Tärkeäksi tekijä

Kuurojenpappi Seppo Laukkanen pitää evankeliumia esillä viittomakielisille ja muistuttaa, että heillekin omankieliset palvelut ovat tärkeitä.

Teksti Heidi Nevalainen, kuva Seppo Laukkanen

Seppo Laukkanen työhuoneessaan.
Seppo Laukkasen työaluetta on sekä Mikkelin että Kuopion hiippakunnat muutamaa aluetta lukuun ottamatta. Silti hän tapaa monia kuuroja myös kahden kesken.

Eräs kuurosokea henkilö oli sairaalassa, heikossa kunnossa. Olisi pitänyt viittoa kädestä käteen, mutta kuurojenpappi Seppo Laukkanen mietti,  näinköhän hänellä on taitoa siihen. Työtoverilla oli valmiina vastaus, joka on jäänyt erityisenä Laukkasen mieleen.

– Hän sanoi, että kun menet sairaalaan viittomakielisenä työntekijänä, se on myös merkki siitä, että tämä potilas on tärkeä henkilö, Laukkanen muistelee.

Kuurojenpappina hän kokee, että yksi tärkeä tehtävä on tuoda esille viittomakielisten oikeutta omankielisiin palveluihin. Vaikka viittomakielinen pystyisi käyttämään puheääntä, ei se vielä tarkoita, ettei hänellä ole tarvetta viittomakieliseen kommunikointiin.

– Olen huomannut, että esimerkiksi erilaisissa laitoksissa viittomakielisten asiakkaiden kanssa käy helposti niin, että kun selvitään jotenkuten, niin heidän kohdallaan se riittää. 

Kirkko on kohtaamispaikka

Seppo Laukkanen toimii kuurojenpappina Mikkelin ja Kuopion hiippakunnissa, lukuun ottamatta Lahden seutua ja Kainuuta. Tällä alueella hän tekee sekä perinteisiä papin tehtäviä, kuten jumalanpalveluksia ja kirkollisia toimituksia, että yhteistyötä eri tahojen kanssa. 

– Toisinaan esitetään kysymys, että eikö riittäisi, että tulkataan tilaisuuksia. Sekin on hyvä, mutta kuitenkin viittomakieliset kaipaavat omia tilaisuuksia. Suuri osa heistä ei osallistu seurakuntien yleisiin tilaisuuksiin, mutta viittomakielisten osallistumisprosentti viittomakielisiin
kirkkopyhiin on suuri.

Kirkko tarjoaa viittomakielisillekin kohtaamispaikkoja. Vaikka kuurojen yhdistystoimintaakin on paljon, on kirkossa tai seurakunnan tiloissa kohtaamisessa silti jotain erilaista. 

– Näissä tapaamisissa ne hartauksien ja muun ohjelman väliajat tahtovat aina venyä, kun halutaan jutella toisten kanssa.

Juttuseuraa omalla kielellä

Laukkasen työtehtäviin kuuluu jonkun verran myös henkilökohtaisia tapaamisia. Vaikka esimerkiksi viranomaisten kanssa asiointi sujuisikin hyvin tulkin välityksellä, halutaan henkilökohtaisista asioista kuitenkin puhua omalla kielellä, viittomakielentaitoisen kanssa. 

– Joku voi olla hyvinkin yksin. Jos on esimerkiksi ikäihminen paikkakunnalla, jossa ei ole muita kuuroja eikä ole tottunut käyttämään sähköisiä yhteydenpitomenetelmiä, niin ei ole hirveästi viittomakielistä kontaktia. 

Joskus riittää ihan vain juttuseura, joskus on vaikeuksia elämässä ja joskus halutaan puhua uskonnollisista asioista. 

Uuden kielen opettelua

Johdatusta. Se on sana, joka Seppo Laukkasella ensimmäisenä tulee mieleen, kun hän muistelee, miten päätyi nykyiseen tehtäväänsä. Mikään nuoruudenhaave se ei ollut, vaikka papin uransa alkuvaiheilla Laukkanen olikin kiinnostunut erityistehtävistä. Hän teki sairaalapastorin töitä ja oli sivutoiminen vankilapastorikin, mutta kun kuurojenpapin virka tuli avoimeksi, ei hän suinkaan heti innostunut.

– Olin reilu nelikymppinen silloin ja taisin vaimolle sanoa, että jos olisin nuorempana opiskellut viittomakielen, voisin hakea.

Mutta sitten virka tuli toista kertaa auki. Nyt ilmoituksessa sanottiin, että tehtävää voi hakea sellainenkin henkilö, jolla ei ole viittomakielentaitoa, jos vain sitoutuu kielen opiskelemaan.

– Lopulta totesin, että kun ei ole selkeää ajatusta, että en hae, niin haen. Viimeisenä hakupäivänä ajoin Pieksämäeltä Mikkeliin viemään hakemusta, kun ei sitä enää olisi ehtinyt postittaa.

Laukkanen tuli valituksi ja alkoi opetella viittomakieltä. Nopeaa se ei ollut, vaikka alkuun hän olikin kovin innostunut ja opetteli videosanakirjasta valtavasti sanoja.

– Minulle sanottiin, että sinulla on paljon sanavarastoa, mutta viittomisesi ei ole kovin tarkkaa, Laukkanen muistelee nauraen.

Hänelle myös esitettiin teoria, että viittomakielen oppiminen olisi vaikeaa, jos ei ole musikaalinen henkilö. 

– Siinä on ehkä sitä, että rytmi löytyy helpommin, mutta on se tekninenkin juttu. Jos olisi vaikka lapsesta asti opetellut pianon soittoa, niin aivojen ja käsien välinen koordinaatio olisi kehittynyt ja siitä olisi varmasti hyötyä. Mutta tätä ei hirveästi ole tutkittu. 

Jeesuksia toinen toisillemme 

Viittomakielentaidon lisäksi kuurojenpapin työssä auttaa, jos ei ole kaavoihin kangistuvaa tyyppiä. 

– Tämä työ vaatii rohkeutta, ja valmiutta erityyppisiin tilanteisiin, noloihinkin! Kun se kieli, jota käytetään, ei ole oma kieli. Joskus on ollut  tilaisuuksia, jotka on menneet minun mielestäni hyvin, mutta silti mietin, että onkohan tämä oikeasti jotain kieltä, mitä käytän, vai keksinkö vaan.

Työ on osittain hyvinkin erilaista kuin perinteisillä papeilla, mutta Seppo Laukkanen ei silti haluaisi viittomakielisen työn olevan muusta erillistä. Sen pitäisi olla osa kirkon ja seurakuntien työtä.

Ja lopulta kuurojenpapilla on se sama tehtävä kuin millä tahansa papilla: pitää evankeliumia esillä.

– Että pyritään olemaan niin sanotusti Jeesuksia toinen toisillemme. Jokainen on hyväksytty Jumalan silmissä, sitä välitetään muille.