Viiden tunnin rukous

Soitan kahvilan ovikelloa. Työntekijä tulee avaamaan oven hetken odottelun jälkeen. Riisun kengät eteiseen ja valitsen jalkaani villasukat korista.

Astun hillitysti valaistuun huoneeseen ja minut ohjataan pieneen pöytään. Musiikki soi hiljaa. Huoneessa tuoksuvat jouluiset mausteet ja kahvin aromit. Kukaan asiakkaista ei korota ääntään tai huutele tarjoilijoiden perään.

Tilaan harvinaista kahvia, jonka maistamisesta olen kauan haaveillut. Kahvin tarjoilu on huolellinen rituaali.

Kun kahvi on kaadettu, hyppää Hercules kupin viereen sulavin liikkein.  

Viereisen pöydän tuolilla istuva Nestori katsoo ystäväänsä kulmien alta ja siirtyy lähemmäs. Sitten ne kaikki tulevat. Kuin huomaamatta seitsemän kissaa on löytänyt paikkansa pöydän ääreltä kaatamatta yhtään lasia tai koristetta. Vain yksi kissakahvilan asukkaista, se toisia ujompi, puuttuu.

Vasta muutaman tunnin jälkeen, muiden kissojen poistuttua leikkeihinsä, huomaan, että joku tuijottaa viereisen pöydän alta. Ujon Tuli-kissan ilmestyminen paikalle ilahduttaa. Nämä hurmaavat, kahvilan rakkaat lemmikit toivat joulurauhan ja ilon, jota en tiennyt olevan olemassakaan. Se oli viiden tunnin rukous hiljaisuudessa.

 

Anne Koivunen

Kirjoittaja on Virolahden kappeliseurakunnan kappalainen

Kahvilan pöydällä tarjotin, jossa kaksi kuppia ja kahvipannu.