Joulusauna tuo rauhan mieleen

Entisaikaan jätettiin löylyt myös kuolleille omaisille.

Teksti: Ulla-Maija Sievinen, kuvat: Emilia Pulkki ja Erkki Voutilainen, Museoviraston arkisto

Tulet puukiukaassa, vieressä puukori ja kynttilälyhty.

Joulusauna on se rauhallisin hetki, aikaa omalle itselle ja rakkaille kiireiden keskellä. Joulusaunassa on hyvä olla hiljaa, aistia tutun lämmön rentouttava vaikutus ja lämpimän olon viriäminen myös mieleen.

Kiuaskivet sihahtavat ja toivottavat hyvää joulua.

Puhdistautuminen kuului jouluun

Joulusauna on suomalaisille se suuri ja tärkeä joulun perinne, joka juontaa juurensa keskiajalta. Myös Ruotsissa ja Norjassa sauna kuului jouluun, mutta ainoastaan suomalaisille perinne on säilynyt.

Ennen aikaan joulusaunassa käytiin alkuillasta, sillä loppuillaksi sauna piti varata kuolleille omaisille, talon entisille löylymiehille ja -naisille. Kekrijuhlasta on mitä ilmeisimmin peräisin se uskomus, että läheiset vainajat olivat mukana jouluvietossa, niin saunassa kuin ruokapöydässäkin.

Kaikkiin suuriin juhliin valmistauduttiin puhdistautumalla, niin myös jouluun. Joidenkin mielestä saunassa ei saanut puhua pukahtaa, mutta joidenkin mielestä joulusaunassa oli asianmukaista juoda viinaa.

Poikkeuksen jouluaaton saunomisesta tekivät 1800-luvun suomalaiset säätyläiset. He eivät sitä harrastaneet, mutta talonpoikien ja maaseudun joulunviettoon saunominen ehdottomasti kuului.

Sauna lämmitettiin hyvissä ajoin, ennen hämärää, puolipäivältä, hämypäivissä, ennen iltaa. Saunan lämmitys kesti kauan, ja saunaa saatettiin alkaa lämmittää jo edellisenä yönä, jotta se olisi valmis aattona puoliltapäivin saunaan suuntaaville ihmisille.

Kun päivällä vielä oli valoisaa, saunassa ei ollut mitään valaistusta. Joskus päre sai myöhemmin iltapäivällä valaista joulusaunaa.

Saunaton mökkiväki otti lopputuhahduksia

Joulusaunaan mentiin eri kokoonpanoissa. Joskus saunoivat miehet ja naiset erikseen, joskus miehet menivät ensin, jotta he saivat häivyttää häkäkaasut ennen naisten ja lasten saunomista, ja joskus koko talonväki meni yhdessä saunaan. Tiiviisti lauteilla istuen he valmistautuivat joulun juhlaan.

Kansan elämään paneutunut kirjailija Samuli Paulaharju kertoo näin: ”Sauna oli lämmennyt, vaikka vasta puolipäivä oli vierähtänyt. Sinne koko väki asteli, miehet ja naiset, minkä mahtui, vielä meni viimeiseksi saunaton mökkiväki ottamaan lopputuhahduksia.”

Tutkijat ovat selvitelleet joulusaunan tarkoitusta. Teologian tohtori Wiljo-Kustaa Kuuliala on arvellut, että sauna liittyy jouluun, koska joulu on syntymän juhla, ja ennen aikaan naiset synnyttivät lapsensa saunassa.

Mustavalkoinen, vanha kuva naisesta saunan edessä.
Nainen valmistelee joulusaunaa vuonna 1958.

Jouluvanamies pelotti saunojia

Kotkalainen Sanna Lönnfors on tutkinut pyhtääläisiä joulutapoja. Johan Ståltin joulumuistoja on kerätty 1900-luvun alusta, ja hän kertoi näin:

”Ensimmäisenä adventtina kylvettiin viimeisen kerran ennen joulua, ja sitten pidettiin vain risaisia vaatteita, ja seuraavan kerran kylvettiin vasta jouluaattona.”

”Jouluaattoaamuna mentiin töihin jo kello kaksi aamulla ja lopetettiin puoliltapäivin, ja sitten mentiin saunaan. Kun tultiin sisään, juotiin vain kahvit. Tuli paloi tulisijassa koko jouluaaton, eikä koko yönä nukuttu, vaan laulettiin jouluvirsiä ja juotiin olutta.”

Mutta jouluun ja joulusaunaan kuului myös uhkakuvia. Tytärsaarelainen, vuonna 1887 syntynyt Teodor Yrjönen ja hänen vaimonsa Hilta Maria ovat kertoneet pelottavasta jouluvanamiehestä:

”Jouluna taas kulki jouluvanamies. Saattoi käydä niinkin, että kun lapsia pestiin saunassa jouluaattona, tuli jouluvanamies ja ajoi hevoskärryillä niin, että saunan nurkat lähtivät pois. Ei tiedetty, oliko lammasturkkiin pukeutunut jouluvanamies loppujen lopuksi lahjojen vai onnettomuuksien tuoja.”

Nykyihmiselle saunominen on yleensä silkkaa nautintoa. Kannattaa ehkä muistaa vanhan kansan vinkki: Saunassa tulee olla hiljaa. Jos kovasti höpötät, kostoksi hyttyset iskevät ensi kesänä sankoin joukoin kimppuusi.

Tekstissä on käytetty lähteinä teoksia Lönnfors, Sanna: Joulumuistoja Pyhtäältä; Sievinen, Ulla-Maija: Kotisaaret. Suursaari, Lavansaari, Tytärsaari, Seiskari; Vilkuna, Kustaa: Vuotuinen ajantieto; Vuolio, Kaisu: Suomalainen Joulu.