Joskus huokaus riittää

Rukous ei vaadi käsien ristimistä eikä välttämättä edes sanoja.
Tärkeintä on tarkoitus – se että haluaa olla yhteydessä Jumalaan.

Teksti ja kuva: Heidi Nevalainen

Nainen, pappi, Raamattu kädessä.
Ma. seurakuntapastori Taija Tiilikka rukoilee joka ilta Isä meidän -rukouksen, mutta kertoo, että myös pianon soiton opettelu tuntuu rukouksen kaltaiselta yhteydeltä Jumalaan.

 

Mitä yhteistä on kuntosalitreenillä ja rukoilemisella?

– Kuntosalilla sanotaan, että ainoa huono treeni on tekemättä jäänyt treeni. Se sopii rukoukseenkin: ainut huono rukous on se, mitä ei rukoiltu, sanoo Taija Tiilikka.

Tiilikka työskentelee määräaikaisena seurakuntapastorina Kotka-Kymin seurakunnassa ja kannustaa ihmisiä rukoilemaan rohkeasti, niin kuin itsestä hyvältä tuntuu.

– Ei voi rukoilla väärin. Kun asetut johonkin ja ajattelet, että tämä on sinun rukoustasi, niin sitten se on sitä.

– Se tarkoitus, se että haluaa olla yhteydessä Jumalaan, se riittää. Tärkeintä on löytää oma tapa, se mikä tuntuu itsestä hyvältä.

Päivittäiseksi tavaksi

Kädet tiukasti ristiin, katse maahan päin ja pyyntö matkaan. Se on varmasti monen ajatus siitä, mitä rukoileminen on.

– Rukous ei ole ihmetekoja. Monesti ajattelemme, että on pakko laittaa kädet ristiin ja sitten vasta rukous alkaa. Mutta sanotaan, että Jumala kuulee joka huokauksenkin.

– Rukous voi olla vain hiljentymistä tai sitten se huokaus. Itse olen alkanut opetella pianon soittamista ja se on minulle melkein kuin rukousta – tai ainakin yhteyttä Jumalaan.

Entä sitten rukouksen sisältö: onko oikein, että Jumalaan ollaan yhteydessä aina silloin, kun ollaan jotain vailla?

– Kun elämässä on haasteita, niin sitten helposti muistuu mieleen, että oli tämä Jumala, voisikohan sieltä saada apuja. Ei se ole väärin, mutta minun mielestäni olisi tärkeää ottaa rukous mieluiten päivittäiseksi tavaksi.

– Rukous ei ole vain sunnuntaita tai vain vaikeuksia varten.

Yhteyttä Jumalaan

Miksi me sitten rukoilemme? Taija Tiilikka toteaa, että rukous on keino olla vuorovaikutuksessa Jumalan kanssa.

– Rukous on se tapa, miten arjessa ilon ja surun keskellä voi vaalia Jumala-suhdetta. Se tukee omaa uskonelämää ja suhdetta Jumalaan.

Osuvasti tätä on kuvattu muun muassa virressä 931, jonka kertosäkeet kuuluvat:

Rukous on silta luokse Jumalan.
Rukous on polku luokse auttajan.
Rukous on lintu, joka lentää taivaaseen.
Rukous tuo rauhan sydämeen.

Tiilikka muistuttaa myös, että Raamatussa ohjeistetaan ”Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää” ja luvataan ”Teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään” (Matt. 6: 7-8).

Ristityt kädet

Entä sitten se käsien ristiminen, miksi me niin teemme?

– Minulle on kerrottu, että sormista tulee ristinmerkki. Ja sehän helpottaa paljon, kun kädet ei vaeltele tai tee muita asioita, kun ne on lukittu tähän asentoon.

Jos itselle jokin muu asento tuntuu sopivammalta, saa niin toki tehdä.

– Jos katsomme vaikkapa alkukirkkoa, niin monestihan siellä rukoiltiin kädet kohotettuna kohti taivasta.

Käsien asennolla ei siis ole merkitystä, jos rukouksen tarkoituksena vain on olla yhteydessä Jumalaan.

Jos omaa tapaa ei meinaa löytyä tai rukoileminen tuntuu vaikealta, ei kannata jäädä yksin.

– Rukoilla voi myös yhdessä, esimerkiksi lähetys- tai rukouspiireissä. Ja kun kirkko on auki, voi tulla pyytämään rukousta.

– Kannattaa myös kokeilla erilaisia rukoilemisen tapoja ja valmiita rukouksia, kuten Isä meidän -rukousta.

Iltarukouksena Isä meidän

Mutta millainen rukoilija Taija Tiilikka itse on?

– Pelkistetty! Tiilikka tokaisee naurahtaen.

Hän kertoo, että päivän aikana kädet menevät helposti ristiin aina, kun siltä tuntuu.

– Lentokoneessa rukoilen aina, kun pelottaa niin paljon!

Taija Tiilikan arkirutiineihin kuuluu, että juuri ennen nukahtamista lausutaan Isä meidän -rukous.

– Se on meille opetettu, siinä on kaikki. Kun itsellä ei ole sanoja, sen rukouksen kautta menee kaikki.