Välittömien tunteiden jakaja

Kehitysvammaisten pastori Tero Kajander: ”Ilo on suurta, suru raskasta, mutta kaikella mitä tapahtuu, on merkitystä."

Teksti ja kuva: Ville Vanhala

Tero Kajander istuu torikahvilassa. Ympärillä muita asiakkaita.
Kotkan Karhulan torilla piipahtaessaan Tero Kajander sai kahviseurakseen Orvokki Pulkkisen (oikealla) ja Seija Kurtin.

Kun kehitysvammaisten pastori Tero Kajander päättää hartautensa Herran Siunaukseen, hän nostaa kätensä siunaavaan eleeseen. Kuulijat  vastaavat nostamalla omat kätensä samalla tavalla. 

Kajander sanoo, että yhteinen liike tuo mieleen molemminpuolisen siunauksen.

– Spontaanisti syntynyt ele on inhimillisyyttä parhaimmillaan.

Vuodesta 2012 lähtien Kymenlaakson, Etelä-Karjalan ja Kouvolan seurakuntayhtymän kehitysvammaisten pastorina toiminut 38-vuotias Kajander kertoo, että kehitysvammaisten parissa työskentelemisessä korostuu nimenomaan välittömyys. 

– Ilo on aina suurta ja vaikeat asiat voivat olla raskaita, mutta kaikella, mitä tapahtuu, on merkitystä. 

Ennakoimattomia tilanteita

Tero Kajanderilla on verrattain pitkä kokemus kehitysvammaisten kanssa työskentelystä. Ennen pappisvihkimystään hän toimi koulunkäyntiavustajana ja oli mukana kehitysvammaisten ystävätoiminnassa. 

Kajanderin ensimmäinen pesti pappisvihkimyksen jälkeen oli nuorisotyön vs. kappalainen Hämeenkyrön seurakunnassa. Hänen perehdyttäjänään toiminut, jo edesmennyt pastori Harri Virtanen opetti Kajanderille, että asioiden ei pidä kulkea aina totuttujen kaavojen mukaan. 

– Kehitysvammaisten kanssa ei tilanteita todellakaan pysty aina ennakoimaan. Jumalanpalvelus voidaan tehdä monella tavalla ja asettaa etusijalle se, miksi Jumalanpalvelus pidetään, Kajander kertoo.

Hän muistuttaa, että ihminen voi olla hyvin syvästi tai hyvin lievästi kehitysvammainen. Joskus kehitysvammaan liittyy myös kehollinen cp-vamma.

– Kukaan ei kuitenkaan ole diagnoosinsa, vaan jokainen meistä on omalaisensa ihminen. 

Luotettu tukija

Kehitysvammaisten pastorina Tero Kajanderin toimenkuvaan kuuluu kirkollisten toimitusten lisäksi sielunhoito ja hengellinen ohjaus.

Kajanderin mukaan ihmiset uskaltavat usein puhua papille enemmän kuin jopa läheisille ystävilleen tai perheenjäsenilleen. Kymmenen vuoden aikana saman, vaikkakin laajan alueen kehitysvammaisten pappina, Kajander on ystävystynyt tapaamiensa ihmisten kanssa. 

– Kehitysvammaisiin kohdistuu yhä ennakkoluuloja ja omalle papilleen ihmiset rohkenevat kertoa kokemistaan ikävistä, kipeistäkin kohtaamisista.

Iäkkäät kehitysvammaiset ovat toisinaan pyytäneet Kajanderia siunaaman heidät, kun heistä aika jättää. 

– Kieltämättä toisinaan on tuntunut siltä, että siunaisi omia sukulaisiaan. Ystävien siunaaminen voi olla raskasta, mutta minut on kutsuttu tähän työhön.

Kohti itsenäisyyttä 

Rippileireillä kehitysvammaiset saattavat olla ensimmäisiä kertoa pitempiä aikoja pois kotoaan. Tero Kajander on nähnyt pitämillään rippileireillä, miten leiriläiset ”ottavat ensimmäisiä askeleitaan kohti itsenäisyyttä.” 

– Konfirmaatiojuhlat ovat ikimuistettavia, kun vasta konfirmoitu nuori on perheensä ja sukunsa keskipisteenä. Ikimuistettavia ilon hetkiä ovat aina myös kehitysvammaisten parien vihkimiset.

Kajanderin mukaan tänä päivänä kehitysvammaisilla on yhä enemmän mahdollisuuksia opiskeluun, työhön asumiseen, harrastamiseen kuin vielä vuosikymmen sitten.

– Ihmiset pääsevät päättämään yhä enemmän omasta elämästään, mutta valitettavasti monelle kehitysvammaiselle ja heidän omaisilleen mahdollisuudet näyttäytyvät myös byrokraattisena viidakkona. Totta kai toivoisi, että ihmisiä voitaisiin kohdella yksilöllisemmin ja  inhimillisemmin.

Sosiaali- ja terveysalan resurssipula on vaatinut Kajanderin mukaan sopeutumista niin hoitohenkilökunnalta kuin hoidon piirissä olevilta kehitysvammaisiltakin.

– Alalla työskentelee motivoituneita ihmisiä, joiden kestävyys on kuitenkin venytetty äärimmilleen. Tilanne on ennen pitkää ratkaistava lisäämällä resursseja ja tarkentamalla sitä, miten resursseja käytetään.