Viljelijöitä ja varjelijoita

Kotkan, Kymin ja Pyhtään entisaikojen kirkkoherrat olivat mielenkiintoisia henkilöitä. Monet heistä olivat yhteisöissään ihailtuja ja ihmeteltyjä persoonia.

Teksti Ulla-Maija Sievinen, kuvat Kansallismuseo

Kotkan ensimmäinen kirkkoherra Kaarlo Edvard Kilpeläinen oli tunnettu myös suomalaisen puolueen ja kokoomuksen kansanedustajana sekä vuosina 1931-32 Sunilan toisen hallituksen sosiaaliministerinä. Hän toimi Kotkan kirkkoherrana vuosina 1915-1921 ja Kymin kirkkoherrana vuosina 1923-27. Tässä välissä hän työskenteli Koivistolla. Kilpeläisen virkakaudet jäivät useimmissa seurakunnissa lyhyiksi.

Aikakirjojen mukaan Kotka sai hänestä erinomaisen papin, jonka johdossa seurakunta nopeasti kehittyi ja kirkolliselämässä tätä ennen velloneet riidat tasoittuivat.

Erityisesti kiitettiin Kilpeläisen kykyä sovitella eri yhteiskuntaryhmien, puolueiden ja kieliryhmien ongelmia vaikeina aikoina. Hän oli sopuisa mies, joka ei kuitenkaan luopunut kaupungin kirkolliselta päämieheltä vaaditusta arvokkuudesta ja määrätietoisuudesta.

Puhetavan selvyys, yksinkertaisuus ja rauhallisuus olivat Kilpeläiselle ominaisia. Kansliatehtävissä ja seurakunnallisten virallisten asioiden hoitajana Kilpeläinen oli johdonmukainen ja matemaattinen. Puhujassa paloi vahva tuli, halu viedä sieluja Kristuksen tykö.

”Sielujenpelastus on aina oleva numero yksi”, Kilpeläinen teroitti läpi elämänsä.

Aika sosiaaliministerinä jäi Kilpeläiseltä lyhyeksi. Hän erosi hallituksesta maaliskuussa 1932 vastustettuaan Mäntsälän kapinan johtajille annettua pidätysmääräystä. Hän oli presidentin valitsijamiehenä vuosien 1937 ja 1940 presidentinvaaleissa.

Viljelevät kirkkoherrat

Kymin historia I-teoksen (1960) mukaan Kymin seurakunnan ensimmäinen kirkkoherra, vuonna 1642 tehtävään valittu Samuel Tuomaanpoika Elimaeus otti viljelläkseen kaksi kruunun autiotilaa Vehkalahteen kuuluneessa Helilän kylässä. Hän oli tilanhoitajana toimen mies.

Helilän pappilan vaatimattoman kokoiset maat laajenivat. Erittäin innokkaita kirkkoherra-maatalousmiehiä Kymissä olivat myös vuonna 1675 valittu ja samana vuonna kuollut Johannes Martini Florinus sekä vuosina 1677-1687 toiminut Andreas Jacobi Agander. Pappilan pellot ja niityt raivattiin ja pantiin voimaperäiseen viljelykseen. Kaunis, uusi humalatarha istutettiin.

Näiden alkuvaiheiden jälkeen monien pappiloiden viljelysmaista tuli esikuvia seurakuntalaisille. Uudet kasvit ja ideat niiden hoitamiseksi levisivät ihmisten kokeiltaviksi.

Kirkkoherra Erik Hammerman toimi Kymin kirkkoherrana vuosina 1694-1715. Ankarien nälkävuosien aikana hän hoiti tarmokkaasti sielunpaimenen tehtäviä. Pappilassa toimitettiin katkismuksen ja kristinopin kuulusteluja, joiden vuoksi jotkut uppiniskaiset ja ”huonolukuiset” seurakuntalaiset saattoivat jopa joutua joksikin ajaksi suljetuiksi pois ehtoollisilta.

