Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Lastenohjaaja Satu Länsmansin luoma ja esittämä hahmo esittelee lapsille kirkkoja ja tekee päiväkotivierailuja.
Teksti ja kuva: Ville Vanhala
Taas on kirkon vahtimestarin piparit varastettu ja Rafael Kirkonrotta on vipeltänyt Kymin kirkon saarnastuolin katveeseen nakertamaan saalistaan.
Että maistuukin makealta!
Aamuyön aikana Rafael on hotkinut ties miten monta piparia. Pian töihin tulevaa vahtimestaria odottaa kaapissa jälleen tyhjä piparkakkulaatikko.
Kirkonrotta Rafael ilmestyi Kotka–Kymin seurakuntaan noin vuosi sitten, kun seurakunnassa pohdittiin sitä, miten seurakuntaa ja kirkkorakennuksia esiteltäisiin päiväkoti- ja esikoululapsille.
Pitkään teatteria harrastanut lastenohjaaja Satu Länsmans kehitti lapsia varten perinteisen piiloleikki Kirkonrotan pohjalta lystikkään Rafael Kirkonrotta -hahmon.
– Esiintyminen ja leikki ovat minulle mielekkäitä työmuotoja, Länsmans kertoo.
– Kirkonrotasta tuli Rafael, koska se stemmaa hyvin ja on kaikin puolin vaikuttava nimi.
Kirkonrotta Rafaelin tehtävänä on esitellä seurakunnan kolmea kirkkorakennusta lapsille, mutta Rafael tekee myös päiväkoti- ja esikouluvierailuja. Lisäksi Kirkonrotta on nähty myös erilaisissa seurakunnan, mutta myös seurakunnan ja Kotkan kaupungin yhteisissä tilaisuuksissa.
– Kirkkoesittelyissä oppaina toimivat Rafaelin lisäksi vahtimestari ja kanttori. Toisinaan mukana on myös Rafaelin pikkuserkku, lastenohjaaja Anne Rongaksen esittämä Peltohiiri Hannes, Länsmans kertoo.
Hän myöntää, että hänen helppo heittäytyä Rafael Kirkonrotan roolissa lapseksi lasten joukkoon.
– Hahmon ja leikin kautta lapsille kerrotaan viiden aistin kautta kirkoista ja seurakunnista. Lapset ovat yhdessä Rafaelin kanssa tekemässä tarinaa, josta voidaan aina oppia myös jotain uutta.
Tänä päivänä seurakunnat järjestävät leikkikerhoja jo 2-vuotialle ja päiväkerhoja 4-5-vuotiaille lapsille.
Satu Länsmans sanoo, että evankelisluterilainen kirkko ja seurakunta kuuluvat olennaisesti suomalaiseen kulttuuriin ja perinteeseen.
– Seurakuntien lapsille tarjoama katsomuskasvatus taas on osa yleissivistävää varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen pedagogista toimintaa.
Katsomuskasvatuksen tavoitteena on edistää keskinäistä kunnioitusta ja ymmärrystä eri katsomuksia kohtaan sekä tukea lasten kulttuurisen ja katsomuksellisen identiteetin kehittymistä.
Länsmans on käynyt Rafael Kirkonrottana päiväkodeissa valistustehtävissä myös arjen turvallisuudesta ja sen parantamisesta muistuttavana 112-päivänä.
– Kirkonrotan tehtäviin kuuluu puhua lapsille kaverisuhteista ja tehdä valistustyötä mahdollisen kiusaamisen estämiseksi.
Satu Länsmans kertoo, että Kirkonrotta Rafael ja sen pikkuserkku Peltohiiri Hannes eivät suinkaan ole seurakuntien ainoita eläinhahmoja. Elävöitettyjä eläintarinoita kerrotaan ja esitetään useissa maamme seurakunnissa. Kotka-Kymin seurakunnan naapurissa Pyhtään seurakunnassa on päivystänyt lasten iloksi seurakunnan työntekijöiden esittämiä naakkoja.
Rafael Kirkonrotan hattu ja henkselit ovat peräisin pääkaupunkiseudun vintage-liikkeestä ja housut Kanarian saarilta. Kirkonrotan hännän on tehnyt Länsmansin kollega Jenni Kitunen.
Länsmansin mukaan Kirkonrotta Rafael on otettu lasten keskuudessa hyvin vastaan. Rottaa ei ole pelästytty ja kun siihen on tutustuttu, niin siitä on pidetty.
– Totta kai päiväkerholaiset ja eskarilaiset tietävät, että Kirkonrotta Rafael on todellisuudessa ihminen, Länsmans kertoo.
– Myös Kirkonrotta Rafaelin alter ego on tullut osalle lapsista tutuksi. He morjestelevat kaupungilla, vaikka en ole kirkonrotan maskissa ja vaatteissa.
Kirkonrotta Rafael seikkailee myös videoilla. Löydät ne osoitteesta www.kotka-kyminseurakunta.fi/kirkonrotta.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä