Hän pitää teistä huolen

Kotka-Kymin seurakunnan diakoniatyön seinätaulussa Martti Luther muistuttaa: ”Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen.” (1. Piet. 5:)

Teksti ja kuva: Hannele Niemi

Kolme naista köynnöskasvin edessä.
Diakoniatyössä arki on juhlaa, Elina Virmakoski, Leila Vanhala ja Maarit Koskensalo-Tiainen kommentoivat 150-vuotisia.

Tämän on Leila Vanhala saanut jo monesti tuntea. Hän valmistui Pieksämäeltä diakonissaksi vuonna 1990, suoraan Suomen lamaan. 

– Katselin aikani Ristiniemen kurssikeskuksen keittiössä diakoniatyöntekijöitä, ihailin heistä huokuvaa rauhaa, hauskuutta ja lempeyttä. Tuumasin: Tuo voisi sopia minullekin. En ole katunut! 

Alkuun tehtävät painottuivat vanhusten kerhoihin ja kotikäynteihin, nyt kehitysvammais- ja mielenterveystyöhön.

– Aina on heitä, joita saan auttaa. Nyt ongelmat ovat ehkä moninaisempia, tietoa ja vertailua on enemmän tarjolla. 

Hengellisyys kuuluu olennaisena osana työhön. Kysymykseen, saanko rukoilla puolestasi, useimmat vastaavat kyllä, kiitos. 

– Tahtoisin välittää ihmisille viestiä, että älä huoli, kestän kyllä kuulla sinun ongelmasi. 

Joskus pienikin hetki voi olla ratkaiseva ja oikea sana osua kohdalle. 

Leilalle diakoniatyössä raskainta on katsella nuoren ihmisen alamäkeä, jota ei osaa pysäyttää. Ainoa, mitä voi, on vain olla läsnä, edes hetken  nähdä ja kuulla.

Kotkassa koko maailma

Maarit Koskensalo-Tiaisen diakoniatyöhön Karhulaan ohjasi, lähes komensi tuttu ihminen Karhulan torilla, kesken lomareissun. Siitä on nyt 33 vuotta.

Vuodesta 2008 Maarit on hoitanut koko Suomessa ainutlaatuista maahanmuuttajakoordinaattorin tehtävää, kaupungin ja seurakunnan  yhteisenä työntekijänä. Työssään hän saa kohdata koko maailman Kotkassa, jossa on pitkä perinne eri tahojen onnistuneesta yhteistyöstä.

– Kuulen paljon kiitosta siitä, miten ystävällisesti kirkkomme kohtelee eriuskoisia. Toisaalta, yhä suurempi osa työstäni menee rasismin vastustamiseen.

Hengellisyys auttaa jaksamaan, kun maailmanpolitiikan luomat vääryydet iskevät silmille, eikä niihin voi juurikaan vaikuttaa. Ihminen joutuu jättämään kaiken ja pakenemaan vieraille maille, ja silti: 

– Aina on toivoa! Lopulta kaikki on hyvin ja edessä odottaa parempaa. Tätä viestiä yritän välittää.

Maailman ja työn muutoksessa ihminen on ja pysyy keskiössä, diakoniatyöntekijänäkin. Yhtenä pienenä, mutta tärkeänä osana suurta verkostoa.

– Ja ilman sädekehää.

Hyvä tiimi, iso ilo

Papin tyttärestä piti tulla sairaanhoitaja, mutta Elina Virmakoski huomasikin haluavansa hoitaa koko ihmistä, kokonaisuutta. Ja päätyi vuonna 1996 diakoniaan, alkuun päihde- ja kriminaalityöhön Karhuvuoreen, ja 2017 Kotka-Kymin diakoniatyöntekijöiden esihenkilöksi.

– Vierailen yhä silloin tällöin vankilassa. Vastaanotoilla käy paljon päihdekuntoutujia. Toimisto- ja asiakastyön vuorottelu sopii minulle hyvin. Yritän myös muistaa, etten tee tätä omavoimaisesti yksin. Usein perjantaisin huokaisen Jumalalle: Hoida sie viikonloppu.

Syksyllä diakoniatiimi saa kahdeksannen diakoniatyöntekijänsä, kun reilun vuoden täyttämättä ollut virka täytetään. Aikuis- ja verkostotyön tiimeissäkin tehdään diakoniatyötä, mukana ovat myös tiimien papit ja kanttorit.

– On iso ilo, että aina on joku, jolta kysäistä: Olisiko hetki aikaa? Työssä kohtaa usein rankkoja asioita, mutta myönteisiäkin voi jakaa.

– Työssäni parasta ovat ihmiset ja heidän erilaisuutensa. Ja mahdollisuus pohtia, mikä on minun paikkani kohtaamisissa. Haastetta tuovat digitaalisuus ja ylipäätään ajan hermolla pysyminen. Miten puuttua siihen, että ihmisiä syrjäytetään? Ehkä Lutherin opein? Kääntyä Jumalan
puoleen rukoillen ja anoen.

Omalla paikalla Pyhtäällä

Pyhtään seurakunnassa diakonina vuodesta 2004 palvellut kainuulaisjuurinen Anne Koskinen kokee olevansa oikealla paikallaan täällä 5000 asukkaan kaksikielisessä, maaseudun ja merellisyyden yhdistelmässä.

– Diakonian ainoana työntekijänä olen lähes kaikkeen valmis yksikkö. Koen etuoikeutena sen, että saan kohdata hyvin erilaisia ihmisiä ja elämäntilanteita.

Koronankin aikana diakoni pyrki, jos suinkin, tapaamaan asiakkaita kasvokkain. Ihmisen kohtaamisen kaipuu on yhä nähtävissä.

Ja ihmisenä, ei virkailijana, Anne tahtoo lähestyä asiakkaitaan.

– Kipeistäkin asioista pitää voida puhua luottamuksellisesti, niin kahdestaan kasvokkain kuin yhdessä kerhoissa, jotka toivottavasti taas syksyllä pääsevät täyteen toimintaansa.

Nyt on selvästi nähtävissä, miten maailmantilanne huolestuttaa kaikenikäisiä. Diakonia pyrkii luomaan lohtua ja toivoa, myös ruokakassein ja taloudellisen avun turvin. Tarjota näin edes hetken hengähdyksen arjen huolten keskellä.