Johannes Baeckman kuohutti mieliä

Kymin kirkkoherrana vuodesta 1779 lähtien oli mieliä kuohuttanut Johannes Baeckman (Bäckman), puhdasoppinen kurin ja säädyllisyyden vaatija. Hän siisti esimerkiksi kymiläisten häiden viettoa vaatimalla luopumista morsiusavusta. Puhemiehellä oli perinteisesti ollut häissä tapana kehottaa häävieraita juomaan ja sitä vastaan antamaan hääparille rahaa. Seurauksena tästä oli usein ankaria tappeluja.

Seurakunta oli 1800-luvun alkupuolella kiintein yhteisöä koossa pitävä instituutio. Myös taloudellinen ja sosiaalinen elämä kietoutui seurakunnan ympärille.

Kirkkoherran piti huolehtia seurakunnan taloudesta ja kansanopetuksesta, ja hänelle kuului kruunun asetusten toimeenpano. Hän toimi pitäjänkokousten puheenjohtajana ja joutui viemään eteenpäin monia maallisiakin asioita.

Johan Gräsbeck ja ne nuoret miehet

Kymin kappalaisena vuodesta 1857 lähtien toiminut Johan Gustaf Gräsbeck valittiin Kymin kirkkoherraksi vuonna 1869. Kirjallisuus kertoo hänestä vauhdikkaita tarinoita. Kouvolalainen historioitsija Sakari Viinikainen on muisteloissaan kertonut hänestä seuraavan tarinan.

Gräsbeckin virkakausi osui 1860-luvulla alkaneeseen Suomen ja samalla Kymin pitäjän teollistumisen murrosvaiheeseen, joka monella tavalla järkytti kirkkoherran arvomaailmaa. Kotkaan oli syntynyt sahayhteisö, jonne virrannut ”vieras väki” ei Gräsbeckin mielestä kunnioittanut riittävästi kristillisiä arvoja.

Erityisesti häntä närästi nuorten miesten käyttäytyminen. Näiden tapana oli poistua kirkosta jopa kesken saarnan ja aiheuttaa häiriötä kirkkoväelle ja mielipahaa papistolle. Nuhteet eivät saaneet heitä pysymään penkeissään. Eikä auttanut sekään, että Gräsbeck määräsi suntion telkeämään kirkon ovet heti, kun kansa oli saatu sisään. Siitä aiheutui vain lisää meteliä ja remonttia.

”Viinanhimon villitsemät nuoret miehet murtavat kirkosta tiensä ulos ja siirtyvät salakapakoihin viettämään epäsiveellistä elämää”, valitti epätoivoinen kirkkoherra.

Gråå tuli vanhana Helsingistä Pyhtäälle

Vuonna 1671 Helsingin pormestari ja raati kirjoittivat kenraalikuvernööri Pietari Brahelle, että helsinkiläisessä koulussa toimi rehtorina ”vanha, hurskas ja ansioitunut” pappi, mestari Johannes Gråå.

Kirjottajien mielestä hän tarvitsisi mukavamman viran, joten he suosittelivat häntä Pyhtään uudeksi kirkkoherraksi. Hanke onnistui, ja Gråå muutti Pyhtäälle. Hän oli vanha mies jo Pyhtäälle tullessaan, mutta jaksoi hoitaa virkaansa 1690-luvun alkuun.

Gråå anoi vuonna 1691 kuninkaalta sijaisekseen vanhinta poikaansa Johannesta, josta tulikin Pyhtäälle uusi kappalainen. Vanhempi Gråå ehti vielä tulla sokeaksi ennen kuolemaansa nälkävuonna 1697.

Pyhtään seurakunta oli tuolloin niin suuri, että kirkkoherrat joutuivat palkkaamaan itselleen apulaisia, joita sanottiin kappalaisiksi. Nimi tuli siitä, että kappalainen usein vastasi kirkkoherrakunnan kolkkaan syntyneestä kappelista.