Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on

Sateenkaariyhteyshenkilö Taru Spännäri: ”Ihminen on arvokas juuri sellaisena kuin hän on.”

Taru Spännäri istuu keinussa.
Seurakunnan sateenkaariyhdyshenkilön tehtävä on nuorisotyönohjaaja Taru Spännärille hänen omien arvojensa mukainen pesti.

Teksti ja kuva Ville Vanhala

– Ihmisen arvo ilmenee Jumalan luomistyössä, sanoo Kotka-Kymin seurakunnan nuorisotyönohjaaja Taru Spännäri.  

Syksystä 2023 myös Kotka-Kymin seurakunnan sateenkaariyhteyshenkilönä toiminut Spännäri sanoo, että Jumalaa ei kiinnosta, ketä ihminen rakastaa, kunhan rakkaus on tasavertaista ja toista ihmistä kunnioittavaa. 

– Sillä perusteella ei kuitenkaan päätetä, mitä meille käy, kun aikamme loppuu. Se meidän jokaisen olisi syytä muistaa.

Seurakunnan sateenkaariyhteyshenkilön pestiä Spännäri perustelee sillä, että sateenkaariyhteyshenkilön olemassaolo viestii siitä, että seurakunta on avoin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille.

– Seurakunnissa on tasa-arvokysymyksissä menty aimo harppauksin eteenpäin, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö työtä tasa-arvon eteen olisi vielä tehtävänä.

Typerää vastakkainasettelua

Kirkolliskokous päätti taannoin hylätä esityksen siitä, että seurakunnissa olisi kaksi rinnakkaista avioliittokäsitettä, mikä olisi mahdollistanut myös samaa sukupuolta olevien vihkimisen.

Kotka-Kymin seurakunnan tiloissa saa kuitenkin vihkiä kaikkia pareja sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta.

– Siinä mielessä meidän seurakunnassamme noudatetaan vuonna 2017 voimaan tullutta tasa-arvoista avioliittolakia, Taru Spännäri sanoo.

Hänen mielestään on typerää ja surullista, että osissa seurakuntia on syntynyt seksuaalivähemmistöjen vihkimisestä vastakkainasettelua. Spännärin mukaan kysymys on erilaisista Raamatun tulkinnoista.

– Omaa ajatusta siitä, mikä on oikea tulkinta, käytetään sitten muiden vähättelyyn ja vihkimisen estämiseksi.

Meidän seurakunnassammekin on eri tavalla ajattelevia ihmisiä, mutta se ei ole ongelma eikä estä yhteistyötä niin kauan, kun muistamme evankeliumin ilosanoman ja Jumalan valtakunnan rikkauden.  - Taru Spännäri

Iloinen muistutus

Kotka-Kymin seurakunta on näkyvästi mukana seuraavan kerran kesäkuussa järjestettävässä Kotka Pridessa. Taru Spännärille se on yksi iloinen tapa muistuttaa siitä, että seurakunta on ihmisiä varten siellä, missä he ovat. Kotkassa syntyneelle ja kasvaneelle Spännärille on tärkeää myös olla mukana paikallisessa toiminnassa.

– Meidän seurakunnassammekin on eri tavalla ajattelevia ihmisiä, mutta se ei ole ongelma eikä estä yhteistyötä niin kauan, kun muistamme evankeliumin ilosanoman ja Jumalan valtakunnan rikkauden.  

Sateenkaariyhteyshenkilöksi Spännäri ilmoittautui, kun Kotka-Kymin seurakunnan entinen kirkkoherra Anna-Tiina Järvinen ilmoitti, että seurakuntaan on luottamushenkilöiden aloitteesta avautunut kyseinen tehtävä.

– Olin ainoa halukas sateenkaariyhteyshenkilöksi. Tehtävä koostuu minulle tärkeistä arvoista, Spännäri kertoo.

Nuorisotyönohjaajana hän kohtaa työssään nuoria, joille seurakunta saattaa tuntua vieraalta.

– Sateenkaariyhteyshenkilönä haluan osaltani karistella kirkon hartioilta sitä taakkaa, että olisimme nuiva ja syrjivä yhteisö.

Taru Spännäri metsän reunalla.
 

Yhdenvertaisuutta ja avoimuutta

Taru Spännäri on lapsesta saakka ollut mukana seurakunnan toiminnassa. Rippileirillä hänelle kirkastui, että hän haluaa työskennellä seurakunnan nuorisotyön parissa.

Sosionomiksi ja kirkon nuorisotyönohjaajaksi hän valmistui vuonna 2010. Sijaisuuksien jälkeen Spännäri sai vakituisen viran Kotka-Kymin seurakunnasta vuonna 2023.

Spännärille on tärkeää, että seurakunnassa vallitsee yhdenvertaisuus.

– Seurakunnan ovet tulee olla avoinna kaikille ihmisten erityistarpeet huomioiden.

Se ei Spännärin mukaan tarkoita pelkästään niitä, jotka kuuluvat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin, vaan kaikki ihmisryhmiä.

Kotka-Kymin seurakunnassa ollaan juuri valmistelemassa tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumiseksi erityistä asiakirjaa.

– Kysymys ei ole ihmisten hyväksymisestä vaan siitä, että jokainen on arvokas juuri sellaisena kuin hän on.

Sateenkaarimessu Kotkan seurakuntakeskuksessa 14.6. klo 17 Kotka Pride -tapahtuman jälkeen.