Minun isäni

Isällä oli suuret kädet. Niillä jaksoi nostaa ison kiven pellosta ja minut traktorin lavalle. Kun isä sanoi, ettei kellarissa ole mörköjä, vaikka lamppu oli palanut, niin voi mennä turvallisin mielin hakemaan mehupulloa. Isä herätti kouluaamuina laulamalla nuotin vierestä Ison talon Anttia ja Rannanjärveä. Kun isä herkutteli, hän laittoi korvapuustin päälle voita ja silliä.

Isä kysyi aina kylään tulleilta kavereiltani, että kenen poikia he olivat, vaikka olivat tyttöjä aina. Kun isä herkistyi, hän kätki kyyneleensä. Kuului vain epämääräistä köhimistä. Kun isä nauroi, se kuului pihalle asti.

Sitä isää minulla on ikävä. On ikävä isää, joka nauroi ja pelleili. Joka kantoi sänkyyn nukkumaan, kun olin lapsena nukahtanut olohuoneen lattialle. On ikävä isää, joka opetti, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ja on ihan hienoa olla tavallinen ja keskiverto. Lopulta arvokkainta elämässä ovat pienet asiat ja arkiset hetket. Hyvää isänpäivää kaikille isille.

Hanna Talka
Kirjoittaja työskentelee Haminan seurakunnan diakoniapappina.

Pienen vauvan käsi pitää kiinni aikuisen sormesta.