Oikeaan aikaan oikeassa paikassa

Kotkalainen Sini Airaksinen valittiin vuoden 2024 Walkers-vapaaehtoiseksi. Sinin kanssa Walkers-auto Posso-Waltossa päivystää myös shetlanninlammaskoira Diana. 

Sini Airaksinen koira sylissään.
Sini Airaksinen ja shetlanninlammaskoira Diana ovat miltei erottamaton parivaljakko.

Teksti ja kuva Ville Vanhala

Vastaanotto on ratkiriemukas. Kahden vuoden ikäinen shetlanninlammaskoira Diana hyppii ja vipeltää, ja hyppii taas. Iloinen koira tanssii.

Diana on Suomen ensimmäinen virallinen Walkers-koira. Dianan kotkalainen omistaja Sini Airaksinen, 30, taas valittiin viime vuonna koko Suomen Walkers-vapaaehtoiseksi.

Liikkuvaa ja matalan kynnyksen nuorisotyötä tekevä Walkers on toiminut Suomessa 30 vuotta. Walkersin taustayhtiönä toimii Aseman Lapset ry ja toimintaa toteutetaan ammattilaisten ja vapaaehtoisten yhteistyönä. Kotkassa Walkers-toiminta käynnistettiin Kotkan kaupungin ja Kotka-Kymin seurakunnan yhteistyönä reilut viisi vuotta sitten.

Sini on ollut vapaaehtoisena mukana Walkersissa miltei yhtä pitkään kuin Walkersin matkailuauto Posso-Wautolla on kierretty tapaamassa kotkalaisia nuoria.

– Jokainen lapsi ja nuori tarvitsee edes yhden hänestä välittävän aikuisen, Sini sanoo.

– Vapaaehtoisena voin olla se aikuisen antama tuki ja turva, mitä nuori tai lapsi juuri sillä hetkellä mahdollisesti tarvitsee.    

Jokainen lapsi ja nuori tarvitsee edes yhden hänestä välittävän aikuisen. – Sini Airaksinen

Moporemppaa ja suhdekriisejä

Sini Airaksinen työskentelee koulunkäynninohjaajana Karhulan koulussa, mutta hän kohtaa lapsia ja nuoria myös Walkers-toiminnan vapaaehtoisena eli waparina.

– Nuoret vaihtuvat ympärillä, mutta samat asiat tulevat vastaan vuosi vuoden jälkeen, Sini sanoo.

– Yhdellä on mopo rikki ja toisella riipaiseva ihmissuhdekriisi. Se on molemmille maailmanloppuun verrattava asia.

Sini kertoo, että nuoret ovat aitoja ja suoria eivätkä kursaile näyttää tunteitaan.

– Siihen ikään kuuluu, että elämä ja kokemukset tuntuvat isoilta ja toisinaan vavahduttavilta.

Posso-Wauton kyydissä Kotkaa kiertäessään Sini on tavannut myös niitä nuoria, joita elämä ei välttämättä ole kohdellut kovinkaan hyvin.

– Totta kai autamme parhaamme mukaan ja ohjaamme tarvittaessa ammattilaisavun äärelle. Usein kuitenkin jo pelkkä kuunteleminen ja myötäeläminen helpottavat nuoren tilannetta ja oloa.

Sini Airaksinen ja koira.
 

Kaksi minää

Sini Airaksisella on hänen omien sanojensa mukaan ”pitkä historia seurakunnassa.” Hän on toiminut rippileireillä isosena ja on nykyään myös Kotka-Kymin seurakunnan kirkkovaltuutettu.

Walkers-toimintaan Sinin houkutteli aikoinaan nuoriso-ohjaaja Marko Lamminen.

– Hän esitteli Walkersin toimintaa ja sanoi, että se sopisi juuri minulle. Niin se on sopinutkin, Sini kertoo.

Vuoden Walkers-vapaaehtoiseksi häntä esitti hänen kollegansa Kotkan Walkersista ja lopullisen valinta tehtiin äänestämällä.

– Valinta oli yllätys. Ehkä olen kuitenkin ollut nuorten parissa oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Sini on tehnyt selvän eron koulunkäyntiohjaajan työminänsä ja Walkersin Wapariminänsä välille ja selvittänyt sen myös nuorille.

– Koulussa on tietyt säännöt ja velvoitteet, joiden mukaan tulee toimia. Walkersissa kanssakäyminen on vapaata ja omaehtoista.

Sinin mukaan Posso-Wauton kyydissä kuulee kaakaokupin äärellä myös niitä asioita, joita lapset ja nuoret eivät kerro vanhemmilleen.

– Se mitä Posso-Wautossa puhutaan, jää myös Posso-Wautoon.

Karvainen jäänsärkijä

Shetlanninlammaskoira Diana on kulkenut Sini Airaksisen mukana Walkers-kierroksilla kolmen ja puolen kuukauden ikäisestä lähtien. Kotioloissaan varsin riehakas Diana on Sinin mukaan Posso-Wauton kyydissä itse rauhallisuus.

Nuoria kohdatessa Diana toimii ”jäänsärkijänä.”

Nuorten on toisinaan melko vaikea alkaa puhua asioistaan, mutta saadessaan Dianan syliinsä ja silittäessään koiraa, ujous karisee ja juttu alkaa luistaa.

Sini sanoo, että vapaaehtoistyöllä lasten ja nuorten parissa on suuri merkitys hänen elämässään. Diana istahtaa emäntänsä eteen, kallistaa päätään ja katsoo häntä silmiin.

Niin sillä on varmasti Dianankin elämässä.