Luoja, auta!

On heinäkuun alku, upea kesäpäivä. Aurinko pilvettömällä taivaalla, lämpöä 28 astetta. Takana on kuukausi miltei tauotonta hellettä. Vedet ovat lämpimiä, kaltaisenikin vilukissa on pulahtanut monta kertaa uimaan. Nautintoni auringosta, jäätelöstä ja kesän antimista on lähes täydellinen. Lähes.

Ajatuksiani varjostaa synkkä pilvi, joka peittää auringon ja saa minut värisemään vilusta. Ihanuudella on toiset, karmivat kasvot. Kuivuus. Metsäpalot. Eläinlajien tuho. Mannerjäiden sulaminen. Tuho lisääntyy vuosi vuodelta, enkä voi sulkea siltä silmiäni.

Yritän tehdä osani. Olen lopettanut lihansyönnin, huolehdin kierrättämisestä ja pyrin elämään ekologisesti. Ja silti: ajan yksin autoa, unelmoin kaukomatkoista koronan jälkeen ja ostan kaupasta uusia halpoja vaatteita. Toinen käteni auttaa, toinen tuhoaa.

En voi pelastaa maailmaa. Se ei ole kuitenkaan syy luovuttaa ja tehdä mitä huvittaa. Tahdon tehdä sen, minkä pystyn, jotta tämän päivän lapsilla ja nuorilla olisi turvallinen ja hyvä tulevaisuus.

Kun tunnustan pelkoni tulevaisuutta kohtaan, en voi muuta kuin kääntyä Jumalan puoleen. Luoja, auta!

Verna Kirjavala
kirjoittaja työskentelee Kotka-Kymin seurakunnassa kasvatuksen pappina

Henkilö kahlaa hiekkarannalla, kirkas auringonpaiste. Kuvituskuva.
Kuva: Heidi Nevalainen