Taivassukat jalkaan

Ihminen voi itse päättää omista hautajaisistaan.

Teksti ja kuvat Ulla-Maija Sievinen

Tarja Orava istuu sisällä.
– Ihminen voi toivoa, että hänen arkkuunsa laitetaan jotakin hänelle rakasta, vaikka lasten piirustuksia, Tarja Orava sanoo.

– Monet ihmiset kirjoittavat ylös toiveensa omista hautajaisistaan. Vainajan toivomuksia täytyy aina kunnioittaa, sanoo Kotkan Hautaus- ja Kukkapalvelun yrittäjä Tarja Orava.

Omaan hautajaistestamenttiin voi kirjata toiveet mm. hautaustavasta (arkkuun vaiko uurnaan), hautapaikasta ja -kivestä, vainajan vaatetuksesta, kukkalaitteesta arkun päälle, hautajaisvieraista, tarjoilusta, musiikista ja kuolinilmoituksesta.

Hautaustoimistoista saa vihkosia, joihin toiveet voi kirjoittaa. Kirkon nettisivuilta löytyy tätä varten lomake: evl.fi/hautajaissuunnitelma. Mutta yhtä hyvin käy vaikkapa sinikantinen ruutuvihko.

Samettihousut ja vanha rakas villapaita

Kun Tarja Orava vuonna 2012 aloitti Kotkassa, vainajan kaksi sukulaista tuli paikalle. Vainaja oli toivonut, että arkku on mustalla kankaalla verhoiltu ja sen kannessa on kolme vekkiä. Mies halusi arkkuvaatteiksi samettihousunsa ja rakkaan vanhan villapaitansa. 

Siunaustilaisuuteen mies oli toivonut arkun päälle valkoisen ruusun ja kynttilän sekä tietyn määrän isoja kynttilöitä arkun ympärille palamaan. Saattoväki sytytti kukin yhden kynttilän lähetyskynttelikköön kukkien sijaan.

– Se oli todella mieleenpainuva kokemus. Tuhkat omaiset laskivat mereen.

Villasukat.

”Papan jalkaan pitää laittaa villasukat”

Eräs äiti oli pyytänyt poikaansa rakentamaan hänelle arkun. Sen pohjalle tuli laittaa sammalpeti. Arkun päällä siunauksessa tuli hänen itse kutomansa pellavaliina. Näin tapahtui.

Vainajan vaatetus tulee usein toiveissa esille. Eräs mummo sanoi, että papan jalkaan pitää laittaa omat villasukat, koska papan jalkoja on aina palellut. - Villasukat ovatkin se yleisin toive, Tarja Orava kertoo.

Hautajaiset kotipihalla

Pertti Humppila saattoi elokuussa hautaan vaimonsa Paloma Paula Baggen. Vaimon toiveen mukaan kotikartanon pihalle lavastettiin alttari, joka peitettiin ehtoollisgobeliinilla. Piha oli koristettu auringonkukilla ja luonnonkukilla, ja kynttilöiden lisäksi oli ulkotulia.

Hautajaisissa käytetty hiekka oli peräisin rakkaan Yyterin rannalta. Arkun päällä oli vain yksi auringonkukka.

– Tilaisuus oli kaunis ja rauhallinen, Humppila kertoo.

 

Ajatuksia omista hautajaisista

"Viimeinen toiveeni on, että tuhkani sirotellaan Katariinan meripuiston tuhkansirottelupaikalta. Meren aallot vievät kaikkialle, haluan tuulen mukana lastenlasten luokse, vedet vieköön lapsuuden rannoille, Kymeä pitkin, vastavirtaan!" -Irja

"Miä haluun et tuhkataan ja tuhka ripotellaan esim. Katariinaan. Mitään muita ohjeita ja velvotteita en haluu "määräillä" jälkeenjääneille. Miähän olen silloin jo jatkanut matkaa." -Tuulikki

"Pidin liki viisi vuotta sitten muistotilaisuuteni kenraaliharjoitukset ja pian on tulossa kertausharjoitukset. On paljon hupaisampaa olla itse mukana noissa pippaloissa." -Marja Leena

"Ruokaa ja viiniä tarvii olla paljon. Todella lyhyet puheet. Halpa arkku ja tuhkaukseen. Iloiset musiikit. Sitä väriä mitä haluaa, ei mielellään mustaa." -Anne

"Minut siunataan Kymin kirkossa, jossa minut on kastettu, konfirmoitu ja vihitty Risto Hermanin kanssa. Minut polttohaudataan ja tuhkani sirotellaan joko kotoiseen Kymeeni tai Pyötisen lahteen (jos saadaan lupa).
Haluan halvan paperiarkun, sen päälle vain seurakunnan valkoinen pellavakangas. Risto soittaa ”Niin paljon kuuluu rakkauteen”. Pappi (toivottavasti miespuolinen) siunaa. Kukkien sijasta toivon muistettavan Pelastakaa lapset -järjestöä.
Muistotilaisuuteni ei ole mikään itkuvirsiseura, vaan iloinen tapahtuma, jossa voidaan muistella minulle sattuneita kommelluksia. Siellä syödään ja ryypätään hyvin." -Maritta Kristina

"Kuulin viimeksi hautajaisia järjestäessäni kiinnostavaa tietoa arkkuhautauksen ja tuhkaamisen maantieteellisestä jakautumisesta hautaustoimiston työntekijältä. Eli mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä enemmän arkkuhautauksia. Isoissa kaupungeissahan siihen ei voi edes itse enää välttämättä vaikuttaa.
Ajattelen, että hautaustahdon voisi ilmaista yhtä lailla kuin hoitotahdon. Molemmissa tapauksissa tulisi kuolemaan liittyvistä asioista puhuttua normaalina osana elämää.
Minusta on surullista, että surua ja hautajaisia ei enää jaeta kuolleen ihmisen sosiaalisen yhteisön kanssa (jos sellainen on) vaan ihminen katoaa maan päältä pienen perhepiirin saattamana." -Tiina