Paluu arkeen

Lapsi on saatu maailmaan ja vanhempien ruuhkavuodet ovat alkaneet. Haltioitunut odotus on päättynyt. Itse enkeli Gabriel oli luvannut pojasta Daavidin valtaistuimen perillistä ja iankaikkista kuningasta. Odotukset ovat lievästi ilmaistuna olleet korkealla. Elisabet oli siunaillut tulevaa jälkeläistä. Syntynyttä poikaa kuvaavat superlatiivit eivät olisi voineet olla vahvempia: “Vapahtaja”, “Messias” ja “Herra Jumala”.

Sulosointuja kaiuttavat enkelit ovat palanneet taivaan kartanoihin, vetreät paimenet ovat jälleen temppelin tulevia uhrilampaita vahtimassa. Itämaan tietäjät eivät ole vielä nuoren perheen luona vierailleet. Siksi Joosef ja Maria tuovat vain köyhille sallitun uhrin temppeliin, pari halpaa kyyhkystä.

Jeesus oli viettänyt tässä maailmassa vasta reilun kuukauden päivät ja nyt Jerusalemin temppelissä kohdataan ilonpilaajat: Simeon ja Hanna. Iäkkäät totuudenpuhujat. Tulevaisuus ei olekaan niin ruusuinen kuin on toivottu ja julistettu. Pahoja ongelmia on kosolti tiedossa.

Kylmä suihku kaatuu Simeonin viisauden myötä vanhempien niskaan. Jeesukseen kompastutaan, häntä ei tunnusteta Messiaaksi ja miekka tulee kulkemaan läpi nuoren äidin sydämen. Joosef tulee kuolemaan ennen esikoisen aikuistumista. Poika on kuningas, jota ei kuitenkaan tulla ruhtinaaksi tunnistamaan. Mikä tragedia tästä onkaan kehittymässä? Jumalan valtakunta on tullut lähelle, mutta silti jäämässä liian kauaksi.

Elämme ristiriitojen, pettymysten ja katkerien konkurssien maailmassa. Se mikä innolla ja toiveikkuudella joskus aloitettiin, on murenemassa sormiemme läpi tuhkaksi. Sairaudet runtelevat ruumistamme, kaamos pimentää psyykemme ja ihmissuhteet myrkyttyvät. Vanha Simeon oli viiltävän oikeassa. Onneksi myös tärkeimmässä: Tästä alkaen valo ja kirkkaus loistavat pimeyden keskellä!

Esa Mangeloja
Kirjoittaja on takapenkin fariseus ja taloustieteen dosentti

Tummien pilvien välistä tulee auringonsäteitä.