Enkelten viikko

Tänään 3.10. on mikkelinpäivä. Päivä saa nimensä arkkienkeli Mikaelin mukaan. Ylienkeli Mikaelin päivää alettiin viettää Italiassa jo 400-luvulla. Suomessa hänelle omistettiin Mikon päivä 29.9. 1700-luvulta lähtien mikkelinpäivää vietettiin Mikon päivän jälkeisenä sunnuntaina. Ylienkeli Mikael mainitaan Raamatussa nimeltä viisi kertaa. Hänelle on omistettu Suomessa kymmenen keskiaikaista kirkkoa.

Raamatun kertomuksissa enkeli ilmestyy paikalle, kun jotain ratkaisevaa on tapahtumassa. Enkeli on maailmankaikkeuden alussa paratiisin portilla, enkeli ilmoittaa Jeesuksen syntymästä, suuri enkelien joukko riemuitsee jouluyönä, enkeli vahvistaa Kristusta Getsemanessa ja julistaa ylösnousemusta tyhjällä haudalla pääsiäisaamuna.  Jaakobin paini enkelin kanssa on yksi Vanhan testamentin puhuttelevimmista kertomuksista. Jaakob painii koko yön muukalaisen kanssa, eikä suostu luovuttamaan ennen kuin saa siunauksen.

Jeesus nostaa lapsen ihmisjoukon keskelle opetuslasten kysyessä, kuka on suurin taivasten valtakunnassa. Hän kehottaa ottamaan esimerkkiä lapsista, sillä heidän enkelinsä näkevät joka päivä taivaallisen isän kasvot.

Enkeliusko elää ja on voimissaan. Enkeleistä on paljon hengellisiä lauluja ja virsiä, mutta heidät mainitaan usein myös iskelmäteksteissä. Sanoma niissä on samansuuntainen kuin J.S. Bachin mikkelinpäivän kantaatissa "Enkelit, jääkää luokseni!" Enkelien tärkein tehtävä on laulaa kiitosta ja ylistystä Jumalalle. Tähän taivaalliseen iloiseen kuoroon saa yhtyä jokainen ihminen laulaessaan ja kuunnellessaan enkelilauluja.

Elina Rajala
Kirjoittaja on kappalainen Haminan seurakunnassa.

Enkelipatsas, käsiensä päällä nukkuva enkeli ja vieressä keltainen koivunlehti.
Kuva: Sanna Krook / Kirkon kuvapankki