Sipulikukkien katsastusta ja moottorisahan laulattamista

Mari Nenosen työpöydällä on yhtä lailla Kotkan Kantasataman puistoalueiden suunnittelu kuin Katariinan Meripuiston vessan toteuttaminen.

Teksti ja kuva: Ville Vanhala

Mari Nenonen puistossa.
Kaupunginpuutarhuri Mari Nenonen tarkastaa, miten sipulikukat ovat aloittamassa kukintaa ja käynnistämässä hieman myöhäisen kevään jälkeen puistojen kesäkauden.

 

Tulevana kesänä Kotkaan saadaan puistokummeja. Tammikuussa Kotkan kaupunginpuutarhurin virassa aloittanut 43-vuotias Mari Nenonen kertoo, että kaupungin viheralueilla vapaaehtoisina toimivien puistokummien ensisijainen tehtävänä on huolehtia alueiden siisteydestä.

– Roskaaminen on yhä ongelma, mikä koropandemian aikana korostui entisestään, Nenonen kertoo.

Puistokummeina kotkalaisilla on Nenosen mukaan mahdollisuus huolehtia omasta ympäristöstään ja vaikuttaa omalla esimerkillään kaupunkilaisten asenteisiin.

– Tällä hetkellä puistokummeiksi on ilmoittautunut noin 30 kaupunkilaista, joista vajaat puolet sijoittuu kaupungin alueilla laiduntavien lampaiden paimeniksi.

Koirahoitolan takametsässä

Parikkalasta lähtöisin oleva Mari Nenonen on maatalon tytär, joka rentoutuu ”laulattamalla” moottorisahaa kotinsa Kiviharhun Koirahoitolan lähimetsässä.

– Kun kiskaisee sahan käyntiin ja laittaa kuulokkeet päähän, niin stressi unohtuu. Saatan sahatessani jopa vapautua laulamaan, koska en sahatessani kuule omaa ääntäni.

Kiviharjun Koirahoitolassa on 18 paikkaa majoitettaville koirille ja Nenosen toimiessa kaupunginpuutarhurina ja koirahoitolasta vastaa hänen palkkaamansa työntekijä.

Alun perin ammatiltaan medianomiksi valmistunut Nenonen ehti työskennellä pitkään pääkaupunkiseudulla tapahtumatuottajana ennen kuin hän hakeutui puutarha-alan koulutukseen.

– Tapahtumatuottajan työ oli jo liian stressaavaa, joten päätin vaihtaa ammattia.

Vuonna 2013 hortonomiksi valmistuttuaan Nenonen suuntasi puutarha-alan töihin ja kokiksi Saksaan ja Itävallan Alpeille. Keski-Euroopassa eläneenä ja paljon matkustelleena Nenonen on pannut merkille, miten paljon ulkomailla arvostetaan paitsi suomalaista luontoa niin myös viherrakentamista.

– Suomen lisäksi Kotka tunnetaan myös kansainvälisesti puistoistaan. Ei ole lainkaan liioiteltua sanoa, että Kotka on Pohjolan puistopääkaupunki.

Kaksi naista pöydän ääressä.
Kaupunginpuutarhuri Mari Nenonen (oikealla) ja viherympäristön osallisuuskoordinaattori Inka Setälä suunnittelevat tulevan kesän puistokummiprojektia.

”Suurissa saappaissa”

Reilut kolme vuotta sitten Kotkaan asetuttuaan Mari Nenonen ehti työskennellä kaupungin puisto-osaston työnohjaajana ja maisemasuunnittelija ennen kuin hänet valittiin kaupunginpuutarhuriksi.

Organisaatiomuutoksen seurauksena Nenosen vastuulla on nykyisenä kaupunginpuutarhurina suunnittelutyö.

– Se on laaja kenttä, mikä ulottuu Katariinan Meripuiston vessan pystyttämisestä rakenteilla olevan Kantasataman eri alueiden yhteensovittamiseen.

Pienempien kehityshankkeiden lisäksi Nenonen on myös mukana Kantasataman suunnittelutyössä.

– Kantasataman mittavan hankkeen luonteessa on kuitenkin vielä kaavan vuoksi väliaikaisuutta, sillä alueen odotetaan tulevaisuudessa edelleen kehittyvän.

Kaupungin keuhkot

Kotkan kaupungin alueella on noin 15 puistoa ja Mari Nenosen mukaan Kotkassa on kaupungin kokoon nähden huomattavan paljon erikoispuistoja.

– Puistot on tehty kaupunkilaisten käyttöön. Tutkitusti tiedetään, miten suuri merkitys kaupunkien ja taajamien viheralueilla on ihmisten virkistäytymiseen ja myös suoraan terveyteen, Nenonen sanoo.

– Puistoja voidaan pitää myös kaupungin keuhkoina, sillä puistot tasaavat lämpötilaeroja ja mikä täällä merenrantakaupunki Kotkassa on oleellista, myös tuuliolosuhteita.

Tätä nykyä Kotkan puistot houkuttelevat kaupunkiin myös matkailijoita. Nenonen kertoo upeasti toteutetut, monipuoliset puistot ovat helposti saavutettavissa, koska ne sijoittuvat varsin pienelle alueelle.

– Puistot voivat olla vetovoimatekijä myös kaupunkiin mahdollisesti sijoittuville uusille yrityksille.