Kirkastusvuorella

Oletko joskus ollut luonnossa ja ihmetellyt maailmankaikkeutta ja omaa pienuutta? Jopa tuntenut pyhän läsnäolon erämaassa tai vuorella?

Raamatussakin kerrotaan tärkeistä tapahtumista, jotka usein sijoitetaan ulkoilmaan, usein vuorelle. Vuori on ajateltu olevan lähellä Jumalan maailmaa, lähellä taivasta ja siksi erityinen kohtaamispaikka ihmisen ja Jumalan välillä. Mooses sai laintaulut vuorella. Jeesuksen puheita kuunneltiin ja ihmeitä todistettiin ulkoilmatapahtumissa. Vuorisaarnaa kuunneltiin vuorella. Toisaalta Jeesuksen kärsimys ja kuolemakin tapahtui vuorella.

Kerran Jeesus otti mukaansa lähimmät oppilaansa ja he menivät korkealle vuorelle. Siellä he todistivat jotain taivaallista. Jeesuksen ulkomuoto muuttui, hän sädehti kirkasta valoa, niin kuin enkelit tai Mooses, kun hän oli keskustellut Jumalan kanssa. He myös kuulivat Jumalan puhuvan.

Kirkastusvuori-kokemuksia mekin voimme joskus saada. Harvemmin näemme Jumalan kirkkauden tai kuulemme hänen äänensä. Mutta elämän aikana voi tulla eteen pyhiä hetkiä, jolloin tunnemme Jumalan läsnäolon. Pyhä hetki voi olla sellainen hetki, kun ymmärrämme jotain uutta elämästä tai Jumalasta. Tai hetki, jolloin tunnemme syvää rauhaa. Sellainen hetki voi olla muuallakin kuin metsässä tai merellä. Sen voi kokea niin kirkossa kuin kotonakin.

Kiitos Herra, että suot meille elämän aikana pyhiä hetkiä. Ne antavat meille varmuutta ja uskoa Sinuun. Kiitos, että Sinä puhuttelet meitä eri tavoin.

 

Tuomi Larvi
Kirjoittaja on pastori Kotka-Kymin seurakunnassa

Metsäisen harjun laella kävelee muutama ihminen, kaukaa kuvattuna.