Mahdollisimman paljon yhdessä

Lähestyvän isänpäivän kunniaksi kysyimme kolmelta isältä, millaisia isiä he haluavat olla.

Teksti: Heidi Nevalainen, Elina Valtonen, kuvat: Heidi Nevalainen ja Patrik Brinkaksen kotialbumi

 

Isä ja kaksi lasta.

Oskari Lindfors: Lasten kanssa on kiva tehdä ja touhuta

Oskari Lindfors saapuu Kotka-Kymin seurakunnan liikuntaperhekerhoon yhdessä 5-vuotiaan Eeron ja 3-vuotiaan Meerin kanssa. Kerhoon osallistuminen on yksi isän ja lasten kivoista, yhteisistä jutuista. Perheen pienin on jäänyt äidin kanssa kotiin päiväunille.

– Minusta on kiva tehdä ja touhuta lasten kanssa. Me käydään myös seurakunnan puurokerhossa ja tapahtumissa, Lindfors kertoo.

Mitä muuta isän kanssa tehdään? Eero tietää, että uimahallissa ainakin käydään. Mieleen muistuu myös aiemmin kahdestaan isän kanssa tehty reissu, jossa matkattiin Onnibussilla. Oskari-isä kertoo, että hänelle on tärkeää viettää jokaisen lapsen kanssa kahdenkeskistäkin aikaa.

– Ja että jokaisen kanssa olisi sitä oman ikäistä tekemistä.

Isänä Lindfors haluaa olla rento ja mukava, kiva isi. Mutta millaisia asioita hän haluaa lapsilleen opettaa?

– Normaaleja taitoja ja elämistä, ollaan kiltisti ja kohdellaan muita nätisti.

 

Isä ja pieni lapsi.

Mika Janhunen: Oppisivatpa lapset muiden huomioon ottamista

Noel, 3, ja Bea, 7 kk, ovat saaneet perhekerhoon mukaansa sekä isän että äidin. Lasten isä Mika Janhunen tietää, että ihan kaikki isät eivät välttämättä olisi näin paljon mukana lastensa tekemisissä.

– Se aika, kun lapset ovat pieniä, on lyhyt. Kohta he jo menevät päiväkotiin ja kouluun, ja alkavat olla kavereiden kanssa. Mitä enemmän nyt olemme yhdessä tekemässä asioita, se on aina kotiin päin. Haluan olla mahdollisimman paljon lapsieni kanssa.

Janhunen käy päivätöissä, mutta kotiin tullessa puhelin jää pöydälle ja kumpikin lapsista pääsee isän syliin. 3-vuotiaan Noelin kanssa käydään kahdestaan potkupyöräilemässä ja leikkikentällä. Tärkeää on sekin, että lapset ovat mukana arjen puuhissa.

– Ihmettelin ensin, että miksi sinne ruokakauppaan pitää koko porukalla mennä. Mutta ymmärsin sitten, että vain sillä tavalla lapset oppivat siellä olemaan.

Mika Janhunen toivoisi, että lapset oppisivat myös kunnioittamaan vanhempiaan ja muita ihmisiä.

– Olen ihmetellyt, miksi lapset eivät enää nykyään kuuntele aikuisia. Toivon, että lapseni oppisivat muiden huomioon ottamista, ja sellaista maalaisjärjellä ajattelemista.

 

Isä ja kolme lasta.

Patrik Brinkas: Haluan, että lapset tietävät, mistä ruoka tulee

Myös pyhtääläinen maanviljelijä Patrik Brinkas haluaa olla lastensa elämässä läsnäoleva isä. Brinkaksen perheessä on kolme lasta, 8-vuotias Lauri, 5-vuotias Hilla sekä juuri kolme kuukautta täyttänyt Toivo.

– Tykkään viettää aikaa lasten kanssa, tarjota harrastuksia ja olla niissä mukana. Esikoisen kanssa olin peräti kaksi talvea kotona, kun vaimo opiskeli ja kävi töissä. Sain järjestettyä omat työt niin.

Brinkas on itsekin varttunut maalla ja sanoo haluavansa kasvattaa lapsia maanläheisesti. Siihen on hyvät mahdollisuudet. Yhdessä retkeillään metsässä ja vanhemmat lapset käyvät isän kanssa metsästysreissuilla. Silloin opitaan arvostamaan riistaa ja kohtelemaan sitä kunnioittavasti.

– Lasten kanssa puhutaan paljon rahasta ja rahan arvosta. Haluan, että lapset tietävät ammatistani ja ymmärtävät, mistä ruoka tulee kauppojen hyllylle. Raha ja ruoka eivät ole itsestäänselvyyksiä. Kaikilla ei ole mahdollisuutta syödä ja ostaa mitä haluaa.

Isänpäivänä perhe syö yhdessä aamupalan tai illallisen. Lisäksi muistetaan Brinkaksen omaa, naapurissa asuvaa isää. Mahdollisuuksien mukaan lähdetään vaimon vanhempien luokse Rauman Lappiin.

– Osa isänpäivistä on vietetty sielläkin.