Itsetutkistelua

Mistä ovat peräisin ne arvot, joiden mukaan elämääsi suuntaat? Ne voivat löytyä yllättävän kaukaa. Erään ajattelutavan mukaan isovanhemmat ovat ne, jotka varsinaisesti kasvattavat meidät. Heidän arvomaailmansa ja elämänasenteensa siirtyvät lastenlapsiin kuin automaattisesti erilaisten sanontojen ja sutkautuksien myötä. Muistan paljon sanontoja lapsuudesta Pohjanmaalta. Toinen isoäideistäni oli sananlaskujen loppumaton laari. Hän syntyi vuonna -12 Kuortaneella köyhän pientilallisen vanhimmaksi tyttäreksi.

Ihmettelin tyttönä, miksi nauraminen on niin vaarallista. Mummulla oli kaksi sanontaa vaientamaan meidät tirskut: ”Älkää oloko tytöt köppääsiä, tuo räkätys kuuluu naapurihin asti” ja ”Mies se tuloo räkänokastaki, muttei tyhyjän naurajasta”. Ihmettelin, miksi mummu puhuu miehistä, kun minusta ei tartte miestä tullakaan, kun kerran olen nainen. Mummun tiukka ilme esti ottamasta asiaa puheeksi. Vaaroista varottelu oli jokapäiväistä. Vara on paree ku vahinko, mummu muistutti. Vahinkoja meille sattui kaiken aikaa. Kuka kaatui polvensa ruvelle liian isolla polkupyörällä, kuka putosi nokkospuskaan, kun hyppy ei kantanut ojan yli, keneltä putosi kananmuna kanalan lattialle ja ketä pisti ampiainen keskelle otsaa. Kaikkein karuin sanonta koski parisuhdetta. En ymmärtänyt, että mummullakin oli parisuhde - vaarin kanssa. Ne vaan oli mummu ja vaari, ja jotenkin ne liittyivät yhteen. Mummu valisti meitä tämän yhteenliittymän laadusta: ”Se joka on miehen ittellensä ristiks ottanu, se ristisä kantakoo!” 

Aikamoista itsetutkistelua ja myös pois-oppimista näiden ja lukuisien muiden sanontojen myötä on tullut harjoitettua. Millaista sosiaalista perimää sinä kannat?

Elina Rajala
Kirjoittaja on kappalainen Haminan seurakunnassa

Iäkäs nainen istuu keittiönpöydän ääressä yhdessä nuoremman naisen kanssa.