Vapaaehtoistyöstä suuri rikkaus

Pyhtääläinen Tuire Kajasvirta on tehnyt toistakymmentä vuotta vapaaehtoistyötä, ja siitä noin 11 vuotta Kotka-Kymin seurakunnassa erityisesti maahanmuuttajien parissa.

Teksti ja kuva Emilia Pulkki

Tuire Kajasvirta istuu penkillä.

Kajasvirran ystävä houkutteli hänet pääkaupunkiseudulla asuessaan mukaan maahanmuuttajien kielikurssille vapaaehtoiseksi viitisentoista vuotta sitten. Sen jälkeen Tuire Kajasvirta on toiminut erilaisissa vapaaehtoistehtävissä.

Vapaaehtoistyössä jaat ja saat hyvää mieltä

Vapaaehtoistoiminta on ihmisten välillä tapahtuvaa palkatonta, vastavuoroista toimintaa, johon ihmiset tulevat mukaan omasta vapaasta tahdostaan. Vapaaehtoisena toimitaan monesta syystä ja monella eri tavalla. Suurimmalla osalla vapaaehtoisia on pyrkimys tehdä hyvää muille, saada lisää sisältöä omaan elämäänsä ja tuottaa siten molemminpuolista iloa.

– Vapaaehtoistyö on rikasta ja palkitsevaa. Voi kulkea ihmisten rinnalla sekä onnistumisissa ja iloissa, mutta myös haasteissa ja huolissa. On suuri ilo, kun pystyy kannustamaan ja auttamaan sekä voi kokea onnistumisen hetkiä, toteaa Tuire Kajasvirta.

Noin yksitoista vuotta sitten, kun Kajasvirta muutti Pyhtäälle, hän aloitti vapaaehtoisena Kotka-Kymin seurakunnassa.

– Olin Vantaalla tutustunut maahanmuuttajien Luetaan yhdessä- konseptiin. Lähdimme yhdessä seurakunnan maahanmuuttajatyön koordinaattorin Maarit Koskensalo-Tiaisen kanssa kehittämään suomen kielen opetustoimintaa Kotkaan. Nyt meillä on neljä pitkään toiminutta kieliryhmää, joita kutsumme Meijän kouluksi, kertoo Kajasvirta.

Kajasvirta on ollut tuomassa Meijän koulun lisäksi maahanmuuttajille tarkoitettua kielikahvilaa ja nyt korona-aikana etäkielikahvilaa myös seurakunnan toimintaan. Lisäksi hän on toiminut Kotkan Vapaakirkolla kansainvälisissä illoissa vapaaehtoisena.

Jokaiselle jotain

Vapaaehtoistyötä löytyy jokaiselle. Jo seurakunnassa on avoinna monia erilaisia vapaaehtoistehtäviä ruoanjakajista juttukavereihin, arkunkantajista kahvinkeittäjiin.

Jokainen ihminen, jolla vain on halu ja tahto tehdä hyvää toiselle, voi osallistua vapaaehtoistoimintaan. Vapaaehtoisina toimivatkin kaikenlaiset ihmiset ikään, sukupuoleen tai ammattiin katsomatta.

Ikääntyneet, joilla on aikaa tai halua kokeilla työelämän jälkeen jotain uutta,
voivat löytää vapaaehtoistoiminnasta mielekästä sisältöä uusien tuttavuuksien parissa. Joku voi haluta jatkaa samantyyppistä toimintaa, jota on työelämässä tehnyt tai laajentaa harrastustaan ja opettaa sitä muillekin.

– Yhteisöllisyys, uudet ystävät, onnistumisen ilo muun muassa ovat niitä parhaita asioita tässä vapaaehtoistyössä, iloitsee Kajasvirta.

Vapaaehtoisuuden muodotkin ovat muuttuneet korona-aikana. Esimerkiksi kielikahvila-toiminta on ollut etänä Teams-ympäristössä. Ja monet muutkin
vapaaehtoisuuden muodot ovat tehneet digiloikkaa.

Alkavalle syyskaudelle Kajasvirta toivoo, että toiminta pääsisi alkamaan paikan päällä etätoiminnan lisäksi.

Löydä oma vapaaehtoistehtäväsi

Vapaaehtoistyöhön voi osallistua kerran vuodessa tai jopa joka viikko. Juuri niin kuin sinulle sopii. Useimmat tekevät vapaaehtoistyötä muutaman kerran
kuukaudessa. Tehtäviä on monenlaisia. Voit auttaa esimerkiksi perhekerhossa, nuorten toiminnassa, kehitysvammaisten leirillä tai keittiön töissä. Voit myös auttaa maahanmuuttajaa kotoutumisessa.

Vapaaehtoisia tarvitaan myös auttamaan kännyköiden ja tietokoneiden käytössä. Kaikessa vapaaehtoistyössä on mukavaa yhdessäoloa ja hyvää tekemisen meininkiä. Vapaaehtoistyöntekijöitä yhdistää halu olla avuksi.

Löydä itsellesi vapaaehtoistehtävä osoitteesta www.vapaaehtoistyö.fi/kotka