Pyhäinpäivä ja halloween ovat serkkuja keskenään

Kekrin, halloweenin ja pyhäinpäivän perinteet kehittyivät limittäin ja lomittain. Arkistotutkija Juha Nirkko toivoo eri perinteiden kannattajien välille yhteisymmärrystä, vaikka juhlien luonteet ovatkin erilaisia.

Kuvat Aarne Ormio ja Firefly-tekoälysovellus, teksti Elina Valtonen

Kurpitsalyhty vai kynttilä hautausmaalle? Vai kenties molemmat? Syksyn juhlien saapuessa moni hämmentyy, ehkä jopa pahoittaa mielensä.

Arkistotutkija Juha Nirkko Suomalaisen Kirjallisuuden Seurasta tietää hyvin, että riehakkaan halloweenin ja hartaan, edesmenneiden muisteluun kiteytyvän pyhäinpäivän välillä on nykypäivässä ristivetoa.

Tutkija kuitenkin toppuuttelee ajatusta siitä, että toinen olisi jotenkin ”alkuperäisempi” kuin toinen. Itse asiassa syksyn juhlat ovat kaikki jollakin tapaa serkkuja keskenään.

– Kekri, halloween ja pyhäinpäivä ovat erottamaton käsitekimppu, mikä voi olla hämmentävää.

Mikä ihmeen kekri?

Kekri liittyy vahvasti suomalaisen talonpoikaiskulttuuriin. Kekri-sanan alkuperää ei tiedetä, mutta Mikael Agricola esitti 1500-luvulla, että kekri viittaisi karjan jumalaan. Jotain muutakin sana on voinut tarkoittaa.

Kekri oli sadonkorjuun juhla, siis runsauden ja ilon juhla. Syksyllä kotieläimet olivat lihavia ja ruokaa oli paljon.

– Vielä 1900-luvun alussa Suomen syrjäseuduilla kekri oli tärkeämpi juhla kuin joulu, Nirkko kertoo.

Pyhäinpäiväkin vakiintui varhain. Tutkijan mukaan Suomeen se tuli kristinuskon mukana 1300-luvulla. Pyhäinpäivän tausta on käytännöllinen, sillä erilaisia pyhimyksiä oli kirkon piirissä niin paljon, ettei jokaiselle voitu tehdä omaa pyhää. Tehtiin pyhäinpäivä, kaikkien pyhien päivä.

Sen vietto vakiintui marraskuun ensimmäiseen päivään.

– Kekrijuhlalla ei ollut vakiintunutta ajankohtaa. Sitä vietettiin, milloin sadonkorjuu sattui osumaan ja juhlaan oli aihetta. Ei ollut painettua kalenteria. Varhaiset kirkkoisät eivät olleet hölmöjä, vaan halusivat sijoittaa pyhäinpäivän syksyyn, missä juhlia oli ennenkin pidetty.

Mihin kekri sitten katosi? Nirkon mukaan sen ylitse ajoi joulu. Kuusijuhlien leviämistä jokaiseen kotiin edesauttoivat kansakoulu sekä itsenäistymisen jälkeen säädetty yleinen oppivelvollisuus.

– Kun kaupungistuttiin ja tuli sota, kekri ikään kuin hävisi. Oli muuta mietittävää. Samalla yhteiskunta muuttui, alkoi teollistuminen ja saatiin tavaraa. Joulun merkitys kasvoi. Kekriä alettiin pitää takapajuisena.

Suuremmat kansanjoukot opettelivat halloweenia sarjakuvien ja elokuvien myötä. – Juha Nirkko

Halloween tuli populaarikulttuurin mukana

Halloween pohjautuu samhain-juhlaan, joka on eräänlainen kelttien versio kekristä. Kelttejä asui Ison-Britannian, Irlannin ja Ranskan alueella ja heidän jälkeläisensä veivät juhlan siirtolaisina Amerikkaan. He olivat muuttaessaan jo kristittyjä.

Kaikkien pyhien aatto, eli all hallow’s eve kääntyi halloweeniksi.

– Suomeen se sitten rantautui amerikkalaisen silauksen saaneena kurpitsoineen ja lasten kiertueineen.

Halloween tuli Suomeen populaarikulttuurin mukana. Halloween-sanaa ei tosin silloin vielä ollut olemassa. Nirkko kertoo, että vanhoissa Tenavat-sarjakuvissa ovilla kysytty ”trick or treat” (suom. karkki vai kepponen) oli käännetty muotoon ”palkkaa kekrikyöpelille”.

– Suuremmat kansanjoukot opettelivat halloweenia sarjakuvien ja elokuvien myötä. Muistan omastakin nuoruudesta John Carpenterin Halloween-elokuvan. Se oli hyvin vaikuttava. Kekriä ei muistellut kukaan 70-luvulla.

Ei kiertäviä lapsia vaan kekripukkeja

Monet ajattelevat, että halloween on Amerikoista tuleva krääsäjuhla. Nirkko toivoo eri perinteiden kannattajien välille yhteisymmärrystä.

– Kannattaa muistaa, että kaikilla ilmiöillä on juurensa. ”Näin on aina ennenkin tehty” ei ole kauhean hyvä perustelu, sillä historiasta voi kaivella kaikenlaisia perinteitä.

Kekrijuhlissa talonkiertäjät eivät nimittäin olleet lapsia vaan aikuisia, ja kekripukit ja kekrittäret saattoivat kestityksekseen vaatia vähintään viinaryyppyä.

­– Jos ei saatu viinaa, uhattiin hajottaa uuni. En tiedä toteuttiko uhkausta kukaan, mutta odotukset kestityksen suhteen olivat kovat.

Pyhäinpäivänä mentiin kotiin

Pyhäinpäivä siirrettiin Suomessa viikonloppuun 1950-luvulla. Nirkon mukaan kyseessä oli ”kova juttu”, sillä sitä ennen syksyssä ei ollut ollut yhtään vapaata lauantaita. Saatiin syksyyn pitkä viikonloppu, jolloin kuului mennä kotiin ja syödä hyvin. Oletus oli, että kaupungissa eväät ovat jotenkin köyhempiä.

­– Pyhäinpäivän ruuhka keksittiin 50-luvulla, tarvittiin lisää bussivuoroja viemään ihmisiä kotiseuduilleen. Siihen oli mahdollisuus ja toisaalta sosiaalinen paine, vaikka ei olisi halunnutkaan käydä kotona.

Toisen maailmansodan jälkeen sankarivainajien muistaminen, hautojen hoito ja kynttilöiden polttaminen yleistyi. Nirkko arvelee, että kollektiivinen suru vaikutti myös pyhäinpäivän merkityksen kasvuun.

Kynttilät ja vainajien muistaminen yhdistävät edelleen sekä kekriä, pyhäinpäivää että halloweenia.