekit palavat jo sisällä kirkossa. Itsellenikin tulee Haaviston kirkossa aina aivan erityinen joulun tunnelma, Marjo Kujala kuvailee.