Pappi tuo valoa vankilaan

Elise Hasanen lähti Kotkasta Kylmäkoskelle vankilapastoriksi. Työssä on tärkeää kohdata ihmiset ihmisinä – kenenkään yläpuolelle ei pidä asettua.

Teksti Heidi Nevalainen, kuva Elise Hasanen

Elise Hasanen lähikuvassa, taustalla alttari.
Elise Hasanen toimittaa nykyisin jumalanpalveluksia Kylmäkosken vankilan kirkkotilassa, mutta Kymin kirkolla on edelleen erityinen paikka sydämessä.

Kun työpäivä alkaa, Elise Hasanen astelee vankilaan. Ja todennäköisesti vieläpä hymyillen, sillä hän on nyt unelma-ammatissaan, vankilapastorina. Se on ollut hänen haaveensa ja tavoitteensa jo pitkään. 

– Lukiossa sen tajusin ja siksi olen lähtenyt opiskelemaan papiksi. Se on kutsumukseni ydin ja ollut aina tähtäimessä. En osaa sitä sen tarkemmin selittää, sanoo Hasanen.

Vuodesta 2014 Kymin ja sittemmin Kotka-Kymin seurakunnassa työskennellyt Hasanen aloitti työt Kylmäkosken vankilassa tämän vuoden keväällä. Kylmäkosken vankila on suljettu laitos, jossa on reilut sata vankia. Työntekijöitä on n. 85, joista yksi on vankilapastori.

Syvälle meneviä keskusteluita

Vaikka kutsumusta vankilapastorin työhön on vaikea selittää, tietää Hasanen kuitenkin, mikä työssä kiehtoo. 

– Pidän siitä, että voin auttaa ja tehdä työtä, jolla on oikeasti merkitystä ihmisten elämässä.

Vankilapastorinkin työhön kuuluu jumalanpalveluksia, vihkimisiä ja esimerkiksi rippikoulun pitämistä, mutta suurin osa työstä on vankien  tapaamista ja keskusteluja kahden kesken heidän kanssaan. Papilla on salassapitovelvollisuus, joten hänelle voi puhua mistä vain. 

– Vankilassa on aikaa miettiä asioita, myös hengellisiä. Vaikka läheskään aina, kun vankien kanssa tässä keskustellaan, ei puhuta Jumalasta. Mutta olen aina työvaatteissa ja huoneeni on täynnä ristejä ja rukousnauhoja, joten ei se epäselväksi jää, kuka minä olen. 

Keskusteluissa pastori kuulee paljon kaikenlaista, sillä vankien kanssa tulee nopeasti tutuiksi. 

– Suurimman osan kanssa päästään heti syvälle asioihin. He pystyvät olemaan tässä eri tavalla herkillä kuin muiden seurassa. 

Muutama harha-askel riittää 

Syvälliset keskustelut tarkoittavat, että pappi kuulee rankkojakin asioita. Elise Hasanen muistuttaa, että papit kuulevat paljon kaikenlaista  tavanomaisessa seurakuntatyössäkin. 

– Kyllä minulla oli jo tavat, miten jätän asiat työpaikalle, enkä vie niitä kotiin.

Vahva täytyy silti olla, koska työssä kuullut asiat täytyy käsitellä itsekseen – muille niistä ei voi puhua. Käytettävissä on kuitenkin mentori, ja työnohjaustakin tarjotaan. 

Vankilapastorilta kaivataan Hasasen mielestä sopivaa huumorintajuakin. 

– Ei voi olla liian tosikko. Mutta tärkeintä on olla oma itsensä ja kohdata ihmiset ihmisinä, eikä niin, että olisi heidän yläpuolellaan. Kaikki me olemme ihmisiä, heidän elämänsä vain kuljetti heidät tänne.

– Olen tullut sellaiseen lopputulemaan, että se on aika pienestä kiinni, kuka tänne joutuu ja kuka ei. Ei tarvitse tehdä montaa harha-askelta elämässä. En puolustele tai selittele heidän juttujaan, mutta ei ole sellaista, että joku ihminen on hyvä ja joku on paha. Sellaista ei vain ole.

Ei rangaistus- vaan kuntoutuslaitos

Elise Hasanen vihittiin papiksi helmikuussa 2015, kun hän oli jo hetken aikaa työskennellyt Kymin seurakunnan nuorisotyössä. Myöhemmin Hasanen siirtyi nuorisotyöstä diakoniatyön papiksi. 

– Kaiken, mitä papin työstä olen oppinut, niin siellä olen ne oppinut. Esimerkiksi Kymin kirkolla on minulle edelleen suuri merkitys kasvun paikkana.

Hasanen ajattelee, että vankilapastorin tehtävä on luoda toivon näköaloja vankilan arkeen. 

– Tämä ei ole lämmin ympäristö asua. Toivon, että voisin tuoda tänne inhimillistä lämpöä, toivoa ja tukea. 

Hasasen mukaan vankilan ei ole tarkoitus olla vain rangaistuslaitos, jossa pidetään ihmisiä kiinni. 

– Jos tämä olisi vain rangaistuslaitos, niin sitten kun he pääsisivät täältä pois, mikä olisi muuttunut? Kyllä he tarvitsevat kuntoutusta ja siinä mielessä tämä on kuntoutuslaitos. En sano, että voin ketään muuttaa, mutta jos on valmis ottamaan apua vastaan ja miettimään elämän valintoja, niin täältä voi saada aikamoista tukea ja apua siihen. 

Vankilapastorin lisäksi vankien käytettävissä on mm. psykologin, väkivaltatyöntekijän ja terveydenhuollon palveluita. On myös sosiaalityön ja päihdekuntoutuksen osaajia. Siltikään vankila ei ole mikään helppo paikka olla, eikä sinne tulla viihtymään. 

– Joskus puhutaan, että joku sai vain kolme vuotta vankeutta ja saipas pienen tuomion, mutta kun itse miettii tästä eteenpäin kolme vuotta, niin sehän on todella pitkä aika. Ja täällä yksi viikkokin on hurja aika.