Rakkaus ja uhri

Tänään laskiaisena alkaa paaston aika. Lähdemme matkalle. Elämä on matka ja samalla elämään sisältyy monenlaisia matkoja. On matkoja omaan sisimpään. On matkoja kauas ja lähelle, yksin ja yhdessä. Tiedostan itsessäni kaipuun tuntemattomalle tielle ja samalla turvallisuuden kaipuun ja halun jakaa matkan ja sen kokemuksen.

Vuosikymmeniä olen käynyt tallaamassa polkuja Lapissa. Joskus on kuljettu omia polkuja, mutta useimmiten toisten jo valmiiksi polkemia. Ajatus siitä, että joku on jo kulkenut tästä antaa turvallisuutta. Yhden elämäni merkittävistä matkoista olen tehnyt yksin. Poljin Nuorgamista, Suomen päälaelta polkupyörällä yli 1600 kilometriä ja kaksi viikkoa kotiin, joka silloin oli Ruotsinpyhtään pappilassa. Tiet olivat valmiina edessäni, oli vain valittava reitti. Se oli monin tavoin matka omaan sisimpään. Toinen huima kokemus oli kiivetä Kilimanjaron huipulle lähes kuuteen kilometriin ja katsella sieltä aamuauringossa aukeavaa maisemaa – tuntea oma pienuutensa.

Olen kulkenut itselleni tuntemattomia polkuja, mutta sittenkin joku on jo niitä kulkenut ennen minua.

Laskiainen kutsuu meitä Jumalan rakkauden uhritielle. Se kertoo siitä, että joku on jo kulkenut edelläni ja kulkee rinnallani. En ole yksin, sinä et ole yksin.

Hannu Marttila
kirjoittaja työskentelee Kotka-Kymin seurakunnan vs. kirkkoherrana

Talvimaisema, hangessa yhdet jalanjäljet.
Kuva: Joona Kotilainen